Uutiset

Työkoneet

Maxpossa luotiin kontakteja

Kaikkien aikojen suurin Maxpo – maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden näyttely Hyvinkään lentokentällä päättyi lauantaina 10.9. myönteisissä tunnelmissa.  Kolmipäiväiseen tapahtumaan osallistui 146 näytteilleasettajayritystä ja näyttely keräsi paikalle lähes 14 000 kävijää. Opiskelijapäivänä perjantaina 8.9. yli tuhat opiskelijaa tutustui alan yritysten tarjontaan.

Ennätyksellisen laajassa näyttelyssä oli esillä runsaasti uutuustuotteita ja -laitteita. Myös kauppaa tehtiin. Stark-työlaitteiden myyntipäällikkö Hannu Pesonen Lametal Oy:stä kertoo, että messut on tärkeä myyntikanava, ja yritys on mukana lähes kaikissa alan tapahtumissa.

– Maxpo on meille ehdottomasti vuoden tärkein näyttely. Olemme tavoittaneet hyvin oikeita asiakkaita ja tehneet täällä reilusti kauppaakin, hän iloitsee.

Myös Dae-Tek Oy:n toimitusjohtaja, Maxpon näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Markku Lappalainen on tyytyväinen.

– Puitteet Hyvinkään lentokentällä olivat monelle jo edelliskerralta tutut ja niitä osattiinkin hyvin hyödyntää. Tunnelmat alalla näyttävät olevan varovaisen positiiviset. Me saimme runsaasti hyviä kontakteja, ja myyntimiehemme ovat kiireisiä tarjousten laatimisessa seuraavien viikkojen ajan, hän summaa.

Maxpo järjestettiin 14. kerran, nyt toisen kerran Hyvinkäällä. Näyttelyn järjestää Suomen Messut toimeksiantajanaan Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry. Myös seuraava Maxpo järjestetään Hyvinkään lentokentällä, ajankohta on 5.-7.9.2013.

TNS Gallupin näyttelyssä tekemään kävijätutkimukseen vastanneista kävijöistä 93 prosenttia oli tyytyväisiä tapahtuman antiin. Jopa 35 prosenttia vastanneista oli sopinut jatkoneuvotteluista yritysten kanssa.

Maarakennusalan tulevaisuuden suurimmat haasteet liittyvät vastanneiden mielestä pätevän työvoiman saantiin sekä yleiseen kustannusten nousuun. Myös Suomen talouden suhdanteiden kehittyminen huolettaa alan ammattilaisia.

Kattava Maxpo -raportti julkaistaan Konepörssissä 10/2011 (ilmestyy 11.10.2011).

Lue seuraavaksi