Uutiset
Makupaloja Mansen Mörinöiltä (osa 8)

30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhliva Suomen Rakennuskone Oy esitteli Mörinöillä tuoreita nimityksiään. Pasi Gerpe on aloittanut myyntijohtajana. Viimeksi Renault Trucksin kaupallisena johtajana toiminut Gerpe omaa kaikkiaan 21 vuoden kokemuksen kumipyöräisestä kalustosta eri taloissa.
”Siirtyminen konekaupan puolelle tuntui hyvältä liikkeeltä. Suomen Rakennuskoneen historia on pitkä ja edustetut merkit ovat hienoja ja arvostettuja alalla”, aloittaa Gerpe.

”30-vuoden merkkipaalua juhliva Suomen Rakennuskone on hyvissä asemissa kohtaamaan uudet alan haasteet. Olemme valmiita muutokseen ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Loistavalla porukalla ja yhteistyöllä saadaan hyviä tuloksia aikaan.”
Jälkimarkkinointijohtajaksi vastikään on nimetty Heidi Imboden, joka siirtyi pestiinsä Steelwristiltä. Suomen Rakennuskoneen nykytilanteen Imboden näkee positiivisena ja henkilökunnan erittäin ammattitaitoisena.
”Toimenkuvaani kuulu vastata jälkimarkkinoinnin toiminnoista sekä maarakennus- että kaivoskoneiden osalta. Tähän kuuluvat huolto-, varaosat, tekninen tuki, huolto- ja kunnossapitosopimukset sekä sopimushuoltokumppanit. Hyvä ja toimiva jälkimarkkinointi vastaa asiakkaan tarpeisiin sen jälkeen, kun varsinainen laite on asiakkaalla ja alkaa käyttö-, sekä huolto- ja kunnossapitotoiminnot”, sanoo Imboden.

”30-vuotias Suomen Rakennuskone Oy on valmis ottamaan nykypäivän haasteet vastaan mukautumalla ja mukauttamalla toimintojaan ajan hengen mukaiseksi. Maailma muuttuu nykyään vauhdikkaasti ja äkkiarvaamatta. Näin ollen ei auta jäädä ”tuleen makaamaan”, vaan on herkällä korvalla kuunneltava ympäröivän maailman muuttumista”, lopettaa Imboden.
Edellä mainitut henkilöt korostivat Mörinöillä, että niin myynti- kuin jälkimarkkinoinnin verkostoja tullaan kehittämään edelleen vahvasti vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita. Rental-toimintaa tehostetaan ja tuotevalikoimia laajennetaan edelleen. Koneiden saatavuusongelmat siirtyvät historiaan.






- Lue myös: Stadin Mörinät 2023