Uutiset

Työkoneet

Maailman helppokäyttöisin puettava paikannuslaite Yepzon

Maailman helppokäyttöisin puettava paikannuslaite Yepzon on suomalainen keksintö, jonka avulla voidaan paikantaa kadonnut henkilö tai esine viereisestä huoneesta aina maailman toiselle puolen.
Laite on suunniteltu erityisesti lapsiperheiden tarpeita silmällä pitäen, mutta sillä on voimakas kysyntä myös ikääntyneiden keskuudessa ja tietyissä harrastussegmenteissä, kuten esimerkiksi veneilijöillä ja golfareilla.

Yepzonia myyvät mm. Expert, Stockmann, Hobby Hall, Anttila, NetAnttila, Ballot, Lastentarvike.fi, tietyt S-ryhmän yksiköt, Ideapark-jouluverkkokauppa, Oulun ja Lempäälän Ideapark-kauppakeskukset, Tampereen Puhelin sekä Ylivieskan ja Lahden Kärkkäinen-tavaratalot. Tuotteiden toimitukset alkavat tällä viikolla, ja marraskuun lopulla tuotteet ovat kattavasti saatavilla valtakunnallisesti. Yepzonin jakelija Suomessa on ALSO Finland.

– Yepzonin vähittäismyyjäverkosto laajenee jatkuvasti. Kuluvan vuoden tuotantokapasiteetistamme jälleenmyyjien ennakkotilauksessa on jo yli puolet. Suomen lisäksi myynti aukeaa Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Venäjällä lähiviikkoina, Yepzonin perustaja Otto Linna kertoo ennakkokysynnästä.

Älyvaatesovelluksia kehittävän Yepzon Oy:n turvateknologiassa yhdistyvät eri paikannusteknologiat, mobiililaitteet sekä uudenlainen pilvipalvelu. Pienikokoinen paikannin kulkee kätevästi kantajansa mukana ja sitä hallitaan älypuhelimella. Helppokäyttöinen laite ei vaadi tunnuksia tai kirjautumisia. Sekunneissa käyttövalmis Yepzon valvoo aina – siinä ei ole katkaisijaa, josta sen voisi sammuttaa ja sen akku kestää käytöstä riippuen viikosta jopa kuukausiin. 

TP

Lue seuraavaksi