Uutiset

Työkoneet

LM-Park on nyt avattu Raumalla

Maarakennusliike LM-Suomiset Oy:n uusi toimipiste on nyt otettu käyttöön. Viralliset avajaiset pidettiin jo maaliskuun lopulla arvovaltaisten vieraiden kera. Nyt uudet tilat on saatu viimein niille tarkoitettuun käyttöön, eli koneita huoltohalliin ja pesukone toimintaan. Koneiden ja laitteiden huollon ohella LM-Parkista toimii myös lounaskahvila.


LM-Parkiksi nimetty viiden hehtaarin alue sijaitsee Lakarin teollisuusalueella, Rauman pohjoispuolella. Kasitie kulkee aivan vierestä, joten kulkuyhteydet tontille ovat hyvät. Rakennusprojekti käynnistyi ideatasolla vuoden 2021 maaliskuussa, luonnokset olivat valmiina juhannuksena ja rakennesuunnitelmat syksyllä. Kauha lyötiin maahan ensimmäisen kerran vuoden 2022 puolella. Alueelta louhittiin ja murskattiin runsaasti kiveä LM-Suomisten omalla kalustolla ennen varsinaisten talonrakennustöiden alkua. Vieläkin tontilla on mursketta myytäväksi.

LM-Park on Rauman pohjoispuolella oleva alue, joka pitää sisällään maarakennusliike LM-Suomiset Oy:n konevarikon, Lakari Service -konekorjaamon rekkapesureineen ja lounaskahvilan. Kiinteistön katolla on aurinkopaneelit ruokkimassa kiinteistön energiantarvetta. Vilkas Kasitie kulkee aivan LM-Parkin vieressä. Näkyy kuvassa taustalla. Kuva: Kai Kivistö.


Tontille rakennetun hallin pinta-ala on 3 200 neliömetriä sisältäen korjaamo-, pesu- ja toimistotilat sekä lounasruokalan. LM-Suomisten toimitusjohtaja Markku Suominen muistuttaa pinta-alaa tärkeämmästä luvusta, nimittäin rakennustilavuutta on 48 000 kuutiometriä. Hallikorkeutta on 15 metriä ja sisäänajo tapahtuu kuusi metriä korkeista ovista. Näin sisälle saadaan vähän isompikin kone huoltoon. Huoltohalli on varustettu kahdella siltanosturilla, joissa on yhteensä kolme 10 tonnin koukkua (2+1). Näin esimerkiksi kaivukoneen ylävaunun irrotus alavaunusta onnistuu Suomisen mukaan varsin kivuttomasta.

”Monesti jopa viikon kestävä kääntökehän korjaus hoituu nyt lähes päivässä, kun ylävaunu saadaan irti yhtenä palana”, toteaa Suominen.

Korjaamotilat ovat 15 metriä ja ovetkin kuusi metriä korkeat, joten sisälle saadaan isotkin koneet huoltoa varten. Näin työn laatu paranee, kun se voidaan suorittaa lämpimissä ja valoisissa oloissa.

Energiaomavarainen

Nykysuuntauksen mukaisesti rakennus on varustettu aurinkopaneeleilla, joiden maksimituotto on 68 kilowattia. Parhaimmillaan kiinteistö voi olla sähkön suhteen täysin omavarainen. Aurinkokennot on sijoitettu suojaan kiinteistön katolle, jonne on turvallinen kulku esimerkiksi talvista lumenpoistoa varten. Jutuntekohetkellä, toukokuisena alkuiltana kello 18, järjestelmä tuotti sähköä vielä mukavalla 30 kilowatin teholla, vaikka aurinko oli jo melko alhaalla.

”Meillä on nyt Rauman ainut itse tuotetulla sähköenergialla ylläpidetty lounasravintola”, kehaisee Suominen pilke silmäkulmassa. ”40-paikkainen lounasravintolamme on tarkoitettu tietenkin oman väen käyttöön, mutta myös ulkopuolisille. Kahvila on auki 6–15 ja lounasta on tarjolla 11–13.30. Aamupalatarjoilukin kuuluu kuvaan, jolloin miehemme pääsevät hyvin tankattuna töihin joka päivä.”

Aurinkopaneelien maksimituotto on 68 kilowattia. Keväisenä alkuiltanakin sähköä syntyi vielä 30 kilowatin teholla.

Kolme toimijaa

LM-Parkissa on kolme toimijaa, jotka kaikki operoivat LM-Suomisten alaisuudessa. Yhtenä osana on yrityksen koneiden varikko ja yrityksen toimisto. Tarjolla on myös kokoustiloja vaikka vuokrattavaksi.

Korjaamohallissa on lähes 30-metrinen rasvamonttu.

Toinen on yrityksen oma konekorjaamo ja -huolto, joka on nyt eriytetty Lakari Service -nimen alle. Se hoitaa yrityksen omien koneiden ja ajoneuvojen huollon ohella myös ”ulkopuolisten” asiakkaiden koneita. Kyse on raskaskonekorjaamosta, jossa hoituvat niin työkoneiden kuin raskaan kuljetuskaluston huollot. Ajoneuvohuoltoa tukee nykyaikainen työkaluvarustus jarrudynamometriä myöden.

”Korjaamovarusteet ovat katsastustoiminnan mukaiset, mutta katsastusta meillä ei ole”, sanoo Suominen. Konehuoltoa tukee erillinen pesuhalli, jolloin päästään huoltamaan puhtaita koneita. Isojen koneiden pesut hoitaa pesuriammattilainen kuumavesipainepesurilla. Suominen korostaa pesulaitteiston suurta vedentuottoa, 3 000 litraa tunnissa, jolloin muta ja muu maa-aines irtoavat ripeämmin. Korjaamotoimintaa varten on rekrytoitu lisähenkilökuntaa, jota nyt on 5+1 henkilöä. Kokonaisuudessaan LM-Suomiset työllistää tällä hetkellä nelisenkymmentä henkeä.

Rekkapesuri on auki 24/7 sopimusasiakkaille. Ajoneuvon tunnistus tapahtuu rekisterikilvestä. Sisälle mahtuu kerralla 30 metrin yhdistelmä.

Lakari Servicen palveluun kuuluu myös Tammermaticin rekkapesuri. Laitteisto on yksi harvoista täysautomaattisista rekkapesureista Suomessa ja tarjolla on 24/7-pesupalvelua sopimusasiakkaille. Pesu onnistuu näin vaikka keskellä yötä. Pesuhallin ovi aukeaa rekisterinumeron tunnistuksella ja pesu käynnistyy henkilöautoista tutulla tavalla. Rekkapesuri on läpiajettava ja molemmin puolin on suuri asfalttipiha. Suomisen mukaan 30 metrin yhdistelmän pesu hoituu yhdellä ajolla. Pidemmät joutuu pesettämään osissa. Muille kuin sopimusasiakkaille pesuri on avoinna 7–16.

Kolmas toimija on tuo edellä mainittu lounasravintola, joka on jo hetken toimittuaan saanut paljon asiakkaita.

Markku Suominen toivottaa kaikki tervetulleeksi LM-Parkin avoimien ovien päiville kesäkuussa ja Länsirannikon Konepäiville syyskuun lopussa.

Tapahtumia tiedossa

LM-Parkille on avautumassa ennen kesää omat verkkosivut, joissa kerrotaan tarkemmin alueen palveluista sekä lounasruokalan päivittäisestä tarjonnasta. Perjantaina 9.6. järjestetään LM-Parkissa avoimet ovet, jolloin tiloihin pääsevät tutustumaan ulkopuolisetkin. Paikalla tullaan näkemään myös maarakennus- ja konealan yhteistyökumppaneita tuotteineen ja palveluineen.

Syksyllä nähdään LM-Parkissa sitten isompi kattaus, kun Satakunnan Koneyrittäjät järjestävät tontilla Länsirannikon Konepäivät lauantaina 30.9.

Markku Suominen toivottaa jo tässä vaiheessa kaikki tervetulleeksi tutustumaan LM-Parkkiin tulevissa tapahtumissa.

Pesuhallissa on apuna henkilönostin. Näin isojen koneiden pesu helpottuu.
Kahvila on auki 6–15 ja lounasta on tarjolla 11–13.30.


Lue seuraavaksi