Uutiset
Kreate oy ja Tampere sopimukseen Ranta-Tampellan silloista
Tampereen kaupunki ja Kreate oy ovat solmineet sopimuksen Ranta-Tampellan kanavan yli rakennettavista silloista. Urakkaan kuuluu Ranta-Tampellan sillan, Warkaanlahdensillan, Myllysaarensillan, Paasikivenkadun tukimuurin sekä Paasikivenkadun rakentaminen. Urakoinnin kohteena olevat sillat ylittävät aiemmin rakennetun Ranta-Tampellan kanavan.
Mielenkiintoisessa siltahankkeessa Ranta-Tampellan silta ja Warkaanlahdensilta muodostavat itäpäästään yhtenäisen betonirakenteen, joka haaroittuu kahdeksi sillaksi. Veistoksellisiksi ja epäsymmetrisiksi suunniteltujen siltojen muotoon ovat vaikuttaneet kanavarantojen luonne-erot, sillä länsirannalla sillan läheisyydessä sijaitsevat rantamuuri ja korkeat rakennukset, kun taas itärannalla sillat nousevat veteen laskeutuvan portaikon ja loivan rantaluiskan välistä. Siltojen kaartuvien kylkien on tarkoitus heijastella päiväsaikaan vedenpinnan välkettä ja yöaikaan niitä korostetaan valaistuksella.
”Kohteessa on betonirakentamisen monimuotoisuutta, pintojen epäsymmetriaa ja geometrisiä muotoja, mikä puolestaan vaatii vahvaa muottiteknistä osaamista. Konsernistamme löytyy järeää ammattitaitoa myös osana urakkaa toteutettavista ankkuroiduista porapaaluista. Keskeinen sijainti ja siltaurakoita ympäröivä samanaikainen vilkas asuntorakentaminen edellyttää osaamista myös projektinhallinnan saralla”, kertoo Kreaten Sillanrakentaminen ja -korjaus -yksikön johtaja Sami Rantala.
Petoke-pilottihankkeella tiukka esikarsinta
Ranta-Tampellan sillat -hanke on yksi Petoke-projektin piloteista. Petoke-projekti on Liikenneviraston, INFRA ry:n, VTT:n ja 19 kaupungin yhteinen tutkimus- ja kehitysprojekti, jonka tavoitteena on kehittää rakennushankkeiden perinteisiä toimintamalleja ja sitä kautta parantaa hankkeiden toteutusta ja tuottavuutta.
”Petoke-hankintamenettelyssä oli erikoisvaiheita, joita yleisesti ei tämän kokoluokan hankkeessa ole. Tarjoajille oli tiukka esivalintaprosessi vaativuuteen liittyen. Lisäksi hankintamenettelyn kuluessa tarjoajilta edellytettiin teknisesti ja taloudellisesti innovatiivisia kehitysehdotuksia. Meillä on vahva kokemus vaativista siltahankkeista ja toimintakulttuuriimme kuuluu uusien ja kustannustehokkaiden ratkaisujen etsiminen, Rantala tiivistää.
Kreate on toteuttanut useita erikoisosaamista vaativia siltoja, jotka ovat niittäneet myös palkintoja. Kreaten rakentamia RIL-palkittuja siltoja ovat Isoisän silta Helsingissä, Heikinkadun alikulkusilta Oulussa sekä Ylisoutajan silta Joensuussa. Vuoden 2018 lopussa puolestaan valmistui erikoispitkä Jännevirran silta Siilinjärvellä.
Ranta-Tampellan sillat -urakan tilaajana on Tampereen kaupunki ja urakkahinta on noin 3,1 miljoonaa euroa.