Uutiset

Työkoneet

Kotimainen aurauutuus

Viime vuonna perustettu Innosteel Oy Muhokselta tuo markkinoille aurauutuuden. Erikseen ohjattavat siivet mahdollistavat erityyppiset auraustavat kuten kärki-, keräävä- ja puskuaurauksen. Moduulirakenne mahdollistaa jälkikäteen lisättäviä ominaisuuksia ja aurat voidaan kustomoida asiakkaan omiin väreihin.

”Sloganimme ”Ideasta tuotteeksi” kuvaa auran synty- ja kehitysprosessia ja yrityksemme laajaa osaamista. Jatkossa on tarkoitus tuoda markkinoille niin omia kuin muidenkin ideoita ja keksintöjä samalla mallilla”, aloittaa Innosteel Oy:n toimitusjohtaja Petri Korva.

Suunnittelun lähtökohtana uutuudelle on ollut mahdollisimman laaja säädettävyys ja keveys. Kun työleveyttä voidaan säätää laajalla alueella, hoituu valmistajan mukaan samalla auralla laajat piha-alueet mutta myös ahtaat jalankulkuväylät ym.

”Aurallamme voidaan lumitöistä selvitä erittäin tehokkaasti ja käsityön tarve viimeistelyssä jää vähäiseksi”, lupaa myyntiä hoitava Ville Leinonen.

”Olemme saaneet pidettyä auran kokonaispainon mahdollisimman alhaisena, joten se sallii suuret työleveydet pienissäkin peruskoneissa. Alhainen paino säästää aurattavien alueiden pintoja sekä tietenkin myös kantavan työkoneen rakenteita. Työleveys pienimmässäkin mallissa on säädettävissä.”

”Auralla on mahdollista poistaa lunta erittäin tarkasti esimerkiksi ovien ja parkissa olevien autojen vierestä. Yksi ehdoton etu myös on, että aura menee erityisen pieneen nippuun, mikä helpottaa kuljetusta ja varastointia. Kuljetusasentoon pakattu aura ei juuri ole leveämpi kuin peruskone”, listaa Leinonen.

Tällä hetkellä valmiina on yksi auramalli eli Innosteel 130. Sitä saa kahtena eri versiona eli letkuparin ilman erillistä venttiiliä (130.1) tai sitten venttiilillä, jossa on sähköohjaus (130.2x). Näin auraa voidaan hallita kätevästi esimerkiksi kuormaajavivun napeilla tai peukalopyörällä.

1 000 millimetriä pitkien siipien kääntö tapahtuu hydraulisesti mallissa 130.2X. Työleveys on 1 300-3 900 ja siiven korkeus 650 millimetriä. Etuylitys pikakiinnikkeestä on 800 millimetriä. Molemmat mallit painavat noin 400 kilogrammaa.

Aurojen kasaus ja loppuvalmistus tehdään Muhoksella. Osat tulevat eri alihankkijoilta ympäri Suomea. Yllä mainittua mallia isompi kokoluokka on tulossa.

”Oman myynnin lisäksi parin jälleenmyyjän kanssa sovittu myynnin aloittamisesta ja uusia jälleenmyyjiä haetaan”, lopettaa Korva.





Lue seuraavaksi