Uutiset

Työkoneet

Kärsämäen Konepäivät tulee taas

Konesilta järjestää muutaman välivuoden jälkeen perinteiset Kärsämäen Konepäivät huhtikuun lopulla Kärsämäen toimipisteessään. Koronapandemian johdosta ei tapahtumaa ole järjestetty vielä tällä vuosikymmenellä. Tänä vuonna päästään viimein kokoontumaan tuttujen ja vähän tuntemattomienkin kanssa koneiden ympärille vähän niin kuin kevätmarkkinoiden hengessä.

Konesillan oman konetarjonnan lisäksi paikalla tullaan näkemään runsas joukko lisälaite-, tarvike- ja muita konealan toimijoita. Konesillan kattaus pitää sisällään yrityksen maahantuomaa, uutta Kubota-maarakennuskalustoa sekä runsaan määrän vähän isompia vaihtokoneita, kuten kaivukoneita ja pyöräkuormaajia.

Konesillan Ville Kyllösen mukaan paikalle odotetaan tulevan parikin tuhatta vierasta. Koneiden tarjoaman rautaisannoksen lisäksi on tarjolla esiintyjiä sekä tietysti grillimakkaraa ja muuta pientä purtavaa pullakahvien kera.

Konepäivät järjestetään lauantaina 22.4.2023 kello 9–15. Konesillan konepiha on helposti löydettävissä, vaikka siellä ei olisi aikaisemmin käynyt. Nelostietä Kärsämäen läpi pohjoiseen ajettaessa ei kaivukoneiden puomirivistöä voi olla huomaamatta viimeisen ympyrän oikealla puolella. Navigaattoriin voi varmuuden vuoksi naputella osoitteen Huoltotie 5, 86710 Kärsämäki, jos sattuu olemaan sumuinen keli ja näkyvyys on huono. Ville Kyllönen toivottaa kaikki tervetulleeksi tähän kevään konehenkiseen tapahtumaan.


Tässä tapahtuman tunnelmakuvaa aikaisemmilta vuosilta. Väkeä on kuin pipoa, kuten tavataan sanoa.


Lue seuraavaksi