Uutiset

Työkoneet

JiiMet tekee laatutuotteet edullisesti

JiiMetin menestyksen salaisuutena on hyvä hinta/laatu -suhde. ”Teemme kotimaista virolaisen hinnalla”, kuvaa yrittäjä Jukka Risulahti tilannetta. ”Toiminta on lähtenyt vaatimattomista olosuhteista ja hyvät alihankintasopimukset ovat tärkeitä tekijöitä edullisuuteen.”

”Nyt keväällä tulee yhdeksän vuotta yritystoimintaa täyteen. Pari ensimäistä vuotta toiminta oli alihankintaa. Koneliikkeillä oli tarvetta saada pikakiinnikkeitä ja vuonna 2003 lähdin niitä tekemään. Puoli vuotta tein niitä yksin, mutta homma alkoi vetää ja ulkopuolista työvoimaa on ollut siitä lähtien – kaksi on nyt ja kolmekin on ollut jossakin vaiheessa. ”

Osien leikkaus ja särmäys teetetään alihankintana. ”Omana työnä teemme hitsaukset, sorvaukset, poraukset ja kierteitä tehdään myös paljon. Jotakin hydraulisylintereitä olemme tehneet vielä alihankintana muualle. Kiilalukitussylinterit omiin tuotteisiimme teemme kaikki itse. Myös maalaus on itsellä. Tämän ansiosta saadaan tuotanto nopeaksi ja osaltaan myös kustannustehokkaaksi.”

Toimipaikkana JiiMetillä on vanhan maatilan talouskeskukseen rakennetut tilat. Toiminta alkoi nykyisin maalaamona toimivassa tilassa. Uusi kokoonpanohalli valmistui vuonna 2006. Nyt lämmintä tilaa on 500 neliömetriä ja 250 neliömetriä kylmää varastoa. ”Jopa kolminkertainen tuotantomäärä nykyiseen verrattuna olisi mahdollista näissä tiloissa”, sanoo Risulahti.

Pikakiinnikkeet

Pikakiinnikkeitä JiiMet toimittaa satoja vuodessa. ”Luultavasti olemme kappalemäärissä Suomen suurin”, arvelee Risulahti. Suosion syyksi hän arvelee sen, että kaikki kallistuvat liittimet kallistuvat 45 astetta ja rakennekorkeus on markkinoiden pienin. Pikakiinnikkeet ovatkin yrityksen tärkein tuote, noin 90 prosenttia tuotannosta.

Pikakiinniketuotteet ovat NTP-10, -20 ja -30 sekä S-sarja 30-80. ”Malleja on paljon, periaatteessa kaikkiin kaivukoneisiin. Pikakiinnikkeiden lisäksi teemme vastapalat niihin. Kiinnikkeet on saatavana myös kiinteinä liittiminä ja osa malleista kallistuvina. Tarvittaessa teemme asiakkaan haluaman mallin liittimestä.”

Suurimmaksi osaksi pikakiinnikkeet menevät koneliikkeille, loput suoraan urakoitsijoille kotimaahan. ”Suoraa vientiä ulos meillä ei ole, mutta sitäkin on viritelty”, paljastaa Risulahti.

Kauhat

JiiMet valmistaa myös erilaisia kauhoja. ”Kauhoja olemme tehneet koko ajan kysynnän mukaan. Malleja on kehitetty urakoitsijoiden ideoiden pohjalta. Viime vuonna aloimme tehdä sarjatyönä kauhasarjaa alle 10 tonnin koneisiin.”

”Luiskakauhoista olemme tehneet suurimmat sarjat. Niiden lisäksi vakiomallistoon kuuluvat kuokka-, oja- ja kaapelikauhat. Joskus kauhoja tehdään asiakkaan mallin mukaan, mutta pääosin vakiomalleja. Useammin tehdään jotakin muutoksia vakiomalleihin asiakkaan toiveesta. Kauhat myydään tyypillisesti suoraan urakoitsijoille.”

Erikoisempia kauhapuolen tuotteita ovat trukkipiikit ja tasauslevyt kaivukoneisiin. ”Esimerkiksi trukkipiikit ovat saaneet suosiota putkilinjastoja urakoivilta yrittäjiltä. Putkikuormien purku onnistuu piikkien avulla samalla kaivukoneella kuin muutkin työt urakalla eikä tämän takia tarvitse hankkia paikalle eri nostokonetta. Myös rakennustyömailla on ollut kiinnostusta trukkipiikkeihin.”

”Kauhapuoli on kasvussa ja sieltä on odotettavissa suurin kasvu lähivuosina”, luotaa Risulahti.

Uusia ideoita

Vuosi sitten Risulahti suunnitteli teki energiapuukouran. Se on nyt muualla valmistuksessa, mutta tämä kuvaa hyvin yrityksen innovatiivisuutta. ”Uusia laitteita suunnitellaan koko ajan”, sanoo Risulahti. ”Suunnittelussa käytämme vain vähän ulkopuolista apua. Hintakin pysyy kurissa omalla suunnittelulla.”

Suunnitteilla on erikoisten laitteiden, kuten kaivukoneiden trukkipiikkien vuokraustoiminta. ”Yrittäjä voisi vuokrata piikit lyhytaikaiseen tarpeeseen. Ja jos sitten tulee todenneeksi ne jatkuvastikin hyviksi, voi laitteen lunastaa itselleen”, perustelee Risulahti. Kaivukone odottaa jo pihassa vuokraustoimintaa.

Joustavuudella toimitusvarmuutta

Myynti JiiMetillä on laman kourissa laskenut vain vähän. ”Koska olemme pieni ja joustava toimija, meidän kannattaa tehdä myös pieniä sarjoja. Tällaisessa tilanteessa tulee uusia tarjoajia alalle, kun yrittäjät etsivät vähentyneeseen työtilanteeseensa uusia tuotteita. Erityisesti Virosta ja Kiinasta tuleva kilpailu on kovaa. Suomalaiset ymmärtävät kuitenkin hyvin kotimaisen päälle”, kiittelee Risulahti.

Toimitusajat ovat yleensä kolmesta päivästä viikkoon, joskus venyy pidemmiksikin. ”Usein käy niin, että nyt kysytään jotakin tuotetta ja sen toimitusaikaa ja jäädään miettimään asiaa. Kun sesonki alkaa, tehdään tilaus, jolloin moni muukin on tehnyt tilauksen ja toimitusajat ovat tällöin venyneet helposti huomattavastikin aiemmasta tilanteesta”, harmittelee Risulahti. Pikakiinnikkeitä on kuitenkin yleensä varastossa.

Tuotteita myydään ympäri Suomea. ”Kaukana oleville asiakkaille tuotteet sovitaan asiakkaan kanssa yleensä puhelimitse ja se on toiminut hyvin. Rahti ei ole ongelma tänä päivänä ja tuotteet menevät varsin nopeasti mihin päin Suomea tahansa.”

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi