Uutiset

Työkoneet

JCB nostinbisnekseen ja muita kuulumisia

JCB:ltä kerrottiin helmikuun alun lehdistötilaisuudessa, että yritys on siirtynyt myös nostinbisnekseen, missä pyöritetään vuosittain miljardin eurojen liikevaihtoa maailmassa. Varsinkin vuokraliiketoiminnassa nostimilla on merkittävä osa. Erilaisia nostimia myydään vuodessa noin 130 000 kappaletta, kerrotaan JCB:ltä. Koska valmistajia maailmassa on suhteellisen vähän, päätti JCB astua myös nostinalallle. Englantilaisyrityksen jälleenmyyjäverkostolla on jo 2200 myyntipistettä ympäri maailman, minkä takia JCB:llä uskotaan oman nostinsektorin nopeaan kasvuun.  Julkistamista on edeltänyt kahden vuoden tiivis suunnittelurupeama, mikä on täysin pidetty piilossa julkisuudesta. Ensimmäisenä esiteltiin yhdeksän sähkökäyttöisen saksilavanostimen mallisto (kuva yläpuolella), joiden nostokorkeudet ovat välillä 4,6-13,8 metriä. Sallitut korikuormat ovat 227-550 kiloa ja painot 1330-3366 kiloa. Vuoden loppuun mennessä kokoelma täydentyy muun muassa kuukulkijoilla. JCB lupaakin, että koko nostolaiteperhe käsittää tämän vuoden loppuun mennessä yhteensä 27 erilaista nostolaitetta.

Tuoreeseen generaattoriperheeseen (yli  650kVA) asiakas voi valita neljästä eri moottorimerkistä eli vaihtoehtoina ovat uudet Perkins, Cummins sekä ennestään tutut Mitsubishi ja MTU. Näin asiakkaille ympäri maailman tarjoutuu mahdollisuus käyttää juuri sitä dieselmoottorimerkkiä, mikä sopii parhaiten oman yrityksen ja maan olosuhteisiin. Generaattorit valmistaa JCB Power Products. JCB osti syyskuussa 2015 Broadcrownin ja aloitti tuolloin oman generaattorivalmistuksensa.

Vuodesta 1975 saakka suuryritystään isänsä jälkeen johtanut lordi Anthony Bamford hylkäsi ennalta kirjoitetut liuskansa ja piti iltatilaisuudessa varsin spontaanin puheen, jossa hän ylisti yrityksensä satoja insinöörejä. Kimmokkeen tähän pääjohtaja sai, kun hänet kuulutettiin lavalle JCB:n ykkösinsinöörinä. Hän kertoi pikkupojasta asti pitäneensä ongelmien ratkaisusta ja insinöörityössä on lähtökohtaisesti edelleen kyse samasta asiasta. Innovatiivisuuden hän mainitsi insinöörinkin tärkeimmäksi ominaisuudeksi.

Kaivukoneisiin JS300, JS330 ja JS370 on nyt istutettu sama moottori kuin suurimmassa 457-pyöräkuormaajassa. Kuusisylinterinen MTU 6R1000 antaa teholukemat 180 (JS300) sekä 210 kilowattia (JS330 ja JS370). Stage IV -päästötason alittamiseen riittää AdBlue, jonka säiliön tilavuus on 47 litraa. Urean kulutukseksi mainitaan kolme prosenttia polttoaineen kulutuksesta. Polttoainesuodattimien määrä on tippunut moottorivaihdoksen myötä kolmesta kahteen. Ilmansuodatin on tehokkaampi kuin aiemmin. Askelmat koneen päälle on muotoiltu uudestaan. Alin askel on leveämpi. Alemman portaan takaa löytyy sähköinen tankkauspumppu ja ylempi askelma kätkee AdBlue säiliön täyttöaukon lukitun luukun taakse.

Viime vuonna esitelty pyöräalustainen JCB Hydradig on osoittautunut varsin halutuksi konseptiksi. Kaikki valmistetut koneet on viety käsistä. Suomeenkin on jo myyty muutamia koneita ja uusi erä on saapumassa kevään korvalla. Nyt Hydradigin pakokaasupäästöt on viety tasolle Stage IV. Moottorina on tietenkin JCB EcoMax SCR-tekniikalla (81 kW). AdBluen kulutukseksi JCB mainitsee vain kaksi prosenttia kulutettuun polttoainemäärään suhteutettuna. Ureasäiliön tilavuus on 19 litraa.

Nyt JCB:n tuttu CommandPlus-ohjaamo on saatavana myös pyöräkuormaajiin JCB 411 (8,7 t/81 kW) ja 417 (9,4 t/93 kW). Samalla EcoMax-moottori on päivitetty tasoon Stage IV.

Kaksi vuotta sitten esitelty JCB 3CX Compact on saanut lisävarusteeksi korkeatuottoisen, 120 litraa minuutissa (200 bar) antavan lisähydrauliikan. Sen avulla edessä voidaan käyttää tehokkaasti suurta virtausta vaativia työlaitteita kuten erilaisia jyrsimiä. Suurempi tuotto voidaan kytkeä päälle kuormaajan vivusta.

Runko-ohjattu JCB 403 -pyöräkuormaaja (2,5 t/26 kW)) on kokenut uudistuksia muun muassa voimansiirtoon. Ohjaamo on suunniteltu sekin uusiksi. Moottorina on neljäsylinterinen Kubota. Hydrostaattiseen voimansiirtoon on kaksi vaihtoehtoa: 20 tai 30 kilometriä tunnissa.  Myös kuormaajan aisat sa akahtena eri variaationa. Perusversion kuormauskorkeus on 2,6 ja pidemmän 2,8 metriä. Kaatokuormat edellä mainituilla aisavaihtoehdoilla ovat 1219 ja 1041 kiloa. Koska kyseessä on vain 2,2 metriä korkea pyöräkuormaaja, voi sillä huruutella mataliinkin porttikongeihin. 

Teleskooppipuomilla varustettujen pyöräkuormaajien uutuus on TM320, joka yhdistää pyöräkuormaajan ja kurottajan ominaisuuksia. Moottorina on JCB EcoMax Stage IV. 3200 kiloa nousee 5,2 metriin. Vaihteistona on neliportainen powershift ja maksimi siirtonopeus on 40 kilometriä tunnissa.

Uusin kiinteärunkoinen kurottajamalli on 18 metriin nostava 540-180 HiViz, joka nostaa malliston jäsenmäärän jo lukuun 30. Se on ulkomitoiltaan pienempi, mutta kapasiteetiltaan tehokkaampi kuin kokoluokkaa pienempi, 17 metrin malli 540-170. Leveys on 2,35 ja pituus 6,26 metriä. Maksimikorkeuteen nousee 2500 kiloa. Tarkoituksena on ollut kehittää mahdollisimman tehokkaasti lavetilla siirrettävissä oleva kurottaja. Vuokraustoimintaa harjoittavat yhtiöt löytävät varmasti uutuuden nopeasti talliinsa. Kurottaja painaa 11330 kiloa. Tässäkin peltien alta löytyy EcoMax-dieselmoottori (55 kW). 

Lue seuraavaksi