Uutiset

Työkoneet

Iskuvuokraus Oy toimittaa kaikkialle Suomeen – iskuvasarat vuokralle

Tampereella Keskuojankatu 26:ssa sijaitseva Rautionmaan Kone Oy:n tytäryhtiö Iskuvuokraus Oy on aloittanut joulukuun alusta uuden maarakennusalan yrittäjiä palvelevan toiminnan eli hydraulisten iskuvasaroiden vuokrauksen. Jatkossa yritys laajentaa toimintaa myös muiden laitteiden, kuten purku- ja lajittelukourien vuokraukseen. Yritysten perustaja Niilo Rautionmaa kertoo ajatuksen hydraulisten iskuvasaroiden vuokraamisesta lähteneen liikkeelle asiakkaiden tarpeista ja kiinnostuksesta. Suomessa on koko joukko maarakennusalanyrittäjiä ja yrityksiä, joilla iskuvasaran tarve saattaa olla vain viikko tai kuukausi vuodessa. Tällöin ei ole välttämättä järkevää ostaa omaa kallista iskuvasaraa, vaan vuokrata se urakan ajaksi. Vuokrahinnaston avulla on helppo laskea iskuvasarasta syntyvät kulut urakkatarjoukseen.

Hydraulisia GB (General Breaker) iskuvasaroita Rautionmaan Kone Oy on maahantuonut ja myynyt reilun kolmen vuoden ajan, joten kokemusta on myös vasaroiden huolto- ja korjauskustannuksista. Oma huolto ja kaksi huoltoautoa yhdessä laajan varaosa- sekä tarvikevaraston kanssa takaavat GB-iskuvasaroille jatkuvan käyttövarmuuden. Lisäksi Rautionmaan asiantuntemus auttaa asiakasta valitsemaan oikean vasaran oikeaan käyttötarkoitukseen. Iskuvuokrauksen päätoimipaikka on Tampereella vuokraustoiminta kattaa koko Suomen.

Hydrauliset GB-iskuvasarat käsittävät 11 eri mallia, 105 kg:sta aina 2950 kg:aan asti ja kaikkia peruskokoja löytyy varastosta. Tehokkaiden ja luotettavien GB-iskuvasaroiden ominaisuuksia ovat muun muassa tyhjälyönninesto, matala äänitaso sekä kestävät materiaalit. Tarpeen mukaan vuokrattavien vasaroiden määrää saadaan lisättyä nopeasti. Vasaroiden vuokra sisältää standardikiinnityslevyt eri kokoluokkiin, vakioletkut liittimillä ja vakio terän. Iskuvasaroiden päivittäishuolloista, rasvauksista ja säädöistä vastaa asiakas. Muusta vasaran toimivuudesta vastaa vuokralle antaja. Kaikki yli 1250 kg:n vasarat on varustettu aina automaattirasvarilla.

Konepörssi

Miika Nyrö

Lue seuraavaksi