Uutiset

Työkoneet

Engcon kasvattaa liikevaihtoaan

Engcon voi tiivistää toimintavuoden 2018 erittäin onnistuneeksi. Kun toimialan tulokset vuodelta 2018 julkistettiin, ilmeni että Engcon Holding jatkaa vahvaa kasvuaan ja lujittaa asemaansa maailman ykkösenä. Liikevaihto on kasvanut joka vuosi jo yhdeksän vuoden ajan ja kasvoi vuonna 2018 137 miljoonaa Ruotsin kruunua 1,2 miljardiin kruunuun. Liikevoitto oli 157 miljoonaa kruunua. Myynnin kasvun tärkeimmät kohteet olivat Alankomaat ja Ranska. Engconin jatkuva tuotekehitys ja laajeneva valikoima turvallisia ja tehokkaita tuotteita ovat myös menestyksen osatekijöitä.

”Hyvän myynnin perustana on laadukkaat tuotteet, jotka ylittävät asiakkaiden odotukset. Jälkimarkkinoinnissa palvelumme tunnetaan sellaisten tapausten käsittelyn laadukkuudesta, joissa tuote ei jostain syystä toimi odotetusti. Tämä lisää asiakasuskollisuutta. Pyrimme tietenkin pitämään kustannukset kurissa ja tuloksen hyvänä, jotta voimme jatkossakin investoida toimintaamme”, kertoo Engcon Holdingin toimitusjohtaja Krister Blomgren.

Engconilla lisääntynyt kysyntä maailmanmarkkinoilla
Kallistuvia kauhanpyörittäjiä maailman kaikista kaivukoneista on noin kahdessa prosentissa, mikä on merkittävä lukema alan kaikille toimijoille. Rakennus- ja maanrakennusalan markkinoista kahdella alueella on tulevina vuosina suuria haasteita: USA ja Japani. Niissä on kysyntää sekä tehokkaammalle että turvallisemmalle työtavalle, mikä antaa hyviä odotuksia Engconin valikoimalle.

”Olemme vakuuttuneet, että kauhanpyörittäjämme, automaattiset pika- ja turvakiinnikkeet ovat vastaus moniin vaatimuksiin. Tavoitteemme on yksinkertaisesti muuttaa ja tehostaa kaivukonealaa”, jatkaa Blomgren.

Engcon, jolla on oman ilmoituksensa mukaan nykyisin hallussaan 44 prosenttia kauhanpyörittäjien kokonaismarkkinasta, on hyvissä asemissa maailmanlaajuisen kysynnän kasvaessa tulevina vuosina.

”Tehostamme prosessejamme ja sijoitamme voittomme suurelta osin takaisin tuotannon ja toimituskapasiteetin kasvattamisen sekä toimintamme kehittämiseen entisestään. Pyrimme olemaan askeleen edellä, ja hyvä tuloksemme helpottaa kehitystämme jatkossa.”

Syksyllä 2019 Engcon ryhtyy yhteistyöhön uusien mielenkiintoisten kumppanien kanssa, jatkaa rekrytoimista myynnin keskeisiin tehtäviin ja standardoi turvakiinnikkeensä. Näiden panostusten avulla Engcon lupaa vahvistaa asemaansa markkinoilla ja loppuasiakkaiden keskuudessa entisestään. 

Alan emoyhtiöiden liikevaihdot 2017-2018 (lähde Engcon).

Lue seuraavaksi