Uutiset

Työkoneet

Denka Lift Denmark A/S ja TCA Lift A/S jatkavat tutuilla tuotemerkeillä

Nimi Denka on siis ennallaan, kuten jo vuodesta 1979. Uutta yritystä johtaa Sören Audon, jonka lisäksi tehdas työllistää 35 alan huippuammattilaista, joista noin puolet koostuu vanhoista Denka osaajista. Tämä on mahdollistanut sen, että toiminta on päässyt käyntiin välittömästi. Denka on aina ollut tunnettu laadustaan, pitkästä käyttöiästään sekä hyvästä jälleenmyyntiarvostaan. Denka on ollut myös edelläkävijä alumiinipuomien ym. osalta. Tuotevalikoima kattaa hinattavat henkilönostimet 12–30 m sekä 19–28 m kapeat sisäkäyttönostimet, läpikulku 0,89 m * 2 m ovista. Uusi yritys panostaa vahvasti tuotekehitykseen, innovatiivisuuteen ja dynaamisuuteen. Toimitusvarmuus ja -ajat ovat yksi painopistealueista, mukaan lukien varaosatoimitukset. Myös laadunvalvonta on oleellinen osa toimintaa, eli tuotteet lähtevät tehtaalta huolellisesti testattuina.

Ensimmäiset uusitut versiot Denkoista tulevat ulos jo joulukuun alussa 2011. Lisää uusittuja tuotteita saadaan markkinoille vuoden 2012 alussa. Tuotteisiin on tehty huomattavasti teknisiä parannuksia ja päivityksiä viimeisen teknologian mukaisesti, huomioiden kentältä ja asiakaskunnalta saadut palautteet.  Myös täysin uusia tuotteita on odotettavissa, joita tulemme näkemään myös mm. 2012 FinnBuild´issä. Suomessa Denka Liftiä edustaa edelleen CarloMas Europe Oy kuten jo vuodesta 1999.  Yritys suhtautuu erittäin luottavaisilla mielin Denkan tulevaisuuteen  ja tuotteiden kilpailukykyisyyteen tulevilla markkinoilla.
 

Lue seuraavaksi