Uutiset

Työkoneet

Caterpillar-kuljettajakisan voitto Saksaan

Caterpillar järjesti edellisen kerran kuljettajakilpailun vuonna 2008. Tuolloin voiton vei saksalainen Sebastian Behr ja Timo Honkaniemi toi hopean Suomeen.

Nyt kolmipäiväinen kisa pidettiin viikolla 39 Malagan koulutuskeskuksen sijaan Englannissa, Leicesterin pyöräkuormaajatehtaan yhteydessä sijaitsevassa koulutuskeskuksessa sekä läheisessä louhoksessa.

Paikan vaihdos ei tuonut mestarin nimeen muutosta. Behr (keskellä) kuittasi ykköspokaalin toistamiseen sekä myös palkintona olleen Cat 300.9D -minikaivukoneen. Hopeaa saalisti Michel Abderhalden Sveitsistä (vas.) ja pronssi meni Italiaan, Cristian Taneralle.

Leicesterin kisat olivat järjestyksessään jo yhdennettoista. Tämänvuotiseen kilpailuun osallistui 25 kuljettajaa yhdestätoista eri maasta. Mukana oli taitureita Suomen lisäksi Virosta, Saksasta, Unkarista, Italiasta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Slovakiasta, Sveitsistä ja Englannista.

Suomen edustajat kovassa koitoksessa olivat kevään Suomen karsintakilpailujen parhaat eli Mikko Jokinen (29 v.) ja Juha-Pekka Perämäki (31 v.). Perämäki (vas.) on ollut tulessa aiemminkin, sillä hän osallistui kisaan varsin nuorena jo vuonna 2002.

Kansainvälisessä koitoksessa miesten sijoitukset olivat seitsemäs (Mikko) ja yhdeksäs (JP).

Näillä sijoituksilla maakohtaisessa kisassa heltisi toinen sija heti Sveitsin jälkeen. Vuonna 2008 Suomi nappasi maakisan voiton, joten perinteet velvoittivat pärjäämään tänäkin vuonna. Mikko sai ykköspokaalin osatehtävästä. Mies siirteli trukkilavoja kurottajalla parhain pistein.

Kaikkiaan tehtäviä oli kahdeksan ja konetyypit vaihtelivat 302.7D -minikaivukoneesta Cat TH414C -kurottajaan ja Cat 432F -kaivurikuormaimesta Cat 725C -dumpperiin.

”Kokonaisuutena pojilla meni tehtävät oikein hyvin, mutta tasaisuus ei riittänyt ihan läpi koko kisan eikä ihan ykkössijoituksiin. Muutama kone oli sellainen, mitä Mikko ja Juha-Pekka eivät olleet koskaan aiemmin ajaneet.”

”Esimerkiksi kaivurikuormain ja dumpperi olivat ennestään täysin tuntemattomia. Kaikki tehtävät oli järjestetty hyvin ja kuljettajia ei todellakaan päästetty helpolla. Porukkahenki meillä oli koko ajan erinomainen”, kertoo joukkuetta Englannissa luotsannut Kari Uusinoka.

https://www.youtube.com/watch?v=SGxK-VH5kb0

Sekä Jokinen että Perämäki työskentelevät Virtain Kiinteistöpalvelu Oy:ssä. Ei varmasti ole sattumaa, että molemmat kisaajat ovat samasta yrityksestä. Samanhenkiset miehet kannustavat toisaan ammattitaidon kehittämiseen ja kikkailevat koneillaan muun muassa Youtubeen ladatuissa videoissa. Mikko voitti tänä vuonna jo FinnMetko 2014 –näyttelyssä syksyllä pidetyn SM-ykköskuskikilpailun.

Virtain Kiinteistöpalvelu tarjoaa asiakkailleen maarakennustöiden lisäksi myös muun muassa suuntaporausta.

”Me ajamme molemmat pääasiassa 21 tonnin tela-alustaisia kaivukoneita työksemme. Catin kisassa piti hallita kaikenlaisia konetyyppejä. Hyvä maku siitä keikasta jäi”, kertoo Jokinen.

”Kurottaja sopi minulle parhaiten käteen. Ihme sinänsä, että voitin tuon osatehtävän, sillä en juuri ole kurottajaa aiemmin ajanut”, aloittaa Jokinen.

”Ehkä vaativin kaikista tehtävistä oli numeroitujen golfpallojen siirtäminen minikaivukoneella omiin reikiinsä. Se vaati koko ajan täyttä keskittymistä ja oli kestoltaan aika pitkä.”

Jokinen pitää kisaa hyvin järjestettynä ja jatkossakin hän aikoo olla mukana karsimassa, jos kisoja tulevaisuudessa järjestetään.

”Jäin 40 pistettä voittajasta ja jossain vaiheessa olin vielä ihan mukana kärkikahinoissa. Muutama helppo virhe kostautui ja sijoitus putosi seitsemänneksi”, päättää Jokinen.

Kisan voittanut Behr asuu Kölnissä ja työskentelee purkutöihin erikoistuneessa yrityksessä Winz GmbH. Työssä mies ohjastaa Cat 329 –kaivukonetta.

”Mielestäni tämänkertainen kisa oli kovempi ja vaativampi kuin Malagassa vuonna 2008. En odottanut voittavani toistamiseen. Fiilikset ovat voiton jälkeen varsin korkealla”, kertoo Behr.

Lue seuraavaksi