Uutiset

Työkoneet

Case Pekingin olympialaisia rakentamassa

Case osallistui Pekingin olympialaisten rakentamiseen suurella määrällä maarakennuskoneita. Minikaivukoneita eri kohteissa oli käytössä runsaasti.

Koneet ovat osallistuneet mm. viherrakentamiseen, putkistojen ja kaapeleitten kaivamiseen, suorituspaikkojen rakentamiseen ja kunnostamiseen ja myös erikoisvalmisteisten nurmikenttien perustamiseen. Myös lentokentän uuden kolmosterminaalin rakennustöitä sekä teitten- ja rautateitten rakentamista Case koneilla on vauhditettu. Monipuolisissa työtehtävissä on ollut useita eri yrityksiä koneineen.

Eikä koneitten työ loppunut olympialaisten jälkeenkään. ”Linnunpesässä”, ”Vesikuutiossa” ja muissa olympialaisia varten rakennetuissa paikoissa hoitotyötä riittää vuoden ympäri jatkossakin. Casen Shanghain konttori järjesti yhdessä paikallisen jälleenmyyjän eli Bejing Hawkin kanssa olympialaisten aikaan ”Go Case” -nimeä kantavan projektin. Sen aikana olympialaisissa työskenteleviin koneisiin tarjottiin erikoishuolenpitoa 60 päivän ajan. Neljästä tuotespesialistista ja kymmenestä teknikosta muodostunut ryhmä kiersi asiakkaitten luona tarkastamassa koneitten kuntoa ja tarjoamassa teknistä apua. Jälleenmyyjä Bejing Hawk nosti myös varaosien toimitusvalmiutta.

”Mittavan panostuksen tarkoituksena oli osoittaa asiakkaille, että Case on tosissaan huolehtiessaan asiakkaistaan ja etenkin heidän koneistaan. Olympialaisten aikaan haluttiin vielä erikseen taata, että koneet toimivat parhaalla mahdollisella tavalla ja antavat maksimaalisen käyttöasteen”, kertoo Kiinan markkinointijohtaja Alexious Lee.

Yksi hyvä esimerkki Case-koneitten työmaista on Pekingin kisojen päänäyttämönä toimineen Linnunpesän rakennustyöt. Alueella urakoineella Liangilla oli stadionin työmaalla parhaimmillaan kahdeksan minikaivukonetta. Case CX 50B oli toimitusjohtaja Liangin mukaan varustettu aivan uudentyyppisellä puskulevyllä, joka soveltuu perustustöihin mainiosti. Alhainen ulkopuolinen melutaso salli myös työpäivien pidentämisen iltaan ja yönkin tunneille. Kun Linnunpesä oli saatu valmiiksi, Liangin koneet siirtyivät sekä viherrakennustöihin stadionin ulkopuolelle että perustustöihin uimastadionina toimineeseen ”Vesikuutioon”.

Kiinassa on myös mahtavat kaivurikuormainmarkkinat ja tästä kakusta Casekin on haukannut palansa. Olympialaisten rakennustöissä näkyvässä roolissa olivat Casen kaivurit ja Case CB85P-hydraulivasarat. Monet huoltoyhtiöt ympäri Kiinan ovat hankkineet peruskalustoonsa juuri em. yhdistelmän.

Myös yksi 50-vuotisjuhlakone eli musta 580 Super M-kaivurikuormain oli tuttu näky myös olympialaisiin valmistuvan Pekingin katukuvassa. Mustaksi maalattu kaivurikuormain kuuluu Pekingin vesilaitokselle ja on yksi kuuden koneen ryhmästä. Vanhin malli 580 L on jo kahdeksan vuoden vanha ja on edelleen käytössä, kun Pekingin yli 1000 kilometriä pitkää vesijohtoverkostoa huolletaan.

Edelleen Casen pienkuormaimia oli runsaasti töissä Tianjin-Tangshan tien levennystöissä. Kyseessä on tärkein sisääntuloväylä Pekingiin ja tarkoituksena oli leventää 3.5 kilometriä pitkä tie kolmella metrilllä. Sekä XT- että 400-sarjan koneita olikin tietöissä useita. Ketterät pienkuormaimet sopivat hyvin työskentelemään ahtaassa tilassa ja liikenne muilla kaistoilla jatkui koko levennystyön ajan normaalisti.

Lue seuraavaksi