Uutiset

Työkoneet

Bobcat S450 ja suurempi ohjaamo

Keväällä maailmalla lanseerattu liukuohjattu pienkuormaaja Bobcat S450 ehti nyt Suomeen ja Lepaa 2014 -näyttelyyn. Uutuusmalli sysää historiaan vanhan suositun Bobcat S130 -mallin. Se perustuu samoihin teknisiin ominaisuuksiin ja ratkaisuihin kuin aiemmin esitellyt uuden sukupolven suuremmat mallit kuten S510, 530 jne.

S450-mallissa ohjaamon tilavuus on kasvanut 10 prosenttia ja valmistajan mukaan näkyväisyys on 30 prosenttia aiempaa parempi. Kuten isommissakin malleissa auki liukuvat sivuikkunat ovat nyt ulommaisina, jolloin ne on helpompi puhdistaa. Oven kynnys on aiempaa alempana ja ovi sekä oviaukko ovat suurempia helpottaen ohjaamoon ja ohjaamosta kulkua.

Ohjaamo on paineistettu, joten työmaalta sisään ohjautuvan pölyn määrä on näin minimoitu. Myös lämmityslaitteen tehoa on kasvatettu ja hallinnat on valaistu pimeällä käyttöä helpottamaan.

Ohjaamo on S450 –pienkuormaajassakin 50 milliä edempänä kuin aiemmin. Näin työlaitteelle näkee paremmin.

Myös kattoikkunaa on suurennettu peräti 40 prosenttia S130-malliin verrattuna. Takaikkuna on sekin alempana ja konepeitto on alempana matalamman jäähdytyspaketin ansiosta.

Hydraulijärjestelmän virtausta on tehostettu korvaamalla useita kulmaliittimiä suorilla liittimillä. Kaiken kaikkiaan liititmiä on myös vähennetty lukumääräisesti ja järjestelmän painetta nostettu. Moottorina on Kubotan nelisylinterinen diesel (36.4 kW). Koneen työskentelykuorma on 608 ja kaatokuorma 1215 kiloa. Kokonaispaino kuormaajalla on 2240 kiloa.

Kaksipykäläinen voimansiirto käsittää nopeusalueet  0-11,4 ja 0-14,8 kilometriä tunnissa. Hydraulipumpusta tuottoa irtoaa 64 litraa minuutissa.

Tänä vuonna Bobcat juhli jo miljoonannen valmistetun pienkuormaajan rajapyykkiä. Katso oheinen video juhlallisuuksista tehtaalta Amerikasta.

Lepaalla S450 työskenteli ojakourun kanssa. Tämä yksinkertainen lisälaite soveltuu hyvin matalien istutuskuoppien ja –ojien kaivamiseen, kun tarve on vähäistä ja väliaikaista.

Suomessa käyttäjät nostavat sen avulla myös kiviä ja kantoja maasta, kerrotaan maahantuoja Dae-Tek Oy:stä. Kyseessä on varsin edullinen lisälaite. Hinta on nollaverolla 1100 euroa.

Lue myös: Bobcatin oma moottori tulossa ja Bobcateilla asfalttipohjia.

Lue seuraavaksi