Uutiset

Työkoneet

Bauma 2022 – Hamm tarjoaa älykästä tiivistystä

Hamm esittelee Baumassa kokonaisen sarjan uusia jyriä, niin kaksi- kuin yksivalssimalleja. Mallistosta nähdään muun muassa jyrät HX90i (9 t/74,4 kW) ja HX70i (7 t/55,4 kW). Valmistajan mukaan HX-jyrillä saavutetaan korkea tarkkuus ja työteho laajan ohjauskulman, pitkän raidevälin ja neljän erilaisen työtilan ansiosta. Kuljettajaa ajatellen myös hallintaan on tehty parannuksia. Esimerkiksi istuin kääntyy automaattisesti ajosuunnan mukaan ja näkyvyyttä erityisesti vasemmalle puolelle on kohennettu. Kaikki uudet jyrämallit ovat varustettu Stage V -päästöluokan dieselmoottorilla.

Jyriin liittyen esitellään myös uudistunutta digitaalista Smart Compact -tiivistysavustajaa. Se tukee aktiivisesti kuljettajaa jyräystyössä ja on valmistajan mukaan helppokäyttöinen. Hammin tiedotteessa povataan, että Smart Compact voisi kiinnostaa erityisesti nykyistä kuljettajasukupolvea ja uransa aloittavia jyräkuskeja. Tämä tiivistysapulainen monitoroi työtä älypuhelimien, tietokoneiden ja muiden digitaalisesti ohjattujen laitteiden avulla.

Kuljettajan tarvitsee vain syöttää sisään tiedot siitä, tiivistetäänkö pohja-, sideaine- vai asfalttikerros. Smart Compact hoitaa loput. Ohjelmisto päättää automaattisesti, tiivistetäänkö tärinällä, suurella vai pienellä amplitudilla, värähtelyllä vai staattisesti.

Smart Compact havaitsee edelleen, kun esimerkiksi asfalttikerros on lähes kokonaan tiivistynyt. Järjestelmä peruuttaa sitten automaattisesti dynaamisen tiivistyksen ja asettaa ECO-tilan päälle. Tämän seurauksena moottorin kierrosluku laskee jopa 20 prosenttia. Polttoainetta voidaan näin säästää jopa 15 prosenttia. Hammin mukaan Smart Compact ei siis vain lisää tiivistyslaatua, vaan myös säästää konetta ja resursseja.

Järjestelmän uusimpia ominaisuuksia ovat paikallisten säätietojen integrointi sääaseman kautta ja monimutkaisen jäähdytyskäyttäytymisen arviointi asfaltin ja ilman lämpötilan sekä tuulen perusteella. Kaikkien näiden tietojen perusteella järjestelmä määrittää molemmille rummuille erikseen oikean asetuksen. Hamm sanoo olevansa ensimmäinen valmistaja maailmassa, joka automatisoi yksittäisten rumpujen erillissäädöt ja nostaa siten tiivistyksen laadun aivan uudelle tasolle.

Smart Compact -järjestelmän luvataan lisäävän prosessin luotettavuutta sekä tiivistyksen ja pintojen laatua. Käyttöliittymä on Hammin mukaan selkeä, joten kuljettaja voi keskittyä täysin koneen ajamiseen.

Hamm on esillä Wirtgen Groupin yhteisosastolla FS.1011. Kokonaispinta-ala on noin 13 000 neliömetriä.


Hamm-jyrät Suomessa myy Wirtgen Finland Oy ja Suomen Rakennuskone Oy.


Lue seuraavaksi