Uutiset

Työkoneet

Akuissa on tulevaisuus

Suomi oli vuonna 2017 houkuttelevin maa maailmassa, mitä tulee kaivosalan investointeihin. Vuotta aiemmin sija oli viides, joten vuodessa tapahtui merkittävä nousu. Koko toimiala on meillä siis edelleen hyvässä nosteessa. Kaivosalalla investoidaan liikkuvaan ja lastaavaan kalustoon tällä hetkellä suuria summia.

Vuonna 2017 kaikkiaan 46 eri yhtiötä ilmoitti Tukesille tekevänsä malminetsintää Suomessa. Tähän tehtyjen investointien määrä oli arvoltaan yli 60 miljoonaa euroa. Kaivostoimintaa tekeviä yhtiöitä oli viime vuonna meillä 44 ja ne investoivat toimintaansa yli 300 miljoonaa euroa.

Marraskuun lopulla (21.–22.11.) kaivosalan ihmiset yhdessä muun kiviainesteollisuudessa työskentelevien kanssa kokoontuvat Jyväskylään FinnMateria-messuille. Luvassa on monipuolista ohjelmaa ja näytteilleasettajiakin on yli sata. Tilaisuudessa julkistetaan myös uusi Työ- ja elinkeinoministeriön kokoama kaivosalan toimialaraportti. Kaivosteollisuuden toimialaraportissa käsitellään muun muassa alan rakennetta, markkinoita, talousasioita, kehittämistarpeita ja tulevaisuuden näkymiä. Lähteenä on käytetty viimeisintä saatavissa olevaa tietoa ja toimialan yritysten näkemyksiä.

Auto- ja konevalmistajat panostavat nyt tosissaan sähköön. Litiumioniakkujen kysyntä kasvaa maailmassa räjähdysmäisesti tulevina vuosina. Se on hyvä uutinen tänne Härmän perukoille.

Suomen maaperässä kun on runsaasti akkuihin tarvittavia mineraaleja odottamassa ottajaansa. Vielä tällä hetkellä akkujen tuotannon painopiste on Kiinassa, Japanissa ja Koreassa. EU:n komissiossa on kuitenkin asetettu tavoite Euroopan markkinaosuuden kasvattamiseksi. Suomella on tärkeä rooli tässä asiassa. Business Finland on ilmoittanut rahoittaneensa vuodesta 2014 lähtien akkutoimialaan liittyviä projekteja noin 55 miljoonalla eurolla.

Alan viimeaikaisia suuria uutisia onkin kahden akkukomponenttitehtaan rakentamista koskevat julkistukset. Saksalainen Basf ilmoitti taannoin sijoittavansa akkukemikaalitehtaansa Harjavaltaan. Terrafame investoi niin ikään yli 200 miljoonaa vastaavanlaisen tehtaan rakentamiseksi Sotkamoon.

Harjavallassa sijaitsee jo ennestään Norilsk Nickelin nikkeli- ja kobolttijalostamo, jonka kanssa Basf on solminut sopimuksen akkumateriaalien toimittamisesta. Basfin julkaisemien tietojen mukaan laitoksen kapasiteetti tulee olemaan noin 300 000 täyssähköisen auton akkumateriaalit vuodessa. Basfin, noin 100 ihmistä työllistävä, tehdas aloittaa tuotannon loppuvuodesta 2020.

Myös Terrafame lupaa laitoksensa olevan toimintakunnossa parin vuoden kuluttua. Se tulee suunnitelmien mukaan tuottamaan vuodessa noin 150 000 tonnia nikkeli- ja noin 5 000 tonnia kobolttisulfaattia. Suunta on hyvä. Raaka-aineiden kotimaista jalostusastetta nostamalla synnytetään lisää työpaikkoja ja saadaan enemmän valtion taloudelle elintärkeitä vientieuroja.

Pääkirjoitus KP 11/2018.

Lue seuraavaksi