Uutiset
Raju talvi koitteli, mutta – Dan-Cornin kuivaavat siilot valmiina uutta satoa varten
Kuten suuri osa suomalaisista viljantuottajista, niin myös Torkkeli tuskaili elonkorjuuaikoihin viljankuivauksen hitautta. Erityisesti kosteina puima-aikoina jonot kuivaajalle ovat tuskastuttava pitkiä. Kuivureiden kapasiteetti ei vain yksinkertaisesti riitä. Dan-Corn kuivaavan siilon hankittuaan pullonkaulaksi on muodostunut puimanopeus, sillä kuivaava siilo kyllä vastaanottaa tavaraa sitä mukaa kun sitä saapuu. Torkkelilla on yli 140 hehtaaria vehnää viljeltynä ja nopeatahtinen elonkorjuu onkin tämän kokoluokan tilalla todella tärkeää. 25 kuution kippausmonttu nielee viljan ja Skandia-elevaattorit siirtävät viljan 60 tonnin tuntivauhdilla esipuhdistajan kautta siiloon. Mikko on erittäin tyytyväinen viljan puhtauteen verrattuna tavallisiin kuivurehin.
Siilossa vilja levittyy tasaisena sateena pohjalle ja sekoitusruuvit hoitavat jyvien sekoittamisen ja nopean kuivumisen. Tämän jälkeen työtä aiheuttaa ainoastaan sekoittimien toiminnan valvonta noin kuukauden verran. Torkkeli käyttää myös lisälämmitystä mutta ilmojen viilentyessä täytyy hieman varoa kondensiveden muodostumista. Erittäin kosteana puima-aikana hän voi myös kytkeä esilämmityksen päälle. Kustannusmielessä näissä lisäinvestoinneissa puhutaan summista, jotka ovat kuivauksessa säästettäviin summiin verrattuna kohtuullisia.
Säkylässä ei lumiongelmia
Viime talven runsaslumisuus aiheutti joillekin Dan-Corn siilojen omistajille ongelmia. Siilon katto ei yksinkertaisesti kestänyt valtava lumitaakan painoa ja tämä aiheutti repeytymisiä ja alaspainumisia. Säkylän tuulisilla lakeuksilla ei tätä ongelmaa ollut, mutta varmuuden vuoksi Dan-Cornin maahantuoja Honka Trading Oy hoiti myös Torkkelin siilon vahvistustyön. Tämä toiminta saa Torkkelilta kiitosta, sillä se kertoo maahantuojan vastuuntunnosta.
Itse vahvistustyö hoidettiin ripeällä aikataululla ja ammattimiesten toiminnan ansiosta ei isännälle aiheutunut juurikaan lisävaivaa. Honka Tradingin toiminta saa Mikolta myös muutenkin kiitosta. Asiantuntijan neuvoja on saanut aina tarvittaessa ja huolto- ja varaosatoiminnassakaan ei ole ollut huomauttamista.