Uutiset

Kuljetuskalusto

Volvo- ja Renault-kuorma-autot – Oikeilla varusteilla maastoon

Volvo FMX

Volvo Finland Ab järjesti kaksipäiväisen koeajotilaisuuden, jossa oli tilaisuus opastetusti tutustua Volvo– ja Renault-kuorma-autojen ominaisuuksiin haastavilla metsäteillä. Savon ammattiopiston Pienen Neulamäen ajoharjoittelualue Kuopiossa tarjosi mitä parhaimmat puitteet koeajoille.

Kaunis marraskuinen pakkassää tarjosi parastaan, kun Volvo Finland Ab:n edustamat kuorma-automerkit ­– Volvo Trucks ja Renault Trucks – olivat koeajettavissa Savon ammattiopiston käytössä olevalla ajoharjoittelualueella. Entisellä puolustusvoimien alueella risteilee pientä ja profiililtaan haastavaa metsäautotietä kilometreittäin, joten puu- ja sora-autojen koeajolle ympäristö oli luonteva.

Ketterämpi Tridem

Uuden malliston Suomen esittelyn yhteydessä Volvo kertoi, että tridem-telillä, joissa siis ohjaava akseli on takimmaisena, varustettuihin autoihin on Suomessa kehitetty aivan uusi painonsiirto-ohjelma. Uudella ohjelmalla on saatu parannettua huomattavasti auton ohjautuvuutta.

”Uusi ohjelma siirtää painoa etummaiselle vetävälle ja telin ohjaavalle akselille, ja samalla kevennetään toista vetävää akselia. Myös etuakselille paino lisääntyy, ja telin kääntöpiste siirtyy eteenpäin”, kuljettajakouluttaja Matti Putkiranta selventää ohjelman toimintaa ja kehottaa kokeilemaan.

Volvon uusi painonsiirto-ohjelma parantaa selkeästi takaohjaaman tridem-auton kääntymisominaisuuksia. Auton paino on kääntyvillä akseleilla ja etummaisella vetävällä, jolloin sekä kääntyvyys että etenemiskyky ovat hyviä. Painonsiirto-ohjelma on suomalaisten osaajien käsialaa, josta kenties pian pääsevät nauttimaan myös muiden maiden kuljettajat.

Koeajo tehdään täyteen kuormatulla puutavarayhdistelmällä, jonka vetoauto on tuotannosta pikkuhiljaa poistumassa olevaa FH4-versiota. Painonsiirto-ohjelma on kuitenkin uusinta uutta. Mäkisessä maastossa valitaan tilanteeseen sopiva vaihteiston ohjelma ja kytketään ristilukko eli akseleiden välinen tasauslukko kiinni. Metsäautotien risteyksessä aktivoidaan painonsiirto ”punttikatkaisijalla” eli teliä ja punnusta kuvaavalla kojelaudan kytkimellä.

Kääntyvyys on todella hyvä. Kääntöpisteen siirtymisen vuoksi peräylitys ikään kuin kasvaa, minkä vuoksi käännöksen alkuvaiheessa vetokita siirtyy melko paljon ulkokaarteen puolelle. Se saattaa vetää perävaunun etupään ojaan, mikäli kääntymisen aloittaa aivan tien reunasta! Käännöksessä perävaunu seuraakin autoa silmiinpistävän hyvin.

Riittävän hidas välitys

Kun risteyksestä on selvitty, ajetaan ylämäkeen ja pysähdytään siihen. Vetopidon maksimoimiseksi painonsiirto kytketään pois ja takimmainen akseli nostetaan ylös. Ristilukon lisäksi kytketään akselikohtaiset tasauspyörästön lukot. Ryömintävaihteistolla varustetulla autolla ei ole vaikeuksia lähteä jyrkästä noususta liikkeelle.

Volvo FH16 750
Uudistunut FH16 erottuu 13-litraisista sisaristaan aiempaa selkeämmin pystyrivoitetun etusäleikön ansiosta. Trippeliteli, jossa ohjaava akseli on telissä ensimmäisenä, on yksi vaihtoehto neliakselisen puuauton alustaratkaisuksi.

Hienovaraisimmin liikkeelle pääsee, kun käyttää seisontajarrun käyttökytkintä. Sitä vedetään vasteeseen saakka, mutta ei sen yli. Kun kaasupoljinta varovasti painaen alkaa tuntua, että kytkin ottaa kiinni, vapautetaan seisontajarruvipu rauhallisesti ja lähdetään liikkeelle. Milliäkään ei auto valu taaksepäin edes toimittajan käskyttämänä.

Liikkeellelähdössä voi hyödyntää myös seisontajarrua päälle kytkettynä tai mäkilähtöavustinta. Niiden avulla lähdöstä tulee aavistuksen terävämpi.

Yhden polkimen taktiikka

Viisiakselisella uudella Volvo FMX 540 -sora-autolla oli hyvä tilaisuus ottaa tuntumaa I-Shift-vaihteiston uuteen ominaisuuteen, joka mahdollistaa pienessä nopeudessa suunnan vaihtamisen jarrupolkimeen koskematta.

Esimerkiksi, jos ajetaan eteenpäin ja täytyy lähteä peruuttamaan, voidaan I-Shift-vaihteistosta valita R-asento, kun auto vielä liikkuu. Kaasupoljinta painamalla auto jarruttaa, ja pysähtymisen jälkeen lähtee taaksepäin. Mitä kovemmin kuljettaja kaasupoljinta painaa, sen terävämpi on jarrutus.

Sujuva käyttö saattaa vaatia vähän harjoitusta, mutta on mitä ilmeisimmin vekslatessa loistava ominaisuus, ja vieläpä sisäänrakennettuna I-Shift-vaihteistossa.

Ranskalainen vaihtoehto

Renault Trucks on toinen Volvo-konsernin kuorma-automerkeistä, jota tuodaan Suomeen. Kuopiossa koeajettavana oli Renault C 520 8×4 soralavalla varustettuna. Kantavuuskuormaan kuormattu auto tarjosi vaativissakin paikoissa hyvän perustason ajokokemuksen ilman erikoisuuksia.

Renault Trucks C 520 8x4
Renault Trucks C 520 vauhdissa. Merkin markkinaosuus on viime vuosina ollut tasaisessa kasvussa, eikä se ole ihme: Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä hankintaansa.

C-sarja on Renault Trucksin malliston monitaituri, josta on erilaisia tarjolla 2–4-akselisia alustavaihtoehtoja. Viisiakselin alusta ei tule tehtaan linjalta, mutta on Suomessa saatavilla. Perustekniikka on monilta osin yhtenevä Volvojen kanssa, mutta hienosäätö on tehty eri tavalla. Eniten merkit erottuvat ohjaamon osalta, jotka ovat kummankin merkin raskaissa malleissa omanlaisensa niin sisältä kuin ulkoakin.

Selkein ero konsernisisaren mallistoon on siinä, että Renaultin moottorivalikoiman tehokkain on 520-hevosvoimainen 13-litrainen. Lisäksi erilaisten lisävarusteiden ja alustaversioiden valikoima ei ole aivan yhtä laaja. Vaativiin olosuhteisiin ja raskaisiin töihin autoa hankkivan on kuitenkin hyvä muistaa, että myös Renaultin Optidriver-vaihteistot on saatavilla ryömintävaihteilla.

Renault Trucksin kuorma-autot kannattaa pitää listalla, kun hankintaa valmistellaan ja kartoitetaan vaihtoehtoja. Etenkin, jos kaikkein erikoisimmille ratkaisuille ei ole tarvetta, ranskalainen vaihtoehto voi osoittautua viisaaksi valinnaksi.

Volvo N1225
H. Pyykkösen erittäin siistikuntoinen Volvo N1225 toi tuulahduksen 80-luvulta, ja sai monet ”vanhan tien kulkijat” muistelemaan menneitä.

Lue seuraavaksi