Uutiset

Kuljetuskalusto

Uusi jatkettava lähes 40 metriä venyvä Nooteboom Jaakko Pohjola Oy:lle

–Uuden näin pitkän puoliperävaunun hankintaa mietittiin pitkään, lopulta päädyttiin hankkimaan vaunu T-Trailers Oy:n Teemu Korhoselta, selvittää toimitusjohtaja Virpi Pohjola ja jatkaa: Uusi, 13,35–40 m jatkettava perävaunu lisää merkittävästi yrityksen kapasiteettia hoitaa myös ylipitkiä kuljetuksia Pirkanmaan alueella tai mihin päin Suomea tahansa. 3-jatkeisena, hydraulisesti pakko-ohjatuin taka-akselein se edustaa uusinta tekniikkaa ja mahdollistaa toooodella pitkien kuormien kuljettamisen joustavasti ja turvallisesti.

Sopimuksen mukaan

Eri puolille Suomea kuljetetaan jo nyt samalla paikkakunnalla toimivan Eridomic Oy:n valmistamia suur­elementtejä.  Esim. Joensuuhun ajettiin S-marketin kattorakenteita, jotka pisimmillään ovat 35 m luokkaa, kertoo Virpi Pohjola ja jatkaa: Olemme aina valmiit parantamaan palveluamme. Nyt hankittu 40 m venyvä Nooteboom tulee tarpeeseen, koska ylipitkiä kuljetuksia on tulevaisuudessa yhä enemmän. Rakennus- ja metalliteollisuus ovat siirtäneet paljon työvaiheita ”katon alla” tehtäväksi ja kuljetettavien kappaleiden koko on kasvanut. Tälle se

ktorille kuljetus­kapasiteetin tarjoaminen on helpompaa, kun on oikeanlaista tuoretta kalustoa, sanoo Virpi.

Kalusto kunnossa

Kuljetusliike Jaakko Pohjola Oy tuntee vastuunsa myös ympäristöstä. Investoinnit ajonseurantalaitteisiin, joiden avulla saadaan tietoa esim. ajomääristä ja kulutuksesta. Näin kaluston käyttöä pystytään seuraamaan ja tehostamaan. Raporttien avulla myös kuljettajat pystyvät kehittämään omaa ajotapaansa. Asianmukainen kalusto on luotettavaa ja auttaa osaltaan pienentämään ympäristövaikutuksia. Kalustoa  uusitaan tasaiseen tahtiin, vaikka viime vuosina ajat ovat olleet kuljetustoiminnan osalta haastavat. Viime vuonna investoitiin uuteen kalustoon  mm. uusia rekanvetureita ja syväkuormausperävaunu. Autokalustoa on uudistettu myös tänä vuonna kahdella täysperävaunun vetoautolla. Nyt hankittu jatkettava Nooteboom edustaa uusinta tekniikkaa, joka yhdistettynä Pohjolan muuhun kalustoon parantaa sekä  lisää kaluston monipuolisuutta eri kuljetustehtävissä. 

Monipuolisuus on valttia

Monipuolisuus on toinen Jaakko Pohjola Oy:n vahvuuksista: yrityksestä löytyvät jatkettavien ja kiin­teiden puoliperävaunuyhdistelmien ohella monipuolinen täysperävaunukalusto, A-pukein varustetut  perävaunut, syväkuormausperävaunut, korkeiden kappaleiden kuljettamiseen. Jaakko Pohjola Oy:llä on vuosien kokemus betoni- ja puuelementtien kuljettamisesta ja näihin soveltuvaa kalustoa. Asiakkaiden tarpeista korkeiden elementtien kuljettamiseen joustavasti ja nopeasti on investoitu syväkuormausperävaunuihin. Näin minimoidaan kuljetusmatkaa (mm. vähemmän  siltojen kiertoja) sekä vähennetään esim. saattoautojen tarvetta.

Kuljetusliikkeen tiloissa toimii myös korjaus- ja huoltopalveluja tarjoava yritys, joka mahdollistaa tarvittaessa huoltopalvelujen saannin ympäri vuorokauden.
–Tuotepalettimme on laaja, mikä liittyy kuljettamiseen,  sen suunnitteluun ja opastukseen, kertoo Virpi Pohjola. Voisiko sanoa tässä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja sen vuoksi tärkeätä on tehdä läheistä yhteistyötä asiakkaan kanssa. Mitä paremmin tietää asiakkaan tarpeet, sitä paremmin voidaan suunnitella paras kuljetuskonsepti asiakkaalle, tähdentää Virpi. 

Pidetään mitä luvataan

Luotettavuus on myös yksi avain­tekijöistä. Kun kalusto on ajan tasalla, asiakas voi luottaa siihen että homma pelaa. –Monipuolinen kalustomme mahdollistaa nopeatkin lähdöt, vakuuttaa Virpi Pohjola ja jatkaa: Oli kyseessä iso tai pieni kuljetus, korkea tai leveä kuljetus, räätälöity erikoiskuljetus ja totta kai ne ihan normaalit kuljetukset hoidetaan ammattitaidolla kokemuksella perille asti. JM 

Lue seuraavaksi