Uutiset

Kuljetuskalusto

Tähtikorjaamo Pirkkalaan

– Ajatukset Tampereen toimipisteen tilojen kehittämisestä ja ajanmukaistamisesta nousivat ajankohtaiseksi nopeasti Sisu-Auto Huoltopalvelut Oy:n liiketoiminnan siirryttyä Veho Hyötyajoneuvoille, pohjustaa johtaja Juha Ruotsalainen alkanutta hanketta.

Veho Hyötyajoneuvojen uusi palvelukeskus nousee Tampereen läntisen ohitustien varteen Pirkkalaan, Linnakallion alueelle, Kurikan liittymän välittömään läheisyyteen. Kolmen hehtaarin tontille nousee tässä vaiheessa pinta-alaltaan noin 5500 neliön rakennus, joka pitää sisällään muun muassa 10 läpiajettavaa, pituudeltaan 32 metrin huoltopartta sekä erillisen testihallin dynamometreineen. Tämän lisäksi tiloihin rakennetaan 6 huoltopaikan osasto erityisesti pakettiautojen huoltoon.

Uudessa toimitalossa tullaan panostamaan myös päällirakenteiden, muun muassa kylmäkoneiden ja perälautanostimien huoltoon sekä nykyaikaiseen kolarivauriokorjaustoimintaan omissa, erityisesti tätä toimintaa varten suunnitelluissa tiloissa. Raskaankaluston pesulinja tulee myös omaksi osakseen kokonaisuutta kuten myös asiaankuuluvat lounaskahvilapalvelut.

– Eri toiminnot on jaettu omiin alueisiin paljolti asentajien viihtyvyyden ja myös turvallisuuden vuoksi. Päällirakenteiden korjaukseen liittyy hitsaamista ja muita äänekkäitä työvaiheita, jotka saattavat häiritä vieressä työskentelevää sähköasentajaa, linjaa Ruotsalainen ratkaisuja.

Suunnitteluvaiheessa otettiin tarkasteluun myös asentajien työskentelyolosuhteiden parantaminen.

– Erityisen luupin kautta katsottiin muun muassa valaistusta, lämmitystä kuin ilmastointiakin, joiden valinnassa hyödynnettiin konseptitaloista saatuja kokemuksia.
Pirkkalaan rakennettava keskus on kooltaan reilusti kaksinkertainen Porissa, Kuopiossa ja Lahdessa sijaitseviin, kuluvan vuoden aikana avattuihin konseptitaloihin.

Käyttöön 2010

Valmistuttuaan uusi palvelukeskus työllistää noin 55 työntekijää, asentajien määrän uskotaan asettuvan 35-40 henkilön välille. Toiminnan pyörähtäessä käyntiin ensi keväänä, palvellaan asiakaskuntaa arkisin kahdessa vuorossa ja lauantaisin yhdessä vuorossa.

– Palvelun jatkaminen ympärivuorokautiseksi on mahdollista ja toivottavaakin, koska tilat tuottavat vain silloin, kun niissä työskennellään, miettii Ruotsalainen.
Pirkkalan keskuksen ja palvelutarjonnan kehittäminen sekä laajentaminen ei suinkaan ole vielä päättynyt, sillä nyt hankitun alueen vieressä on reilun hehtaarin maa-alue varattuna Vehon käyttöön. Suunnitelmista ollaan kuitenkin vielä vaitonaisia – niistä kerrotaan kun asiat konkretisoituvat.

– Arvoltaan noin 14 miljoonan euron hankkeen myötä haluamme viestiä niin asiakaskunnalle kuin henkilöstöllemmekin, että olemme jatkossakin paras kumppani autoilijalle, joka haluaa saada luotettavaa ja asiantuntevaa palvelua kaluston hankinnassa sekä huolto- ja korjaustoiminnassa, jatkaa Ruotsalainen, jonka mukaan huollon merkitys korostuu nykyisen taloustilanteen vallitessa.

– Nykyisellään kahdessa toimipisteessä sijaitsevat toiminnot keskitetään ensi kevään aikana uuteen keskukseen, jonka myötä Taninkadun tilat vapautuvat Vehon henkilöautomyynnin käyttöön, kertoo Veho Hyötyajoneuvojen Länsi-Suomen aluejohtaja Rami Keinänen.
Uudessa keskuksessa myydään Mercedes-Benz-paketti-, kuorma- ja linja-autoja, Mitsubishi Fuso Cantereita ja Sisuja, huoltopalvelu kattaa edellä mainittujen lisäksi myös Renault-kuorma-autot.

– Sprintereiden ja Vitojen myynti ja huolto jatkuu myös Taninkadulla, joten paketti-autojen osalta palvelemme asiakaskuntaa jatkossa kahdessa toimipisteessä, muistuttaa Ruotsalainen.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi