Uutiset
Suvanto Trucks laajensi Tampereelle
Vauhdilla merkittäväksi tekijäksi kuoma-autokaupan alalla kasvanut Suvanto Trucks Oy avasi toimipisteen Tampereelle. Perkkoonkadun keskittymään on nyt avattu myymälä, johon saadaan sisätiloihin 5–6 autoa ja pihalle 30–40. Tampereen toimipisteen myyjänä aloittanut Tuomo Tuukkanen on ollut kiireinen heti alkuun, sillä jo muutaman viikon aikana on toistakymmentä autoa ehtinyt vaihtaa omistajaa hänen toimestaan.
Veljesten Erkka ja Eetu Suvannon luotsaama Suvanto Trucks on toiminut Turussa vuodesta 2006 myyden autoja koko ajan koko Suomen alueelle. Osakeyhtiöksi yritys muutettiin 2010 toiminnan vakiinnuttua ja siitä lähtien kasvuvauhti on ollut kova – liikevaihto on kymmenkertaistunut. Menestymisensä taustaksi miehet mainitsevat kevyen, kustannustehokkaan organisaation ja laajan tarjonnan.
”Toimimme kyllä koko maan alueella, mutta tietyissä tapauksissa on selkeä etu, että meillä on toimipiste lähellä asiakasta. Siksi haluamme olla mukana siellä missä tapahtuu. Tampere on talousalueena iso ja hyvä, lisäksi se on keskeinen sijainniltaan, joten tämä oli luonnollinen sijainti laajentaa toimintaa”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Erkka Suvanto ja kertoo jo nyt tulleen Tampereelta kauppaa myös Pohjois- ja Keski-Suomeen.
Vilkkaasta toiminnasta päätellen odotettavissa on aikanaan uutisia muidenkin kasvukeskusten Suvanto Trucks -pisteiden avaamisesta. Oulu ja pääkaupunkiseutu lienevät siis seuraavat aluevaltaukset.
Suvanto Trucksin toiminta on perustunut laajaan, asiakaskunnan tarpeisiin soveltuvaan käytettyjen autojen valikoimaan. ”Onhan se paljon helpompi myydä auto, kun se on jo valmiiksi olemassa ja asiakas saa heti käyttöönsä tarvitsemansa ajoneuvon, nopeasti ja edullisesti”, perustelee toimitusjohtaja Eetu Suvanto.
Suvanto Trucksilla on myös omaa maahantuontia: päällirakenteita, varaosia ja tarvikkeita. ”Meillä on omat asentajat Turussa, mikä edesauttaa kaluston saamista nopeasti kuntoon. Päällirakenteiden myynti on oleellinen osa toimintaamme ja siinä pääasiallinen asennusyhteistyökumppanimme on Turun Hydrauliikka-asennus.” Samaa kokonaiskonseptia ollaan tuomassa myös Tampereelle.
Pian vuoden Suvanto Trucks on ollut myös uusien kuorma-autojen myyjä MAN-edustuksen myötä. ”Viime vuonna myymistämme 580 yksiköstä oli jo 56 kappaletta uusia MAN-kuorma-autoja. Liikevaihtoon uusien myynnin osuus on vieläkin isompi. Tavoitteena on tälle vuodelle myydä Tampereelta toistakymmentä uutta, kaikkiaan tavoittelemme uutta MAN-myyntiä 70 kappaletta.”
”MAN sai mukavasti uutta vauhtia VV-Auton tultua maahantuojaksi nyt vuoden vaihteessa. Tällä hetkellä toimimme MAN-myynnissä, mutta tavoitteena on vastata aikanaan myös virallisen MAN-korjaamotarjonnan kautta”, visioivat Suvannot.
Tampereen pisteen myynnistä vastaamaan tullut Tuomo Tuukkanen on innokkaasti rakentamassa uutta pistettä. Toimistotilat on remontoitu tarpeita vastaaviksi ja tilat ovat tälle hetkelle sopivat. Eetu kertoo yhteisen sävelen löytyneen Tuomon kanssa nopeasti. ”Haimme tähän nuorta innokasta kaveria ja Tuomo on juuri tällainen henkilö.”
Aikaisempi tausta Tuomolla on maarakennuskoneiden parista. ”Mielenkiinnolla lähdin tutustumaan kuorma-autoalaan. Yllättävän vauhdikasta tämä tuntuu olevan.”
Automyynnin lisäksi Tampereella on tarvikemyyntiä. Suvanto Trucksin oma maahantuonti käsittää merkittävän tuotevalikoiman ja sen kauppaa vahvistamaan Suvannot kertovat tänä vuonna lanseerattavan verkkokaupan.
Juha Kuusjärvi