Uutiset

Kuljetuskalusto

Scania toi kytkinpolkimen XT-sarjalaisessa takaisin

Vain muutaman sadan euron lisäpanostuksella saa uuden Scania XT:n varustettuna kolmannella polkimella. Scania ei valmistajana ole todellakaan luopumassa OptiCruise-robotiikasta vaihtamisjärjestelmässä. Mutta Scania on valmistajana kuunnellut asiakkaitaan. Koukkuvaihtolavalaitteella varustetun kuorma-auton tarkkuusajo lastaus- ja purkutilanteissa oli monen Scanian tehtaan edustajan esimerkki, kun kysyttiin miksi kytkinpoljin tuli takaisin. Osa mainitsi myös suomalaisautoilijaa lähellä olevat tiukat irrotustilanteet maastossa ja metsässä. Scanian kytkinpoljin OptiCruisella voi levätä välillä pitkiäkin aikoja aivan rauhassa. Eli auto toimii kahdella polkimella kuten ennenkin. Mutta kun kuljettajan mukaan tilanne vaatii ’clutch-on-demand’ -periaate pätee eli kytkin voidaan ottaa toimintaan mukaan painamalla sitä. Kytkintä käytetään tavallisesti. Poljin on aina valmis. Polkimesta ei lähde mitään vaijeria robotin ohjaamaan kytkinkoneistoon, mutta johtoa pitkin signaali kulkee. Tehdas määrittää polkimelle valmiiksi jousivastuksen, jota ei voi jälkikäteen muuttaa. Eikä poljintuntuma toisaalta muutu silloinkaan, jos vaikka kytkimen työsylinteri on kokonaan pois pelistä.

Kokeiltu on, mäkilähtö yhdistelmällä kytkimellä ja ilman

Suomalainen ei usko ennen kuin kokeilee. Scanian XT:t kiersivät testirataa, josta löytyi seitsemän prosentin nousu – ja lasku. Kahden kierroksen aikana ehti kokeilemaan kaksi erilaista mäkilähtöä yhdeksänakselisella lastatulla puutavarayhdistelmällä. Ensimmäisellä kierroksella OptiCruise hoiti lähdön mäkilähtöavustimen kanssa, nätisti lähti, tosin kuljettajana valitsin sen vielä pienemmän ryöminnän (CL) robotin esivalitseman ryöminnän (CH) sijaan. Toisella kierroksella tein kuljettajana kaiken itse, sen jälkeen kun olin pysäyttänyt yhdistelmän samaan kohtaan ylämäkeä. Jalka oli jarrulla, tavallisen tunnokas kytkin pohjaan ja pienin ryömintävaihde päälle. Kun kytkintä nosti, Scania R730:sen moottoriääni alkoi madaltua, jalka pois jarrulta ja kykintä vielä lisää ylös. Niin lähti Scania mäestä liikkeelle nätisti, aivan samalla tavalla ja tunnelmalla kuin se jo esihistoriaan kuopattu perinteinen manuaalivaihteinenkin olisi lähtenyt. Tervetuloa takaisin kytkinpoljin Scania OptiCruiseen. Entä pitääkö muistaa painaa kytkintä, kun auto seuraavaan kerran pysäytetään? Ei, koska kyseessä on Scanian OptiCruise -robotiikka, nätisti pysähtyy ja kytkinpoljin saa taas levätä.

Kokonaismassa oli testi- ja esittelyajoneuvossa Scania R730 yhdistelmässä tarkoituksella pieni. Varsinaisessa työtehtävissä pääsee ’clutch-on-demand’ kytkintä testaamaan kunnolla. Ajatus ja ensituntuma on erinomaisen hyvä, tervetuloa kytkin OptiCruise Scaniaan takaisin.

Kolmilovinen, manuaalivaihteinen

Testiajossa oli myös 40 tonnin kokonaismassaan lastattu Scania G410 puoliperävaunuyhdistelmä, manuaalivaihteistolla. Siinä piti kytkintä käyttää lähtiessä liikkeelle ja

Manuaalivaihteisessa Scania P410 puolierävaunun vetoautossa on ’oikea’ kytkinpoljin. Poljintuntuma on lähes sama kuin OptiCruise -lisäpolkimella varustetussa ’clutch-on-demand’issä.

pysähtyessäkin, myös mäkilähdössä. Uutta vaihteistossa oli ilmatehostettu vaihteensiirto. Vaihteisto toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Olisiko mahdollista pyytää manuaalivaihteetkin ’on-demand’ käyttöön?

Verkossa

www.scania.fi

nextgenscania.net

Lue seuraavaksi