Uutiset

Kuljetuskalusto

Renault Trucksin myynti kasvoi

Vuonna 2018 Renault Trucks myi yhteensä 54 868 ajoneuvoa, mikä merkitsi kymmenen prosentin kasvua edellisestä vuodesta. Euroopan nousevilla markkinoilla ranskalaisyhtiö onnistui vahvistamaan asemiaan ja kasvattamaan yli 16 tonnin ajoneuvojen markkinaosuutta 0,2 prosenttiyksikköä.

Vuosi 2018 oli neljäs perättäinen vuosi, jona Renault Trucks pystyi kasvattamaan myyntiään. Maailman laajuisesti raskaiden ja keskiraskaiden ajoneuvojen myynti nousi 7,6 prosenttia, pakettiautojen myynti puolestaan 15 prosenttia. Euroopassa myynti kasvoi 13,5 prosenttia.

Merkittävä volyymin lisäys Euroopassa

Euroopan yli 6 tonnin ajoneuvojen kasvaneilla markkinoilla Renault Trucksin markkinaosuus nousi 8,5 prosenttiin. Yli 16 tonnin ajoneuvojen segmentissä Renault Trucks kasvatti markkinaosuuttaan Euroopassa 8,9 prosenttiin.

6–16 tonnin ajoneuvoryhmässä markkinaosuus laski 0,3 prosenttiyksikköä 6,2 prosenttiin. Rekisteröinnit vähentyivät 3,8 prosenttia Renault Trucks D cab 2m ‑mallin valmistuksen lopettamisen vuoksi. Edelleen tuotannossa olevia malleja verrattaessa osuus on kuitenkin pysynyt samana.

Renault Trucks vahvisti johtoasemaansa kotimarkkinoillaan Ranskassa, joilla sen osuus on 28,1 prosenttia.

Käytettyjen autojen kysyntä on kasvussa

Vuonna 2018 Renault Trucksin käytettyjen kuorma-autojen myynti kasvoi ennätykselliset 23 prosenttia 8 500 ajoneuvoon. Myös käytettyjen autojen palvelujen vuosi on ollut hyvä johtuen erityisesti ns. Selection-takuusta, jonka markkinapenetraatio oli 18 prosenttia, mikä merkitsee 6 prosenttiyksikön kasvua.

Käytetyt ajoneuvot ovat strateginen sektori Renault Trucksille. Vuonna 2017 Renault Trucks avasi ”käytettyjen kuorma-autojen tehtaan” Bourg-en-Bressen tehtaan yhteyteen käytettyjen ajoneuvojen kunnostusta varten. Vuonna 2018 siellä kunnostettiin 400 käytettyä kuorma-autoa, vuoden 2017 vastaava luku oli 230 ajoneuvoa. Tavoite on, että käytettyjen kuorma-autojen tehtaan ajoneuvot muodostavat ennen pitkää kymmenen prosenttia käytettyjen ajoneuvojen kokonaismyynnistä. T X-Roadin jälkeen Renault Trucks julkaisi vuonna 2018 käytettyjen kuorma-autojen tehtaaltaan T P-Road ‑mallin, joka on tasakuorma-autoksi muunnettu vetoauto.

Varaosamyynnin liikevaihto kasvoi

Renault Trucks varaosien liikevaihto kasvoi viime vuonna 5 prosenttia. Myös huoltosopimusten myynti on kasvussa ja huoltosopimusten markkinapenetraatio nousi vuoden 2018 aikana 5 prosenttiyksikköä 23,6 prosenttiin (29 prosenttiin, jos Clovis Location ‑sopimukset lasketaan mukaan). Nyt 60 000 ajoneuvoa hyötyy Renault Trucks ‑huoltosopimuksesta tai laajennetusta takuusta. Renault Trucks tarjoaa kuljetusyritysten toimintaan ihanteellisen turvan ja täydellisen mielenrauhan, sillä se on pidentänyt hyväksytyn Renault Trucks ‑palvelupisteiden asentamien varaosien takuunsa 2 vuoteen ilman ajomäärärajoituksia.

Takana kasvun vuosi myös Suomessa

Vuosi 2018 sujui myönteisesti ja asetettujen kasvutavoitteiden mukaisesti myös Suomessa. Renault Trucks kuorma-autojen myynti kasvoi, kaikki kokonaispainoluokat yhteenlaskettuna peräti 24 prosentilla vuoden 2017 myyntiin verrattuna. Raskaissa, yli 16 tonnin kuorma-autoissa Renault Trucksin myynti kasvoi Suomessa liki neljänneksen edellisvuodesta. Pykälää kevyemmässä 6–16 tonnin kokonaispainoluokassa kysyntä pysyi tavoitteen mukaisesti edellisvuoden tasolla.

”Nyt saavutettua lähes 25 prosentin kasvua kuorma-autojen ensirekisteröintien määrässä voidaan pitää erittäin positiivisena tuloksena Suomen haastavilla hyötyautomarkkinoilla”, maahantuontiyhtiö Volvo Finland Ab:n Renault Trucks myyntijohtaja Pasi Gerpe sanoo.

Renault Trucks valmistautuu tulevaisuuteen

Polttoainesäästöt ja CO2-päästöjen vähentäminen ovat aina olleet Renault Trucksin keskeinen tavoite. Renault Trucks investoi täysillä EU:n CO2-päästöjä koskevien rajoitusten täyttämiseen. Vuoden 2018 lopussa Renault Trucks toi T-, D- ja D Wide ‑mallien vuoden 2019 versiot markkinoille.  Uudistuneet mallit on suunniteltu vähentämään polttoaineen kulutusta jopa 7 prosenttia aiempiin versioihin verrattuna.

Renault Trucks jatkaa myös dieselajoneuvojen tehokkuustutkimusta ns. Optifuel Lab 3 ‑laboratorioajoneuvollaan. Tavoitteena on pienentää täysimittaisen raskaan ajoneuvoyksikön polttoaineenkulutusta 13 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Renault Trucks parantaa ilmanlaatua tuomalla Blainville-sur-Ornen tehtaallaan valmistettavat D- ja D Wide Z.E ‑sähkökuorma-autot markkinoille vuonna 2019. Renault Master Z.E. ‑mallia toimitetaan jo Renault Trucks ‑verkoston kautta valikoiduilla markkina-alueilla.

Lue seuraavaksi