Uutiset

Kuljetuskalusto

Renault Trucksin myynnissä reilu kasvu

Renault Trucksin myynti on kasvussa Suomessa. Merkin ensirekisteröinnit ovat kasvaneet tammi-syyskuussa 28 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tuotemerkkivertailussa Renault Trucksin myynti on kasvanut prosentuaalisesti ylivoimaisesti eniten.

Kuluvan vuoden ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana Renault Trucks -hyötyautojen ensirekisteröintien määrä kasvoi Suomessa lähes 28 prosentilla, mikä on enemmän kuin millään toisella, kaikkiin kuorma-autojen kokonaispainoluokkiin mallejaan tarjoavalla valmistajalla. 

Autoalan Tiedotuskeskuksen kuukausittain julkaisema Suomen ajoneuvokannan ensirekisteröintejä tarkastelevan tilaston mukaan tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä vahvimpaan kasvuun (+ 27,8 %) ensirekisteröintien määrissä on yltänyt Renault Trucks. Kaikkia autoluokkia tarkasteleva ensirekisteröintitilasto ennakoi autokaupan kasvun jatkuvan positiivisena koko loppuvuoden. 

”Lähes 28 prosentin kasvua ensirekisteröintien määrässä voidaan pitää erittäin positiivisena tuloksena Suomen haastavilla hyötyautomarkkinoilla”, maahantuontiyhtiö Volvo Finland Ab:n Renault Trucks -myyntijohtaja Pasi Gerpe sanoo.

Kuorma-autojen ensirekisteröinnit kasvoivat

Kuorma-autojen ensirekisteröintien määrä nousi syyskuussa kaikkiaan 312 kuorma-autoon, mikä on jopa 20,9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kokonaismarkkinoiden tarkastelu paljastaa, että tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä uusia kuorma-autoja on rekisteröity peräti 10,0 prosenttia viime vuotta enemmän. Vahvinta kasvu on ollut kokonaispainoltaan alle 6 tonnin kuorma-autoissa, missä erityisesti ns. kevytkuorma-autojen osuus on lisääntynyt merkittävästi viime vuodesta.

”Tietyillä suoritealoilla ollaan tällä haavaa varovaisen odottavalla kannalla kalustohankintojen suhteen. Raskaiden autojen markkinoiden odotetaan kuitenkin palautuvan takaisin positiivisen kasvun uralle, kun kaavaillut mittasäädökset saatetaan lainvoimaisiksi”, Gerpe taustoittaa. 

Lue seuraavaksi