Uutiset

Kuljetuskalusto

Renault Trucks C-sarjan puuauto on yrittäjän mieleen

Renault Trucks C 520

Renault Trucks C 520 8×4 puuauto luovutettiin töysäläiselle Veljekset Vähämäki Oy:lle syyskuussa 2022. Loppusyksystä uutta puuautoa esiteltiin vielä kiertueella, ja nosturiasennuksen jälkeen auto saatiin ajoon marraskuussa. Nyt reilun parin kuukauden aikana mittariin on kertynyt kahdessa vuorossa ajettaessa jo reilut 35 000 ongelmatonta kilometriä.

Jukka Vähämäki
Jukka Vähämäki

Puutavara-autoilija Jukka Vähämäelle Renault Trucks -puuauton hankinta oli helppo ratkaisu. Yrityksellä on jo noin kymmenen vuoden ajalta kokemusta kahdesta Renault Kerax -puuautosta, joista toinen on tänäkin päivänä puunajossa, vaikka kilometrejä on takana jo pitkälti toista miljoonaa. ”Hyvien kokemusten myötä ei ollut mitään syytä, miksei kauppaa olisi lähdetty tekemään”, Vähämäki toteaa.

Kuljetusyrittäjän näkökulmasta auton tärkeimmät ominaisuudet ovat taloudellisuus ja toimintavarmuus. ”Kulutuksen osalta olemme hyvällä tasolla, mutta yhtä tärkeää on toimintavarmuus. Ylimääräisiin seisontapäiviin ei oikein olisi varaa, ja siksi me luotamme Renault Trucksiin. Ja sitten kun huollossa väistämättä on käytävä, niin niiden on hoiduttava.”

Vähämäki kuljettaa puuta kaikkiaan kahdeksalla yhdistelmällä. Investointitarvetta on tiedossa myös lähitulevaisuudessa. ”Tulemme varmasti tekemään Renault Trucksin kanssa kauppaa toisestakin puuautosta. Toistaiseksi mitään negatiivista ei ole tullut vastaan, joten en näe mitään syytä miksi emme tekisi”, Vähämäki kuittaa.

Kuljettajat ovat pitäneet

Vähämäki itse ei ole uuden auton rattiin juuri ehtinyt, mutta kuljettajien kommentit kantautuvat kyllä yrittäjän korviin. ”Kuskeilla on tietysti omat argumenttinsa, mutta kyllä nekin positiivisia ovat olleet. Kokonaisuus on koettu toimivaksi, mitään sellaista elementtiä ei ole, joka työntekoa haittaisi.”

Jyrki Aho toimii uuden Renault Trucksin puuauton kuljettajana, ajoparinaan veljensä Kari Aho. ”Olemme ajaneet pääsääntöisesti kahdessa vuorossa ja ensituntuma on positiivinen. Autosta löytyy kaikki, mitä luvattiin, ja se on pelannut hyvin”, Aho kertoo.

Jyrki Aho
Veljekset Vähämäki Oy:n kuljettaja Jyrki Aho kertoo uuden ajokkinsa olevan odotusten mukainen.

Aholla työkalu vaihtui uuden auton myötä reilusti uudempaan, ja samalla akseleita tuli yksi lisää.

”Tridemin suhteen mulla oli hieman ennakkoluuloja, mutta kuorma päällä se kiertää kyllä todella hyvin ja on ketterä tuomaan kärryä pienistäkin paikoista.”

Talven aikana energiapuun kysyntä on kasvanut rajusti ja veljekset ovat sitä ajaneet niin Alavudelle, Jyväskylään Keljolle kuin Alajärvelle, sekä pellettitehtaalle. Ajaa on saanut niin paljon kuin ehtii ja laki sallii. Lisäksi Äänekosken biotuotetehtaalle on viety parhaimmillaan kolmea kuormaa päivässä. Ajomatkoissa keskiarvo on ollut alle sadan kilometrin.

Kiitosta saavat myös Alucarin päällirakenne. ”Hyvin on kokonaisuus pelannut. Mitään moittimista ei ole todellakaan. Mitään ei ole tarvinnut kiristellä tai muutakaan tehdä”, Aho jatkaa.

Pitkän uran aikana kokemusta on kertynyt useiden merkkien parista, mutta Ahon mukaan Renault Trucksin puuauto kestää vertailun. ”Ei tämä ainakaan huonompi ole. Ja kun auto on uusi, niin tietysti työympäristönä tämä on miellyttävä, hiljainen ja tasalämpöinen, vaikka välillä oli koviakin pakkasia.”

Veljekset Vähämäki Oy:lle Renault Trucksin polttoaineen kulutus on tällä hetkellä keskiarvollisesti 57,6 l/100 km. Autolla on ajettu talvikelissä ja on oletettavaa, että kulutus laskee vieläkin alemmaksi kilometrien kasvaessa suuremmaksi.

Renault Trucks C 520 8x4 puuauto

520 hevosvoimaa on riittänyt puun ajamiseen hyvin: ”Taloudellisuus menee huipputehon edelle. Polttoainekulut on saatava alas, muuten ei kannattavuutta saa millään”, yrittäjä Jukka Vähämäki sanoo.

Kiinnostus on ollut kova

Renault Trucksin myyntijohtaja Juha Mattilan mukaan uutinen puuauton tekemisestä herätti runsaasti mielenkiintoa viime keväänä. Kiinnostuneiden määrä jopa yllätti maahantuojan.

”Puuauton kanssa oli tarkoitus tehdä laajempikin kiertue, mutta autolle löytyi nopeasti ostaja, joka halusi sen mahdollisimman pian ajoon”, Mattila kertoo myyjän kannalta positiivisesta haasteesta.

Kun kerran kysyntää riittää, Mattila lupaa, että uusiakin puuautoja on tulossa. ”Tarkoituksena olisi, että kaikki halukkaat pääsisivät kokemaan Renault Trucksin puuauton ajossa vaunun kanssa ja kuorma päällä. Tiedostamme, että suurimmat epäilyt liittyvät moottorin kokoon, mutta kyseessä on hyväluonteinen ja sitkeä kone. Renault Trucksin moottori on enemmän kuin teholukemansa, se pitää kokea itse”, Mattila päättää.

Renault Trucks C 520

Renault Trucks C 520 8×4 puuauto

  • 13 L, 390 kW / 2550Nm
  • Optidriver Xtended ATO2613F -ryömintävaihteisto
  • Etuakseli paraabelijouset, 9 t
  • Takajousitus ilma, 30 t tekninen massa
  • Vetopyörästö PMR 2191 napavälitys
  • Akseliväli 4300 mm

Päällirakenne

  • Alucar puuvarustus
  • ALU75-täysalumiinipankot
  • Icefighter hiekoittimet 2 kpl
  • sisäpuoliset nosturintupet
  • Pneumaattiset kuormankiristimet

Veljekset Vähämäki Oy:lle C-sarjan puuauton on myynyt Käyttöauto Trucksin kuorma-automyyjä Kimmo Peura.



Lue seuraavaksi