Uutiset

Kuljetuskalusto

Renault Kerax 450.32 8×4/450+137

Keraxin ohjaamoon nousemisen ja laskeutumisen helpottamiseksi askelmat on karhennettu ja valaistu, nousukahvat ovat molemmilla puolilla oviaukkoa, ovet avautuvat 90 astetta, kuljettajanistuimessa on pikalasku-toiminto ja ohjauspyörä siirtyy helposti kojelautaa vasten.

Koeajoauton ohjaamo oli yhdellä vuoteella oleva normaalikorkuinen makuuohjaamo, joka soveltuu sekä työmaa- että tieliikennekäyttöön. Ohjaamo on varustettu kattoluukulla ja etukulmissa on tuulenohjaimet likaantumisen vähentämiseksi. Ohjaamossa on mekaaninen jousitus kaikissa kulmissa sekä hydraulinen kallistus. Sisältä ohjaamo on tehty entistä käytännöllisemmäksi ja viihtyisämmäksi, värityksen harmonia on uusi ja säilytystilaa on entistä enemmän.

Myös kojelauta on uusittu, ohjauskytkimet ovat elektroniset, digitaalinen nopeusnäyttö on inte-groitu kierroslukumittariin ja kaikki kytkimet ovat käden ulottuvilla. Ajotietokoneesta löytyvät tarvittavat tiedot. Suuri osa ohjaimista on keskitetty ohjauspyörään ja viiksiin.

Ilmajousitettu kuljettajanistuin on varustettu monipuolisilla säädöillä samoin kuin ohjauspyöräkin. Keraxin hydraulisesti tehostettu kaksipiirinen ja kahdella pumpulla varustettu oh-jausjärjestelmä tekee autosta kevyen ohjata pahoissakin paikoissa. Laaja sävytetty panoraamatuulilasi yhdessä uudelleen muotoillun kojelaudan kanssa tarjoaa esteettömän näkymän kuljettajalle. Molemmilla puolilla ohjaamoa on myös reilunkokoiset, kauko-ohjattavat ja lämmitettävät pysäköinti- ja laajakulmapeilit. Pakollinen etupeili on aurinkolipan alla. Tilauksesta Keraxin näkyväisyyttä voi vielä lisätä apukuljettajan puolelle ”Vision” ovella, jossa on ikkuna myös alaosassa sekä ohjaamon takaosan korkeilla sivuikkunoilla ja takaikkunalla.

Muuta varustusta ohjaamossa on: manuaali-ilmastointi, webasto, kaksi lukittavaa säilytyslokeroa (50 l), radio/cd -soitin, LA-valmius, sähkötoimiset ikkunat, kauko-ohjattu keskuslukitus ja savunharmaa aurinkolippa.

Keraxin alusta on valmis päälirakennettavaksi

Koko Kerax-mallistolle on ominaista leveä, vakaa alustarunko, joka helpottaa päälirakentamista. Keskiraskaan 32-tonnisen medium-runkoversion runkopalkin vahvuus on 300 x 90 x 8 mm ja vahvikkeiden 5 mm. Keraxiin on saatavilla myös 42-tonninen heavy-runkoversio vaativiin käyttötarkoituksiin, kuten louhoksille. Koko pituudeltaan suoraan alustarunkoon on suunniteltu valmiiksi pulttien ja niittien paikat ja runkopalkit on esirei’itetty. Rungon kehyksen yläosa on täysin sileä ja kaikki ajoneuvot on varustettu liitoskappaleilla apurunkoon (tässä autossa 160 mm) liittämiseksi. Akselivälivaihtoehtoja 8×4-autoihin on olemassa välille 4350-5650 mm, koeajoautossa se oli 4500 mm. Kuhunkin käyttötarpeeseen räätälöidään myös sopiva takaylitys, valmiudet paineilmalle ja 24 V:n pistokkeelle. Rungon takapoikkipalkin korkeuden säätötyökalusarja on myös valmiina ajatellen perävaunun vetoautoa.

Muita valmiuksia autossa on muun muassa elektroninen ulosoton kierrosluvun rajoitin (tehtaalla esimääritelty kierrosluku 1500 r/min), valmius moottorin kierrosten ja pysäyttämisen kauko-ohjauksella, merkkivalovalmius kojelaudassa, valmius ilmanotolle ilmajärjestelmästä, sivuvalot, taaemmaksi sijoitetut säiliöt sekä korinvalmistajille suunnitellun sähkönjakorasia, jonka ansiosta kaikki korin elektroniikka voidaan kytkeä hyvin yksinkertaisesti ja turvallisesti ajoneuvon elektroniikkaan.

Keraxin suojauksessa on huomioitu vaativat ajo-olosuhteet maastossa. Järeä teräspuskuri on kolmiosainen, puskurista erillään olevat ajovalot on varustettu metallisilla suojuksilla, jäähdytin on saanut 4 mm paksun lisäsuojauksen ja ohjaamon alin askelma on valmistettu iskunkestävästä ja repeytymättömästä komposiittimateriaalista.

Keraxin hinauskykyä on myös parannettu, poikkipalkkiin integroidun ”1/4-kierroksen” etuhinaushaarukan vetokapasiteetti on kasvanut 20 tonnista 25 tonniin.

Yhteensopivat – moottori ja voimansiirto

KoeajoKeraxin voimanlähteenä on 6-sylinterinen, 11-litrainen ja 450-hevosvoimainen turbolla sekä välijäähdytyksellä varustettu Euro 4 -dieselmoottori. Maksimivääntö on 2140 Nm kierroslukualueella 1100-1300 r/min. Tulossa on myös uusi 13-litrainen DXi13-moottori, jonka tehovaihtoehtoina on 460 ja 500 hevosvoimaa. Neliakselisen nuppiauton liikuttamiseen 450-hevosvoimainen moottori tuntui todella riittävältä kaikissa olosuhteissa, perävaunun vetoon saisi ehkä olla isompi 500-hevosvoimainen versio.

Sekä 11- että 13-litraisissa moottoreissa on korkeapaineruiskutus (2000 bar), elektronisesti ohjatut pumppusuuttimet. Euro 4 ja 5 -päästövaatimukset on toteutettu SCR-teknologialla, jonka ansiosta polttoaineen kulutus on pienentynyt noin 5 prosenttia.

Moottorin huoltovälit Keraxissa sovitetaan auton käyttötapoihin moottoriöljyn kulumisanalyysijärjestelmällä. Vaihteiston öljynvaihtoväli vaihtelee käytöstä ja öljystä riippuen 160 000-300 000 kilometriin samoin kuin peräöljyn 120 000-400 000 kilometriin.

Ajamamme auto oli varustettu valinnaisena saatavalla Optidriver+ -robottivaihteistolla. Vaihteiston vaihdevalitsin sijaitsee ohjauspyörässä ja se toimii ilman viiveitä. Vaihteistoa voi ajaa automaattina tai manuaalina. Optidriver+ -vaihteisto huomioi jatkuvasti kuorman koon sekä maaston kaltevuuden ja sovittaa vaihdeautomatiikan sen mukaan. Samanaikaisesti järjestelmä suojaa moottoria ja optimoi polttoaineen kulutuksen.

Työmaakäyttöä ajatellen Optidriver+ -vaihteistossa on ”Off-Road”-asento (kytkimellä), joka muuttaa vaihtamisohjelman maastoajoon sopivaksi. Optidriver+ -vaihteisto tuntui ajossa erinomaiselta, voiko maansiirtoauton ajaminen tulla vielä tästä helpommaksi? Erityistä kiitosta saa nopeammin vaihtava ”Off-Road”-ohjelmisto, joka toimii maastossa hyvin. Ensivaikutelmia etenemiskyvystä saimme viime kesänä Ranskan todella vaativalla maastoajoradalla, josta mukana yksi kuva saviliejualtaasta.

Uudelleen muotoillut vetoakselit koteloineen mahdollistavat Keraxiin entistä paremman maavaran – edessä 385 mm ja takana 370 mm. Keraxin nousukulma voi parhaimmassa tapauksessa olla jopa 37 astetta, riippuen renkaista ja jousituksesta. Vetoakselit ovat myös uudet ”mekaaniset C 9” napavälitteiset vetoakselit. Ajamassamme autossa oli 26-tonninen Tandem PMR 2695 -vetoakseli tupla-alennuksella (2,26) välityssuhteen ollessa 1,76 sekä Jokopalla asennettu telinkevennin. Hyvä maavara, moottorin tasainen vääntökäyrä ja Keraxin ketteryys lisäävät omalta osaltaan auton maasto-ominaisuuksia.

Hyvät jarrut lisäävät turvallisuutta

Keraxin jarruissa on hyödynnetty kokemuksia hankalista työmaaolosuhteista. Tästä syystä autoon on valittu kaksipiiriset, uuden sukupolven elektronisesti ohjatut (EBS 5), lukkiutumattomat (ABS) rumpujarrut parhaan toimintavarmuuden saavuttamiseksi. EBS ohjaa eri jarrujärjestelmien yhteenkytkentöjä; käyttöjarrut, moottorijarru ja hidastin.

Lisäksi Keraxin jarruvarustukseen kuulu: vierintävastuksen kontrollointi (DTC), hätäjarruapu (AFU-järjestelmä), renkaiden luistonesto (ASR) ja mäkilähtöavustin (HSA). Keraxin paineilmajärjestelmä on yksinkertaistettu ja sitä hallitaan elektronisesti APM:n (Air Product Management) avulla. Järjestelmä lisää osaltaan turvallisuutta ja säästää polttoaineen kulutuksessa sekä huolloissa. Koeajoauto oli varustettu tehokkaalla Optibrake-moottorijarrulla, joka on sähköisesti ohjattu pakokaasu- ja moottorijarrun yhdistelmä.

Optibraken hidastusteho maksimissaan käyttöjarrun kanssa on 275 kW kierrosnopeudella 2300 r/min ja vielä 1500 r/min kierrosluvullakin 162 kW. Hieman tehokkaammalla Optibrake+-moottorijarrulla vastaavat hidastustehot ovat 381 ja 233 kW ja jos halutaan vielä enemmän tehoa, voidaan autoon asentaa hydraulinen Intarder- tai Voith-hidastin, jolloin teho on noin 500 kW.

Jokopa Oy:n kivilava

Neliakselisen Keraxin päälle oli orimattilalainen Jokopa Oy rakentanut tolppalaitaisen kivilavan lämpöpohjalla. Lavan pituus oli 6,0 metriä ja leveys 2,55 metriä, jolloin tilavuutta saatiin 13,0 kuutiota. Pohja oli tehty 10 millimetrisestä ja laidat 6 millimetrisestä HB 400 -teräksestä. Lavassa oli kiinteä kivilippa, hydraulinen takalaita liejulukolla ja matonvetoketjuilla. Lisäksi varustukseen kuuluivat astimet, lapio- ja kankiteline, ilmatoiminen lämpöyhde, muoviset lokasuojat, SA-vetokoukku ja turvapuskuri.

Koeajoauton vaihteistovoimanulosotto oli tyypiltään S81 C rihla-akseli kiinnityksellä. Ulosoton vääntömomentti oli 1000 Nm ja sen pyörimissuunta on moottoria vasten. Kippivarustus oli Nummen RT-132/55, samoin kaatoakseli. Hydrauliikkapumppu oli kiinteätuottoinen N-80 ja öljysäiliö oli sijoitettu ohjaamon taakse.

Miika Nyrö
Konepörssi-lehti

Lue seuraavaksi