Uutiset

Kuljetuskalusto

Postin ja IKEA Suomen yhteistyö syvenee

Sähkökäyttöinen pakettiauto

Posti ja IKEA laajentavat yhteistyötään. Posti toimittaa pakettitoimituksien lisäksi huhtikuusta 2021 lähtien myös suurikokoisempia IKEA-verkkokaupasta tehtyjä ostoksia suomalaisille asiakkaille joko kotiin tai noutopisteeseen. 

Elokuusta 2020 alkaen Posti on toimittanut IKEA-verkkokaupasta tilatut pakettikokoiset tavarat kotiin tai noutopisteeseen. Noutopisteinä toimivat Postin 2 150 automaattia tai 800 henkilökohtaisen palvelun pistettä. Yhteistyö laajenee huhtikuun 2021 alusta sisältämään myös verkkokaupasta tilatut suuremmat tuotteet, kuten esimerkiksi jääkaapit tai kalusteet, jotka toimitetaan kotiin. Palveluvalikoimaan kuuluvat myös muun muassa palautukset.

IKEA Suomi on ensimmäisenä IKEA-maana siirtynyt syksyllä 2020 toimittamaan kaikki asiakastilaukset suoraan Suomen tavarataloista kansainvälisten keskusvarastojen sijaan. Samalla valtaosa Suomen pakettitoimituksista on keskitetty Kuopioon, minkä ansiosta pakettitoimitusten hiilidioksidipäästöt on saatu puolitettua suhteessa aiempaan.

”Globaali tavoitteemme on, että vuoteen 2025 mennessä kaikki IKEA-kotiinkuljetukset toimitetaan päästöttömästi. Kun myös Postin tavoitteena on päästöttömät kuljetukset, yhteistyömme on luonteva askel kohti vastuullisuustavoitettamme. Samalla helpotamme asiointia kehittämällä yhä räätälöidympiä toimitusmahdollisuuksia aina ostohetkestä toimituksen lisäpalveluihin asti”, kertoo IKEA Suomen palveluliiketoiminnan hankintapäällikkö Jani Suomela.

Tommi Kässi, joka vastaa Postin suurista kotimaisista paketti- ja verkkokauppa-asiakkuuksista, toteaa IKEA Suomen kanssa tehdyn sopimuksen olevan merkittävä osoitus yhteisestä suunnasta ja sitoutumisesta.

”Olemme iloisia ja ylpeitä, että yhteistyö IKEA Suomen kanssa syvenee. Erityisen hienoa on ollut yhteinen sitoutuminen vastuullisiin ratkaisuihin. Postilla on tärkeä rooli yritysten päästöjen vähentämisessä pakettien ja rahdin kuljettajana. Kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet ovat auttaneet meitä hiomaan toimintamallejamme entisestään: Lisäämme esimerkiksi raskaassa jakelussa vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävää kalustoa. Asiakaskokemusta kehitämme laajentamalla pakettitoimituksista tuttua digitaalista toimitusajasta sopimista myös isompiin tavaroihin”, kertoo Kässi.

Posti on ollut sataprosenttisesti hiilineutraali jo vuodesta 2011 ensimmäisenä postina maailmassa, ja tavoitteena on olla nollapäästöisiä oman toiminnan osalta vuonna 2030. Verkkokauppatoimituksissa Posti on siirtynyt käyttämään uusiutuvaa dieseliä omissa pakettiautoissa, mikä on vähentänyt autokohtaisia päästöjä yli 90 prosenttia. Lisäksi käyttöön on otettu sähköpakettiautoja.


Lue seuraavaksi