Uutiset

Kuljetuskalusto

Ohjausryhmä tukemaan VAK-lain uudistamista

Vaarallisten aineiden kuljettamista koskevan lainsäädännön uudistaminen etenee. Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut uudistushankkeelle ohjausryhmän. Sen tehtävänä on tukea uuden VAK-lain ja sen nojalla annettujen säädösten uudistustyötä. Ryhmän toimikausi alkaa 1.4.2019 ja päättyy 31.12.2020.

Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii yksikön johtaja Elina Immonen ja sihteereinä Mari Suominen, Katja Viertävä ja Anu Häkkinen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Ohjausryhmässä on mukana useiden viranomaisten sekä kuljetustoimialan edustajia.

Miksi laki uudistetaan?

Vaarallisten aineiden säädetään vaarallisten aiheiden kuljetuksesta annetussa laissa. Lain kokonaisuudistus tehtiin edellisen kerran vuonna 1994. Lainsäädännön uudistaminen on tärkeää, sillä toimintaympäristö ja olosuhteet ovat 25 vuodessa muuttuneet.

Uudistus parantaa liikenneturvallisuutta ja vaikuttaa myönteisesti ympäristön tilaan. Uudistuksessa otetaan huomioon myös liikenteen automaatio- ja digitalisaatiokehitys.

Tavoitteena on laki, joka on selkeä ja turvaa jatkossakin korkean kuljetusten turvallisuustason. Tavoitteena on myös, että laista ei aiheudu alan yrityksille tarpeetonta hallinnollista taakkaa.

Uudistustyön ensimmäisessä vaiheessa on arvioitu nykytilannetta lainsäädännön ja käytännön tasoilla. Luonnos arviomuistiosta oli lausuntokierroksella 19.12.2018 – 8.2.2019. Luonnoksesta saatiin 38 lausuntoa. Liikenne- ja viestintäministeriö kiittää kaikkia lausunnon antaneita.

Lain valmistelu jatkuu virkamiestyönä. Hankkeelle asetettu ohjausryhmä tukee valmistelua. Lausuntokooste julkaistaan myöhemmin hankkeen asiakirja-aineiston yhteydessä valtioneuvoston hanketietopalvelussa. Tavoitteena on, että varsinainen lakiluonnos lähetetään lausuntokierrokselle loppuvuodesta 2019 ja eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä 2020.

Lue seuraavaksi