Uutiset
Niemi Palvelut ja Mercedes-Benz
Niemi Palvelut Oy on jo vuodesta 1981 palvellut niin koti-, yritys- kuin messuasiakkaita materiaalin siirtojen ja muiden logististen palveluiden parissa. Tyylikkään punaisesta kuljetuskalustosta tunnettu perheyritys on kasvanut voimakkaasti myös taloudellisesti haastavimpina aikoina ja esimerkiksi viime vuonna yhtiön ajomäärä kasvoi peräti 25 prosentilla. Lisääntyneet kuljetukset vaativat huippuluokan ajoneuvokaluston ja kevään aikana Niemen väreihin siirtyy kolmen Mercedes-Benz Viton, seitsemän Sprinterin ja neljän Ategon edustava ja luotettava kuljetusyksikkö.
Niemi Palvelut hoitaa tänäkin vuonna yli 25 000 muuttoa ja sen lisäksi yli 30 000 muuta palveluprojektia niin yrityksille kuin yksityisille asiakkaille. Yritys työllistää noin 900 alan ammattilaista ja kuljetuskalustoon kuuluu yli sadan ajoneuvon kattava kokoelma henkilöautoista aina täysperävaunuyhdistelmiin saakka. Merkittävän kokonaisuuden muodostavat Sprinter-kokoluokan autot, joissa monikäyttöisyys yhdistyy tilavuuteen ja ajokorttiluokaksi riittää pelkkä B-kortti.
Tuoreessa kaupassa Niemi vastaanotti KehäVehon myyntipäällikkö Olli-Pekka Narviolta (oik.) seitsemän tyylikästä Sprinteriä, joihin Fokor Oy oli totuttuun laadukkaaseen tapaansa rakentanut Niemen vaativat kriteerit täyttävät korirakenteet maalauksineen.Kuvassa lisäksi vasemmalta Fokorin Seppo Vepsä, Niemi Palveluiden Ville Juvonen, Mikko Helvelahti sekä Jukka Aarnio.
Niemi Palveluiden myyntijohtaja Mikko Helvelahti kertoo, että he ovat käyttäneet Mercedes-Benz-kalustoa 90-luvun puolivälistä lähtien. ”Vehon kokonaispalvelut ovat osoittaneet toimivuutensa ja kattavien huoltopalvelujen kautta kaluston toimivuus sekä tehokas käyttökapasiteetti saadaan varmistettua kaikissa tilanteissa. Tärkeää on myös Rent-vuokrauspalvelu, jonka kautta olemme pystyneet tarvittaessa hyvin nopealla aikataululla täydentämään kalustoamme ruuhkatilanteissa kaikissa kokoluokissa”, kertoo Helvelahti. ”Meillä on toimintaa kaikkiaan kuudessa toimipisteessä ja Vehon koko maan kattavat palvelut tukevat toimintaamme myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Näin pystymme varmistamaan Niemen kaluston edustavuuden ja käyttökuntoisuuden kaikissa tilanteissa joka puolella Suomea”, lisää Niemen tuotantojohtaja Ville Juvonen.
Tämän kokoluokan kauppa, jossa 14 ajoneuvoa räätälöidään tarkoin asiakkaalle, vaatii aina runsaasti suunnittelua ja neuvotteluja. Niemi Palveluiden seurannan ja ennakoinnin kautta yritys määritteli tarvittavan ajoneuvokaluston määrän sekä kokoluokan tarkoin ja tätä kautta kauppaan lisättiin viime hetkellä myös Vitoja pikkupakettiautoluokan kasvanutta kysyntää täydentämään. Kun asialla ovat Niemen, Vehon ja Fokorin vankat ammattilaiset, ei aikaa haaskata turhaan ja toiminnan tehokkuus varmistetaan joka suhteessa. ”Aloitimme kokonaiskaupan sopimusneuvottelut viime lokakuussa ja pienten viilausten jälkeen Vehon kanssa päästiin sopimukseen todella nopealla aikataululla. Ajoneuvot saapuivat ajallaan ja Fokor hoiti jälleen korityöt omalla tehokkaalla tavallaan”, kiittelee Niemen projektipäällikkö Jukka Aarnio.
Niemen uudet Sprinterit ovat varusteltuja tarkoin juuri alan työtehtävät huomioiden Fokor Oy:n toimesta. Forssalaisyritys valmistaa vuosittain noin 400 umpikoria, joista alle 12 tonnin kokoluokan kevytkorien osuus on noin 180. ”Niemelle toimitettavien ajoneuvojen korit ovat 20 senttimetriä Vehon käyttämiä vakiokoreja pidempiä ja korin korkeus on muuttotehtäviin soveltuva 220 senttiä. Kuormatila on myös pehmustettu ja varustettu vaatetangoilla, upotetuilla sidontakiskoilla, tehokkaalla sisävalaistuksella sekä runsailla sidontakoukuilla ja kuormauksessa käytetään Zepron nostimia. Tärkeitä ovat myös laadukkaat peruutuskamerat, jotka lisäävät turvallisuutta ja vähentävät kolhujen määrää usein ahtaissa olosuhteissa suoritettavissa työtehtävissä”, kertoo Fokorin myyntipäällikkö Seppo Vepsä.
Kevään mittaan Niemen Mercedes-Benz-armada täydentyy vielä uusien Ategojen ja Vitojen kautta. ”Ategot ovat kahdeksan tonnin alustalla sekä 35 kuution korilla varusteltuja huippuluokan muuttoajoneuvoja. Vitot tulevat Niemellä lähinnä muiden toimintojen tukitehtäviin ja vaneroituina ne soveltuvat mainiosti vaikka työvälineiden kuljetuksiin”, kertoo Olli-Pekka Narvio. Veholla onkin tällä hetkellä mainio tilanne, sillä Mercedes-Benzin valikoimasta löytyy sopiva hyötyajoneuvo jokaiseen kuljetustehtävään. Narvio on havainnut erilliskorillisten pakettiautojen suosion kasvun, sillä ajokorttivaatimukset tekevät luokasta houkuttelevan. ”Meillä on vahva usko taloudellisen tilanteen kehittymisestä ja olemme asettaneet tälle vuodelle kovat myyntitavoitteet. Toivomme tätä kautta näyttävämme esimerkkiä rohkeasta kasvutoiminnasta, jota Suomi nyt todellakin kaipaa”, korostaa Narvio.
Niemi Palveluissa on aina otettu tarkoin huomioon myös henkilökunnan mielipiteet.”Keskimääräinen ajomäärä ajoneuvollamme on noin 50 000 kilometriä vuodessa ja vaihtoväliksi on muodostunut noin viisi vuotta. Kaiken kaikkiaan Mercedes-Benzit ovat saaneet kuljettajiltamme hyvää palautetta ja vielä kun jokainen uusi automme nimetään naisten nimillä, on niiden hyvä käsittely ja hoidon taso itsestään selvää”, kertoo Helvelahti. ”Mercedes-Benz soveltuu myös laadukkaaseen yritysimagoomme loistavasti ja käyttövarmuutensa sekä helpon huollettavuutensa ansiosta merkki on meille pitkässä juoksussa ehdottomasti järkevin ratkaisu” päättää Helvelahti.