Uutiset

Kuljetuskalusto

Monipuolinen rengaspartneri – Dekkpartner

– Mennyt vuosi on ollut varsin haastava myös rengasalalla, pohjustaa Juha Tommola, Dekkpartnerin avainasiakaspäällikkö.

Ajatustensa tueksi Tommola esittelee myyntitilastoja, joiden mukaan raskaiden ajoneuvojen renkaiden myyntimäärät ovat pudonneet edellisvuodesta noin kolmanneksella. Pudotus johtuu paljolti liikennemäärien vähentymisestä, joskin rengaskauppiaan näkökulmasta tilannetta kurjistaa edelleen autoilijoiden omat, varsin mittavat rengasvarastot.

– Moni pidättäytyy nyt renkaiden hankinnasta purkamalla omia rengasvarastojaan. Renkaita pyöritellään liikenteessä oleviin autoihin myös pihassa seisovasta kalustosta, tietää Tommola, joka arvelee näiden toimien aiheuttavan varsin paljon patoutunutta kysyntää seuraavan nousukauden avautuessa. – Omat rengasvarastot on syöty ja pihassa on vain kulunein renkain varustettua kalustoa.

Suomalainen rengaskauppa nojaa nykyään paljolti ketjuuntumiseen, sillä reilut 70 prosenttia maamme rengasmyynnistä tehdään eri ketjuihin kuuluvissa toimipisteissä. Tommolan mukaan Dekkpartner pitää tukevaa kolmossijaa maamme markkinoilla, joiden suuruudeksi hän arvelee noin 3,5 miljoonaa rengasta.

-Olemme Pohjoismaiden suurin rengasvalmistajista riippumaton, yksityisten rengaskauppiaiden omistama ketju.

Ketjusta volyymia, joka tuo etuja

Ketjuuntumisen syntysanat lausuttiin liki 30 vuotta sitten perustettaessa Osuuskunta Eturengasta. 1990-luvulle tultaessa osuuskunta oli vaihtunut osakeyhtiöksi ja uudelle vuosituhannelle tultaessa alettiin etsiä ulkomailta sopivaa partneria toiminnan kehittämiseksi ja volyymin kasvattamiseksi. Vuonna 2005 oli aika tuoda Norjassa 1990-luvun puolivälissä syntynyt Dekkpartner-brändi myös suomalaiskäyttäjien ulottuville.

Tommolan mukaan rengasalalla pienen ja paikallisen toimijan on nykymarkkinoilla haastavaa saada aikaan kilpailukykyistä hinnoittelua. Verkottuminen ja ketjuuntuminen tuovat mukanaan volyymiä ostoihin, mikä tuo mukanaan kilpailukykyiset ostohinnat.

– Pohjoismaisten markkinoiden ansiosta olemme jo varsin merkittävä kauppakumppani globaaleille rengasvalmistajille, tietää Tommola.

Ketjutoiminta tuo hinnoittelun ohella lukuisan joukon muitakin etuja, joista merkittävämmäksi Tommola nimeää yksityisessä omistuksessa olevan palveluverkoston laajuuden.

– Suomessa meillä on 60 toimipistettä, joista noin 45 palvelee myös raskasta liikennettä. Ruotsissa toimipisteitä on noin 100 ja Norjasta löytyy noin 70 Dekkpartner-tunnuksella varustettua rengasliikettä.

Tommola näkee yrittäjävetoisessa ketjutoiminnassa paljon myönteisiä puolia.

– Asiakkaat asioivat aina paikallisen yrittäjän kanssa, jolloin he puhuvat yhteistä kieltä tutun partnerin kanssa. Ketjun ansiosta voimme taasen tarjota yhtäläisen palvelutason kaikkialla Skandinaviassa.

Painotus hyvässä kilometrituloksessa

Ketjutoiminta mahdollistaa myös maanlaajuisten asiakkaiden palvelun kaikkialla maassa yhtäläisellä palvelutasolla.

– Fleet-toiminnassa otamme vasta varovaisia, joskin määrätietoisia ensiaskeleita. Koko maan alueella toimivat yritykset haluavat löytää rengasasioissa yhden kumppanin, joka toimii samalla periaatteella ja samalla hinnalla kaikkialla maassa, miksei myös koko Pohjolassa, tietää Tommola.

Niin fleet-asiakkaita kuin pienenpääkin autoilijaa palvellaan myös kaikkialla maassa toimivalla 24h huoltopalvelulla.

– Vararenkaista on luovuttu monin paikoin rengastuksen monimuotoisuudesta ja painonsäästöstä johtuen. Siksi tarvitaan kattava päivystyspalvelu, joka auttaa pulaan joutuneen takaisin tien päälle.

Moni kuljetusyrittäjä on siirtänyt vastuuta rengasasioissa enemmän rengasliikkeen huomaan, joskin moni luottaa edelleen omaan osaamiseen renkaiden vaihtotyössä ja varastoinnissa. Tommolan mukaan tyypillistä rengasasiakasta ei ole olemassakaan, käytettäviä tapoja kun on varsin monia.

– Osalle käyttäjistä renkaat ovat välttämätön paha, mutta toisaalta asiakaskuntaan kuuluu myös yrittäjiä, jotka suhtautuvat renkaisiin järjen ohella myös pienellä tunteen palolla. Yleinen tietoisuus renkaista ja niiden ominaisuuksista on kuitenkin lisääntynyt kaikissa käyttäjäkunnissa. Myös hankinnan kriteerit ovat samalla muuttuneet. Nyt haetaan hyvää kilometritulosta, kun aikaisemmin painotettiin paljolti ostohinnan edullisuutta.

Tommolan mukaan autoilijoiden kiinnostus kiinalaisiin renkaisiin on halvasta hankintahinnasta huolimatta vielä pientä.

– Kiinalaisvalmistajien tuotteet eivät vielä yllä länsimaiselle tasolle, jonka ne varmasti saavuttavat lähivuosien aikana.

Tulevaisuus on haasteiden värittämä mahdollisuus

Tulevaisuuden ennustamisessa onnistutaan välillä paremmin, välillä heikommin. Tommolan arvioiden mukaan seuraava nousukausi yhdessä vilkkaan rengasmyynnin kanssa nähdään parin vuoden aikajänteellä, joskaan vuoden 2008 vauhtia hän ei usko ihan äkkiä näkevänsä.

– Varsinkin raskaalla puolella nousu vuoden 2008 tasolle kestänee useita vuosia.

Internet-kauppa tekee tuloaan liki jokaiselle toimialalle, niin myös rengaskauppaan.

Tommola uskoo nettikaupan kasvavan, mutta on varma paikallisten rengaskauppiaiden aseman säilymisestä palveluketjussa. Renkaisiin liittyy aina työtä, kuten vanteelle laittoa ja tasapainotusta, mikä on nettikaupan yhteydessä varsin haasteellista.

Työvoimavaltainen ala on muutoinkin monien haasteiden edessä muun muassa eläköitymisen kautta. Tommola näkeekin lukuisia sukupolvenvaihdoksia niin Dekkpartner-ketjussa kuin muissakin alan myymälöissä, jotka toimivat paljolti perheyrityspohjalta.

– Myös autojen tekninen kehitys luo meille mahdollisuuksien ohella myös haasteita. Esimerkiksi käytettävien rengaskokojen määrä lisääntyy jatkuvasti, mikä vahvistaa rengasalaan keskitttyneiden yrittäjien asemaa. Toisaalta valikoiman laajentaminen ja asiakkaan tarpeisiin vastaaminen tuovat mukanaan myös lukuisan joukon haasteita.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi