Uutiset

Kuljetuskalusto

Pääkirjoitus: Massauudistus – kerran vielä

Ari Perttilä

Toimituspäällikkö, kuljetusala
Konepörssi / Ammattiautot

Kotimaisen teollisuuden kilpailukyvyn kasvattamiseen tähdänneet uudistukset tehtiin ennätyksellisellä nopeudella, mikä herätti huolta erityisesti kuljetusalan toimijoiden parissa. Nopeuden kasvaessa kun lisääntyy myös valuvikojen mahdollisuus. Monien autoilijoiden sekä alan etujärjestön mielestä riski konkretisoituikin perävaunujen rengasasiassa: Ykköspyöräisten perävaunujen massat jäivät paripyöräisiä pienemmiksi, koska ykköspyörän tierasituksen on Liikenneviraston testeissä todettu olevan moninkertainen paripyöräiseen vastaavaan verrattuna.

Tähän valuviaksi nimettyyn kohtaan pyrittiin vaikuttamaan jo lain valmistelun aikaan – tosin tuloksetta. Töitä ja aloitteita paripyörävaatimuksen kumoamiseksi on tehty myös myöhemmin, mutta toimet ovat aina jääneet virallisten mittaustulosten varjoon. Niinpä suurempia kokonaismassoja tavoittelevat autoilijat ovatkin päätyneet hankkimaan uusia paripyörin varustettuja perävaunuja.

Yhtenä vaihtoehtona on myös olemassa olevan kaluston muuttaminen vastaamaan paremmin uudelleen kirjoitetun lain pykäliä: Maahamme on puolivahingossa ilmestynyt kuusiakselisia varsinaisia perävaunuja, joilla saavutetaan verrattain hyvä kokonaismassa myös yksittäispyörin. Lehtemme sivuilta voit lukea aiheesta lisää.

Tätä kirjoitettaessa toimitukseen kantautui tieto pääkaupunkiamme kohti matkaavasta toimikunnasta, jonka tavoitteena on paripyörävaatimuksen kumoaminen. Vaikuttamisen mahdollisuus on toki yksi suomalaisen demokratian tunnusmerkeistä, mutta toivottavasti tässä asiassa päästään muutaman vuoden takaista moduulien kavennustalkoota siistimpään lopputulokseen. Renklaamisella ei koskaan päästä hyvään lopputulokseen.

Ai niin, onhan meillä vielä siirtymäajan voimassa olevat korotetut kokonaismassat. Tämän kevääseen 2018 ulottuvan siirtymäajan päättyminen saattaa tulla monelle yllätyksenä. Massauudistuksesta riittänee siis kirjoitettavaa vielä useaksi kerraksi.

Lue seuraavaksi