Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuorma-autosuunnittelu vaatii näkemystä tulevasta

Uuden kuorma-auton suunnittelutyö alkaa monesti jo vuosia ennen sen julkistamista. Suunnittelutyön aikana moni asia ehtii muuttua ja kehittyä, joten työ vaatii ennakkoluulottomuutta ja näkemystä tulevaisuudesta.

”Aloitimme uuden Volvo FH:n suunnittelutyön jo vuonna 2006, jolloin kukaan ei ollut kuullutkaan iPhone-puhelimesta. Kun uusi Volvo FH lanseerattiin vuonna 2012, älypuhelimet olivat jo luonnollinen osa yhteiskuntaa. Tämän kaltaista kehitystä meidän täytyy pystyä ennakoimaan”, painottaa Volvo Trucksin suunnittelupäällikkö Rikard Orell, jonka mukaan laajamittainen tiedonkeruu on tärkeä osa suunnitteluprosessia, jotta voidaan ennustaa yhteiskunnan kehitystä viisi, kymmenen tai viisitoista vuotta eteenpäin. 

”Kuljetusalalla tuotteiden täydellisen uudistumisen syklit ovat pidemmät kuin monella muulla alalla, joten kehitystyötä on vietävä kestävään suuntaan”, jatkaa Orell. 

Reilu vuosi sitten Volvo Trucks sai valmiiksi historiansa laajimman tuotejulkistusten sarjan. Vajaan vuoden aikana lanseerattiin kuusi uutta kuorma-automallia, joita kaikkia yhdistää kolme selkeästi erottuvaa muotoilupiirrettä: Volvon rautamerkki on sijoitettu entistä näkyvämmin heti tuulilasin alapuolelle, aiempia malleja suurempi kuvioitu etusäleikkö ja uudet v-muotoiset päiväajovalot. Muotoiluosaston suurin haaste oli tuoda esiin eri mallien välisiä eroja.  

”Uusi kuorma-automallistomme on kuin mikä tahansa perhe, jossa jokaisen perheenjäsenen vahvuutena on omat tunnusomaiset piirteensä. Keskityimme suunnittelemaan jokaiselle mallille oman ilmeen, joka on yhteensopiva kuorma-auton käyttötarkoituksen ja ajotehtävän kanssa”, kertoo Orell.

Malliston suunnittelutyössä keskityttiin jokaisen mallin työympäristön visualisointiin. Tärkeänä apuvälineenä tässä työvaiheessa olivat inspiraatiokuvat.  

”Meidän alallamme ulkoinen ilme on erittäin tärkeä, koska luomme samanaikaisesti sekä työympäristöä että kotia. Kaikki tekniset ja lain asettamat vaatimukset täytyy huomioida samalla asiakastoiveet ylittäen. Se on haastava tehtävä, mutta koska muotoilijat ovat visualisteja, inspiraatiokuvia käytettiin innoittajina luovassa prosessissa”, sanoo  Volvo Trucksin kuorma-auton ulkopuolen muotoilun päällikkö Asok George. 

Suunnitteluprosessin aikana jokaisen mallin toivottu ilme ja persoonallisuus esitettiin kuvien avulla. ”Volvo FH16 on maailman vahvin sarjatuotannossa valmistettu kuorma-auto, jonka tulee viestiä voimasta, joskaan ei hyökkäävällä tavalla. Villihevosten tapa liikkua on hyvä inspiraation lähde – ne ilmentävät voimaa ja vapautta tyylikkäästi”.

Volvo FMX:n suunnitteluprosessissa käytettiin inspiraatiolähteenä kuvia, joissa oli vaativa ympäristö ja kestäviä materiaaleja. ”Kuva James Bondista ilmentää uuden Volvo FMX:n persoonallisuutta hyvin. Agentti 007 näyttää tyylikkäältä smokissa, mutta on yhtä viehättävä taistelukohtauksen jälkeenkin. Sama pätee uuteen Volvo FMX:ään”, jatka George.

Toinen osa suunnitteluprosessia on ymmärtää ja noudattaa lakivaatimuksia, jotka osaltaan näkyvät kuorma-auton käytännöllisyydessä.

”Uusien Volvo kuorma-autojen suuren etusäleikön muotoilussa on syynsä. Se yhdistää kuorma-automalliston omaan erityiseen perheeseensä, mutta erityisesti sen muotoilussa on huomioitu se, että Euro 6 -moottorit tarvitsevat enemmän jäähdytysilmaa”, muistuttaa George.    

Kun koko mallistolle oli määritelty selkeä visio, oli haasteena toteuttaa jokaisen mallin muotoilu huomioiden kaikki tekniset rajoitukset ja tuotantovaatimukset sekä samanaikaisesti säilyttää alkuperäisvisio.

”Aloitimme uuden kuorma-automalliston luonnostyön vuonna 2006. Autoja tullaan näkemään teillämme monta vuotta tästä eteenpäin, mikä asettaa suuren vaatimuksen kyvyllemme visualisoida tulevaisuutta. Muotoilu on paitsi luovuutta, myös toivotun tulevaisuuden eläväksi tekemistä. Se on suunnitelmallista työtä, jonka perustana on osaaminen ja ymmärrys asiakkaistamme sekä koko yhteiskunnasta”, päättää Rikard Orell luoden samalla silmäyksen uuteen Volvo FH -mallistoon.   

Lue seuraavaksi