Uutiset
Investointipäätöksiä harkitaan – Kuorma-autojen ensirekisteröinnit laskussa

Kuorma-automarkkinoilla eletään odottavissa ja varovaisen toiveikkaissa tunnelmissa. Autoala on ennustanut, että kuorma-autojen ensirekisteröintimäärä tulee tänä vuonna olemaan viime vuotta alhaisempi. Kolmen ensimmäisen kuukauden perusteella ennuste pitääkin paikkansa.
Yleinen valtakunnallinen taloustilanne vaikuttaa suoraan kuorma-autokauppaan. Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat aiheuttaneet suuria muutoksia globaaliin talouteen, eikä Yhdysvaltojen poukkoilu tuontitullien kanssa ainakaan luo toivottua vakautta tilanteeseen.
Kevyet kuorma-autot
Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 3,5–5,99-tonnisten, eli kevyiden kuorma-autojen ensirekisteröintimäärä on pudonnut yli 58 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Viime marraskuussa tehdyn ennusteen mukaan tämän kokoluokan kuorma-autoja ensirekisteröitäisiin tänä vuonna 700. Maaliskuun loppuun mennessä lukema oli 77.
Kuvaavaa on, että vuonna 2024 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ensirekisteröintejä tehtiin 18 automerkillä, tänä vuonna merkkejä on viisi. Ykkösenä olevan Mercedes-Benzin määrä jopa hieman nousi, kolmantena olevan Ivecon rekisteröinnit jopa kolmanneksella. Kakkoseksi tipahtaneen Fordin rekisteröinnit vähenivät melkein puoleen.
Keskiraskaat kuorma-autot
Rekisteröintimäärältään pienin painoluokka Suomessa on keskiraskaat 6–15,99 tonnin kuorma-autot. Alkuvuoden 26 ensirekisteröintiä tarkoittaa vajaan 46 prosentin alamäkeä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Volvo oli ykkönen, Iveco kakkonen ja Mercedes-Benz kolmonen. Ivecoja ja Fusoja rekisteröitiin yhtä paljon kuin viime vuonna, muilla merkeillä rekisteröinnit vähenivät.
Raskaat kuorma-autot
Suomessa ja koko Euroopassa 16 tonnia ja sitä raskaammat kuorma-autot ovat ensirekisteröinneissä kappalemäärältään ylivoimaisesti suurin kuorma-autojen ryhmä. Tässä painoluokassa rekisteröintimäärien lasku viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna oli kaikkein maltillisinta, eli hieman alle 14 prosenttia.
Scania, joka onnistui jopa lisäämään rekisteröintejä vajaalla prosentilla, oli ykkönen. Toisena oli selkeällä erolla Volvo ja yhtä selkeällä erolla kolmantena Mercedes-Benz. Scanian lisäksi neljäntenä oleva Daf ja viidennellä sijalla oleva Renault Trucks saivat kasvatettua rekisteröintimääriä vertailujaksoon nähden.
Ainuttakaan Sisua ei maaliskuun loppuun mennessä ole ensirekisteröity tänä vuonna. Selityksenä asialle on, että Karjaan tehtaalla tehdään täydellä kapasiteetilla sotilasajoneuvoja vientimarkkinoille. Ne eivät näy Suomen ensirekisteröintitilastoissa. Polar-malleja on kuitenkin luvassa myöhemmin tänä vuonna.
Päätökset pitkittyvät
Kuorma-autoalan toimijoille tehty soittokierros antaa melko yksiselitteisen viestin: Merkkejä talouden vilkastumisesta on nähtävissä, mutta investointipäätöksissä ollaan vielä varovaisia. Globaali poliittinen tilanne heijastuu talouteen, jonka tila puolestaan vaikuttaa merkittävästi kuljetusyritysten valmiuteen tehdä päätöksiä uuden kaluston hankinnasta.

Oman lusikkansa soppaan laittaa keskustelu käyttövoimista. Toimeksiantajat edellyttävät yhä useammin vähäpäästöisiä tai jopa päästöttömiä kuljetuspalveluja. Kysyntään on vastattu hankkimalla kaasu- tai sähkökäyttöisiä kuorma-autoja.
Biokaasu on suosittu
Kaasukuorma-autoja on helmikuun lopun tilanteen mukaan liikenteessä 815, vuodenvaihteesta määrä kasvoi 30:lla. Nesteytettyä biokaasua käyttävillä autoilla päästään pitkiin toimintamatkoihin kohtuullisen kokoisilla säiliöillä. Paineistettua kaasua käyttäville autoille tankkausverkosto on puolestaan kattavampi, joten etenkin lyhyille kuljetusmatkoille se on sopiva vaihtoehto.
Kotimainen biokaasu on huoltovarmuudenkin näkökulmasta hyvä vaihtoehto. Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n mukaan maassamme on tällä hetkellä 97 biokaasulaitosta ja 34 kaatopaikkakaasun keräyspistettä. 11 laitosta on rakenteilla ja 25 suunnitteluvaiheessa, joidenka lisäksi kymmenen hankkeen toteutusaikataulu on vielä avoin. Valtaosa tuotannosta on nesteytettyä, joka on erityisesti raskaan liikenteen suosimaa.
Sähköä lyhyemmille matkoille
Sähkökäyttöistenkin kuorma-autojen määrä on tasaisessa, joskin kaasuautoja loivemmassa, kasvussa. Kiinnostus sähköautoihin on kova. Maltillisista elinkaarikustannuksista huolimatta korkea hankintahinta on toistaiseksi jarruttanut niiden yleistymistä niissäkin ajotehtävissä, joihin se teknisesti sopisi vallan mainiosti.

Kaukoliikennekäytössä maamme suuret kokonaispainot ja kylmät talvet asettavat nykyiselle akkuteknologialle melkoisia haasteita, joten aika ei ehkä vielä ole kypsä kaukoliikenteen sähköautojen laajemmalle yleistymiselle.
Tuleeko vety?
Viime aikoina vedyn käyttö energialähteenä kuorma-autoissa on noussut esiin. Miltei kaikilla kuorma-autovalmistajilla on meneillään vetyä käyttävien autojen testausta joko polttokennoon ja sähkömoottoriin tai polttomoottoriin perustuvana ratkaisuna.
Etenkin polttomoottorisovelluksena vetykäyttö on oikeastaan valmis, sillä se on käytännössä kaasumoottori, jossa polttoaineena on kaasumainen vety. Vihreän vedyn tuotantokin on kasvamassa tuulienergian kasvun vanavedessä. Vielä toistaiseksi jakeluverkosto ja vedyn hinta ovat pahimpina esteinä sen yleistymiselle kuorma-autojen käyttövoimana.
Artikkelikuva: MAN on aloittamassa vetypolttomoottorikäyttöisten kuorma-autojen esisarjatuotannon.