Uutiset
FinnMETKO 2024 -satoa, osa 8
Tässä osassa mukana ovat Veho, Koivunen, Scania Suomi, Jyki ja Skuba.
Kaiken kokoisia Mercedes-Benz-hyötyajoneuvoja
Vehon osastolla esillä oli laaja valikoima Mercedes-Benz-hyötyajoneuvoja juuri uudistuneesta Vito-pakettiautosta raskaisiin Arocs-malleihin. Rivistössä oli mukana myös täyssähköinen eSprinter.
Raskaiden autojen rivistössä melko tuore uutuus on, että Arocs-malleihin saa 170 millimetrin moottoritunnelilla olevan ohjaamon myös tehokkaimman moottorin yhteyteen. Sellaiseen tutustuttiinkin Konepörssin edellisessä numerossa. Jämsässä nähtävillä oli myös muun muassa täysilmajousitettu neliakselinen Actros L puuvarustuksella.
Keltainen vetokytkin
Uutta väriä vetokytkinrintamalle! Koivunen Oy:n edustama Hyva on Suomessa ennestään tuttu erityisesti koukkulaitteistaan. Nyt Hyva on laajentanut tuotevalikoimaansa myös vetokytkimiin. Esillä olivat kevyemmän kaluston 40 millimetrin ja Suomessa yleisesti käytössä oleva 50 millimetrin tapilla olevat kytkimet. Tuoreilla uutuuskytkimillä on E-hyväksyntä, mutta servokäyttöä ei ole vielä ehditty näyttelykappaleisiin valmistaa, mutta se on toki tulossa. Hyvan Pohjoismaiden myynnistä vastaavan Maido Rüütelin mukaan Hyva haluaa tarjota uuden vetokytkinvaihtoehdon eurooppalaisille ja etenkin pohjoismaisille markkinoille, joilla vaihtoehtoja ei liiaksi ole.
Toinen Hyva-uutuus oli uusi matalarakenteinen koukkuvaihtolavalaite, jonka korkeus on 195 millimetriä. Vaihtoehtoina ovat 20 ja 26 tonnin mallit 5,2–6,5 metrin laitepituuksilla.
Hyva-tuotteiden lisäksi Koivusen osastolla oli esillä esimerkkejä PM-nostureista sekä yhtiön muusta laajasta tuotevalikoimasta.
Sähköautolla pinolle
Scanian osastolla mielenkiintoa herätti täyssähköinen 45 R -puuauto, jonka ensimmäinen julkinen esiintyminen oli vain viikkoa aiemmin Lastbil 2024 -messuilla Ruotsissa.
Arkipäiväisempää uutta tarjosi vieressä ollut neliakselinen R 660. Siinä toisen etuakselin nosto on tehdasvaruste. Trippeliakseleiden tapaan nouseva etuakseli asennetaan Scanian Laxån erikoisajoneuvotehtaalla.
Kuormansidontaa hydrauliikan voimalla
Raskaissa ajoneuvoissa tuotekehitystä tehdään jatkuvasti. Jykin puutavaravaunuissa oli nähtävillä uudenlainen rungon poikkipalkki sekä hydraulinen kuormansidontalaite.
”Kuormansidontalaite saa voimansa sähkökäyttöisestä hydrauliikkakoneikosta, joten se on käytettävissä ilman vetoautoakin. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää auton hydrauliikkaa, jolloin paineakuilla varmistetaan sidonnan tiukkuus”, kertoo Jan Merisalo Jykiltä.
Puutavaravaunujen ohella Jyki-Groupin osastolla oli esillä kasettiperävaunu sekä Pajakulman päällirakentama tienhoitoauto.
Champion-öljyt nopealla toimituksella
ProTruckin osastolla riitti kuhinaa. Laaja tuotevalikoima oli kattavasti esillä, ja osastolta oli mahdollista ostaa mukaansakin esimerkiksi asusteita ja muuta helposti kannettavaa. Jari Orjatsalo ProTruck-konseptia hallinnoivasta Tavo Oy:stä kertoo, että Champion-öljyjä on nyt hyvät varastot, joten saatavuus on hyvä ja toimitusajat lyhyet.
”Selvästi huomaa, että parempaan päin ollaan alalla menossa. Siitä kertoo sekin, että ProTruck-verkosto on kasvamassa, mutta tarkempaa tietoa asiasta on luvassa tuonnempana”, Orjatsalo sanoo.
Pienipäästöinen DAF
Daf on monessa Euroopan maassa myydyin puoliperävaunun vetoauto. Daf-kuorma-autoja maahantuovan Nordic Truckcenterin osastolla Mika Onnela kertoo, että Suomessakin kaksiakselisia vetoautoja on mennyt hyvin kaupaksi.
”Efficiency Champion -mallissa on huomioitu pienet päästöt erityisen huolellisesti. Sillä päästään Saksassa päästöluokkaan 3, jossa tiemaksu on alhaisempi”, Onnela kertoo.
Skuba Suomella on ensi vuonna juhlavuosi
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun ensimmäinen raskaan kaluston varaosia myyvä Skuba-liike avattiin Suomeen. Tällä hetkellä liikkeitä on Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla, Euroopassa yhteensä yli sadalla paikkakunnalla. Kimmo Mastomäki ja Jyrki Kaaretkoski kertovat, että edustettuina ovat alan kaikki tunnetuimmat tuotemerkit sekä alkuperäisvaraosat.
Tiesitkö, että Skuba on perustettu jo 50 vuotta sitten, ja on alkujaan ollut kuljetusliike, jolla on parhaimmillaan ollut yli 500 yksikköä liikenteessä?
- Lue myös:
FinnMetko 2024 -satoa, osa 1
FinnMetko 2024 -satoa, osa 2
FinnMetko 2024 -satoa, osa 3
FinnMetko 2024 -satoa, osa 4
FinnMetko 2024 -satoa, osa 5
FinnMetko 2024 -satoa, osa 6
FinnMetko 2024 -satoa, osa 7