Uutiset

Kuljetuskalusto

Ensimmäinen kuorma 50 vuotta sitten

Powder-Trans 50 vuotta

Tammikuun 27. tuli kuluneeksi päivälleen 50 vuotta siitä, kun Carl-Johan Blomqvist ajoi ensimmäisen kuormansa yksityisyrittäjänä. Tästä alkoi toiminta, jonka ansiosta Powder-Trans-konserni on nykyisin yksi jauhekuljetusalan johtavista yrityksistä Pohjoismaissa. Yrityksellä on 120 ajoneuvoa, 30 miljoonan euron liikevaihto ja se työllistää 220 henkeä. Koko vuosi 2022 tulee olemaan juhlavuosi, joka huipentuu 5.–7. toukokuuta järjestettäviin juhlallisuuksiin.

Ensimmäinen kuorma ajettiin 27. tammikuuta 1972 Kemiön maasälpätehtaalta Lahden Lasitehtaalle. Tänään Powder-Transin sinivalkoisia ajoneuvoyhdistelmiä näkee Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan sekä Baltian maiden maanteillä, ja yritys on yksi alan johtavista toimijoista Pohjoismaissa.

Fredrik Blomqvist
Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist.

”Muistan ensimmäisen kuorman vielä tänään kuin eilisen”, toteaa yrityksen hallituksen puheenjohtajana nykyisin toimiva Carl-Johan Blomqvist. Oman yrityksen perustaminen 20-vuotiaana oli haasteellista, mutta yrityksestä tuli lopulta hänen elämäntyönsä. Carl-Johan Blomqvist luovutti jo kymmenen vuotta sitten vastuun yrityksen operatiivisesta toiminnasta pojilleen, Fredrik ja Christian Blomqvistille, jotka tänään jatkavat perheyrityksen toimintaa sen omistajina.

Juhlavuosi 2022

Powder-Transin 50 vuoden aikainen toiminta huomioidaan juhlavuonna monin eri tavoin. Osassa konsernin ajoneuvoista on juhlavuoden ajan 50-vuotisjuhlalogo, joka viestii juhlavuodesta maanteillä ja asiakkaiden luona yrityksen koko toimialueella. Varsinaiset juhlallisuudet toukokuun alussa kestävät kolme päivää näyttelyn, toimintaesittelyjen, viihde-esitysten ja muun ohjelman merkeissä Liedon terminaalissa, varastossa ja toimistossa. Torstai 5. toukokuuta on asiakkaiden, tavarantoimittajien ja muiden sidosryhmien vierailupäivä, ja seuraava päivä eli perjantai 6. toukokuuta on avointen ovien päivä kaikille kiinnostuneille. Henkilöstöjuhla lauantaina 7. toukokuuta päättää juhlallisuudet. Toukokuussa julkaistaan myös Powder-Transin toiminnan ensimmäisistä 50 vuodesta kertova historiikki.

Tiedotamme tuonnempana, miten juhlavuosi näkyy muilla tavoin Powder-Transin toiminnassa vuoden 2022 aikana.



Lue seuraavaksi