Uutiset

Kuljetuskalusto

Ennakkoluulotonta alkolukkoilua

 

Lappeenrantalainen Kuljetusliike Huttunen Oy on noin 120 henkilöä työllistävä perheyritys, jolla on tytäryhtiöt myös Venäjällä ja Virossa. Suomessa yritys työllistyy pääasiassa metsäteollisuuden tuotteiden ja kemianteollisuuden raaka-aineiden kuljetuksilla.

Yrityksen valtamerkkinä on Volvo, joiden määrä on kuluvan vuoden aikana lisääntynyt viidellä yksiköllä. Kaikki tänä vuonna käyttöön otetut ajoneuvot on yrityksen periaatepäätöksen mukaan varustettu alkolukolla.

”Ammattiliikennöitsijöiden pitää olla esimerkkinä muulle liikenteelle. Silloin ei riitä, että tekee sen mikä on pakko. Me haluamme olla edelläkävijä turvallisuus- ja ympäristöasioissa”, perustelee toimitusjohtaja Timo Huttunen.

”Alkolukot ovat hyvä keino kuljetusyritysten laatujärjestelmien kehittämisessä. Yritykset voivat alkulukkojen avulla viestiä vastuullisuudesta ja näyttää suuntaa koko toimialalle ja yhteiskunnalle, toteaa Volvo Trucksin kuorma-automyynnistä vastaava Kimmo Ahonen.

Esimerkkinä toimiminen on Huttusen mielestä järkevää myös liiketaloudellisesti, sillä alkolukot tuovat mukanaan kilpailuedun ja mahdollisuuden erottua kilpailijoista.

”Alkolukon käyttö sujuu kuljettajilta jo rutiinilla, jota ei tarvitse edes ajatella. Se on vähän sama kuin vääntäisi avainta virtalukossa. Kun uusi kuorma-auto otetaan käyttöön, sitä ajavat kuljettajat käyvät läpi normaalin kuorma-auton käyttökoulutuksen, johon kuuluu muun muassa alkolukon käytön opastus, kertoo Huttunen.

Myös ympäristö hyötyy koulutuksesta

Kuljetusliike Huttusella on oma sisäinen koulutusjärjestelmä, jonka puitteissa tehdään jatkuvaa koulutus- ja kehitystyötä. Tämän syksyn aikana Volvo Trucks kouluttaa 6–8 ajojärjestelijää ja kuljettajaa yrityksen sisäisiksi taloudellisen ajotavan ja ajoneuvon käytön ja hallinnan kouluttajaksi.

Vuodesta 2005 lähtien yhtiön kaikissa kuorma-autoissa on ollut myös Volvo Trucksin Dynafleet-tietojärjestelmä, jonka avulla seurataan reaaliajassa kuljettajien ajo- ja lepoaikoja. Järjestelmän keräämä työaikatieto siirtyy automaattisesti myös palkanlaskentajärjestelmään ja kirjanpitoon.

”Olemme joidenkin asiakkaidemme kanssa sitoutuneet pienentämään hiilijalanjälkeä tietyllä aikajaksolla. Dynafleetin avulla voimme raportoida kuljetusten päästöistä asiakaskohtaisesti ja käydä läpi kuljettajien kanssa polttoaineenkulutusta ja päästöjen yhteyttä”, kertoo Huttunen, jonka mukaan näillä keinoilla taloudellisesta ajotavasta ja kaluston käytöstä tulee osa normaalia työprosessia. Hän korostaa, että samalla voidaan vastata myös asiakkaiden tarpeeseen huomioida hiilijalanjäljen vaikutus yhdessä liikenneturvallisuusnäkökohtien kanssa.

 

Lue seuraavaksi