Uutiset

Kuljetuskalusto

Autolle uusi ilme – vartissa

Uusimpana innovaationa Muotopeite tarjoaa asiakkailleen umpikoreihin suunniteltuja, vartissa vaihdettavia 4-väri-PVC-mainoksia.

”Tarrojen nyppimisen aika on ohi”, toteaa Muotopeitteen innostunut Jari Välimäki ja jatkaa:
”Olemme kehittäneet umpi­koreihin listasarjan kiristimineen, jonka ansiosta valokuvantarkkojen 4-värimainoksien vaihto onnistuu jopa 15 minuutissa. Maalaamisen sijaan käytössä kulunut umpikori kannattaakin myydä mainostilana huolitsijalle tai muulle yhteistyökumppanille. Esimerkiksi elintarvikealalla on useita kausiluontoisia tuotteita ja kampanjoita. Vaihdettavien mainosten ansiosta kesäkaudella on helppoa mainostaa grillituotteita ja loppuvuodesta perinteisiä joulupöydän antimia”, kertoo Välimäki.

”Käytämme peitteinä digipainamiseen tarkoitettua PVC-kangasta ja markkinoiden parhaita 3M-paino­värejä sekä lakkaa. Näin voimme olla varmoja tuotteen laadusta ja pitkäaikaisesta kestosta pohjolan vaativissa olosuhteissa. Painokoneellamme pystyy painamaan 3,2 metriä leveää kangasta, joten mega- tai jumbokärryihinkään ei tarvitse tehdä
ylimääräisiä saumoja. Esimerkiksi 7 metriä pitkän ja 2,5 metriä korkean umpikorin molempien sivujen mainokset maksavat asennettuna yhteensä 2500 euroa. Ensiasennuksen jälkeen vaihdetaankin vain mainokset, jolloin hinta on tätäkin edullisempi”, kiteyttää Välimäki.

Muotopeite valmistaa myös teräsrunkoisia PVC-halleja ja katoksia asiakkaiden toiveiden mukaan. Digipainotekniikka mahdollistaa hallin julkisivun värimaailman vastaavan juuri asiakkaiden toiveita.

”Valmistamme hallit ja katokset tilauksen perusteella, jolloin asiakkaamme saavat aina haluamansa yksilöllisen tuotteen. Seiniin voidaan painaa esimerkiksi tiilikuvio ja katto voidaan painaa peltikatoksi. Yhteistyökumppaneidemme kautta voimme tarjota myös hallien leasing-mahdollisuutta lyhimmän sopimuksen ollessa 36 kuukautta”, valottaa Välimäki muistuttaen valikoimaan kuuluvista alumiinirunkoisista, minuutissa pystytettävistä pop-up-teltoista, joita tarjotaan kokoluokissa 3×3, 3×6 ja 5×5 metriä.

Lue seuraavaksi