Uutiset
70-vuotias Lappeenrannan Kuljetus Oy nojaa hollantilaiskalustoon
Lappeenrannan Kuljetus Oy:llä on pitkät perinteet kuljetustoiminnassa ja onpa perinteikkäällä yrityksellä myös vahvat siteet hollantilaisautoihin. Perheyrityksen DAF-kalustolla on palveltu monella eri suoritealalla, viimeiset vuosikymmenet elintarvikelogistiikan parissa.
Lappeenrannan Kuljetus Oy:n juuret ovat vuoden 1945 maaliskuussa, jolloin Reino ja Erkki Hyvönen yhdessä Ville ja Emil Kallenpoika Narisen kanssa perustivat Lappeenrannan Kuljetusosakeyhtiön. Siemen toiminnan aloittamiseksi laitettiin itämään kuitenkin jo talvella 1941, jolloin Emil ja Hyvösen veljekset päättivät perustaa kuljetusliikkeen kovapanosammuntojen päätyttyä.
Lappeenrannan Kuljetus Oy:n valkoiset DAF:it ovat tänään tuttu näky omalla toimialueellaan Kaakkois-Suomessa. Moni muistaa yrityksen nojanneen hollantilaisvalmistajan kalustoon jo pitkään, harva muistaa ensimmäisen DAF:n rantautuneen laivastoon jo vuonna 1951.
”Ennakkoluulottomana yrittäjänä Emil Narinen osti ensimmäisen DAF-kuorma-auton suoraan tehtaalta vuonna 1951. Muistelisin, että valintakriteereinä oli ainakin edullinen hinta. Toki asiaan vaikutti saatavuuskin, 1950-luvun alun Suomessa oli ostettava mitä sai”, pohtii yritystä 1980-luvun alkuvuosista luotsannut Narisen tyttärenpoika Jukka Tyster.
Nopeasti DAF vakuutti ominaisuuksillaan eteläkarjalaisessa kuljetusyrityksessä, joten pian laivastoon hankittiin lisää hollantilaisia ajokkeja, joilla ajettiin lähinnä sahatavaraa ja haketta. Myöhemmin kauppaa ei tarvinnut tehdä enää tehtaan kanssa, sillä DAF sai Suomesta oman maahantuojan, tai pikemminkin joukon satunnaisesti vaihtuneita maahantuojia. Muun muassa Oy Suomen Autoteollisuus Ab, Oy Importer Ab, Wihuri Oy Autola, Nummelan TAR-Auto Oy ja OSK-Auto Oy ovat kaikki yrityksiä, jotka ovat jollakin tavoin olleet mukana DAF-tuotteiden maahantuonnissa.
Toiminnan alkuvuosina lähinnä verstaalla ja kuljettajana työskennellyt Emil Narinen osoittautui innovatiiviseksi yrittäjäksi, joka halusi etsiä uusia toimintamuotoja kuljetustoiminnan kehittämiseksi. Yksi keksinnöistä liittyy hakeautojen kuormatiloihin.
”Ketjupurkutekniikka oli ottamassa ensiaskeleitaan hakeautojen päällirakenteissa, kun Emil päätti kokeilla pakokaasua hyödyntävää tekniikkaa. Vetoauton sivuaukeavan kuormatilan oikeanpuoleiseen seinään rakennettiin kaksi säkkiä, joihin pakokaasut ohjattiin kuormanpurun ajaksi. Pakokaasulla täyttyvä säkki oli toimintavarma ja tehokas – kuorma tyhjeni varmasti myös pakkasella”, muistelee Jukka.
Tänään Lappeenrannan Kuljetus Oy:n 11 yhdistelmällä ajetaan Fazerin leipomotuotteita sekä elintarvikejakelua Keskon ja Lidlin lukuun. Tysterin luotsaaman kuljetusliikkeen toiminta-alue on verrattain suppea ulottuen pääkaupunkiseudulta Jyväskylään ja edelleen kotikulmille Lappeenrannan seudulle.
”Toimintamme perustuu säännölliseen linjaliikenteeseen, jossa pystymme hyödyntämään useiden asiakkaiden tavaravirtoja. Tämän ansiosta autojen käyttöaste on saatu varsin korkeaksi”, toteaa Tyster, jonka mukaan yrityksessä on muutaman vuoden ajan tarjottu myös pienimuotoisesti terminaali- ja varastopalveluita. Osaltaan terminaali palvelee omaa toimintaa, joskin nykyaikaiset varastotilat toimivat tarvittaessa myös asiakkaiden omien varastojen puskureina.
Vuonna 1951 alkanut DAF-kausi eli hyvin voimakkaana ja vahvana aina viime vuosituhannen loppupuolelle saakka. Tysterin mukaan luottamus tuotteeseen ja sen toimivuuteen on säilynyt vahvana maahantuontikuvioiden murroksista huolimatta.
”Meillä on aina ollut tukenamme oma korjaamo ja varaosahankinnoissa olemme olleet varsin omavaraisia. Välillä osia ostettiin tehtaalta ja lukemattomat ovat kerrat, kun alkuperäisosia on haettu ruotsalaisen maahantuojan Tukholman toimipisteestä”, muistelee Tyster, jonka mukaan yrityksen kautta on vuosikymmenten saatossa kulkenut reilusti toistasataa DAF-kuorma-autoa.
Tysterin mukaan tuttuun DAF-kantaan palattiin CT-Finlandin aloitellessa toimintaansa viime vuosikymmenen loppupuolella. Jo ensimmäinen vuoden aikana DAF-kanta kasvoi kolmeen autoon, sittemmin hollantilaisautot ovat vähitellen syrjäyttäneet saksalaiset ja ruotsalaiset kilpailijat.
”Kesällä käyttöönotettujen Euro 6 -normin täyttävien XF105:n kulutus on 31 litran tuntumassa, samassa ajossa oleva Euro 5 -auto vie pari-kolme litraa enemmän. Jo isoisäni Emil kehui DAF:n polttoainetaloutta, joka lukeutuu edelleen markkinoiden parhaimmistoon”, tuumaa Tyster.
Lappeenrannan Kuljetus Oy:n neljäs sukupolvi on toiminnassa mukana tiiviisti, Emppu Tyster on jo useiden vuosien ajan vastannut omalta osaltaan elintarvikekuljetusten sujuvuudesta.
Lappeenrannan Kuljetus Oy:n monivivahteisesta historiasta voit lukea lisää Konepörssin numerosta 3/2015.