Uutiset

Autot

VBI tarjoaa mukautuvia standardiratkaisuja

VBI pikkubussit

Tanskalaisyhteistyön aloittanut VBI Vehico Oy tuo suomalaiseen henkilöliikenteeseen uusia standardoituja ratkaisuja. Peruslähtökohtana on vankan suosion käyttäjien parissa saavuttanut Mercedes-Benz Sprinter.

Suomalaisessa henkilöliikenteessä hyödynnetään aiempaa useammin täysikokoisen linja-auton sijaan pienikokoista ja monikäyttöistä kalustoa. Kysynnän kasvaessa myös tarjonnan määrä yhdessä vaihtoehtojen kirjon kanssa on lisääntynyt. VBI Vehico Oy kasvattaa tarjontaa standardoiduilla, mutta monipuolisesti varustettavilla, omassa tehtaassa rakennettavilla pikkubusseilla.

VBI:n pikkubussivalikoima nojautuu käyttäjien suosiota nauttivaan Mercedes-Benz Sprinteriin ja sen kahteen koripituuteen. Lyhyemmässä koriversiossa on lähtökohtana kolmen tonnin painoluokkaan asettuva Sprinter 316, pidemmässä vaihtoehdossa lähtökohtana on aina viisitonninen 516.

VBI Vehicon Risto Kivisen mukaan varustelu muutoksineen tehdään aina Mercedes-Benzin ohjeiden mukaan, jolloin esimerkiksi korirakenteeseen ei tehdä minkäänlaisia muutoksia tai reikiä. Tämän ansiosta valmistajan myöntämä tehdastakuu säilyy voimassa.

”Suomi on Mercedes-Benz Sprinterin luvattu maa, mutta valitettavasti kotimaisen työn hinta ohjaa asiakkaat etsimään vaihtoehtoisia, monesti edullisempia ja pelkistetympiä ratkaisuja”, summaa Kivinen uuden tuotteen mahdollisuuksista murroskautta elävässä Suomessa. Kivisen mukaan kentällä on nyt huomattavan paljon epätietoisuutta ja asiakkaiden parissa punnitaankin nyt erilaisia vaihtoehtoja liiketoiminnan tulevaisuuden osalta.

Tanskalainen, mutta Puolassa tuotteita valmistava VBI on halunnut tuoda markkinoille valmistusprosessiltaan, käytöltään ja eritoten jälkimarkkinoinnin kannalta yksinkertaisen konseptin, joka täyttäisi samalla monen käyttäjän tarpeet. Usean vuoden kehitystyön tuloksena on syntynyt konsepti, jossa hyödynnetään aina samaa, pitkittäisillä istuinkiskoilla varustettua lattiarakennetta, jonka ominaisuuksiin voi kuulua myös vesikiertoinen lattialämmitys. Lämmityksessä hyödynnetään myös kahta patteria sekä lisävarusteena saatavaa kattoilmastointiin liitettävää lämmitystä.

Lattiakiskojen ja useimmiten käytettävien yksittäisistuimien ansiosta matkustamo taipuu vaivatta monen asiakkaan tarpeisiin. Yksittäisistuimet ovat myös helposti irrotettavissa esimerkiksi pyörätuolipaikkojen aikaansaamiseksi. Standardilattian ohella standardoituja ratkaisuja hyödynnetään myös muun muassa eristyksissä, seinä- ja kattoverhoiluissa sekä ilmanvaihtoon liittyvissä kattokanavissa ja ikkunoissa.

”Rakenteet ovat lähtökohtaisesti samanlaisia kaikissa autoissa, jolloin yksilöllisyys syntyy paljolti verhoilumateriaalien avulla”, kertoo Kivinen muistuttaen konseptin eduista jälkimarkkinoinnin ja varaosahuollon kannalta.

Risto Kivisen mukaan VBI:n valitsema toimintamalli auttaa myös tuotteiden toimitusaikojen lyhentämisessä. ”Verhoilujen perusvärejä ja kuoseja hyödyntäen läpimenoaika tehtaalla saadaan puristettua jopa neljään viikkoon”, kertoo Kivinen, jonka mukaan standardiautoja on varsin vaivatonta muokata myös myöhemmin esimerkiksi ajotehtävien muuttuessa.

Suomessa poikkesi myös tehtaan esittelyauto, jonka varustelu täytti lähinnä kunnallisissa kuljetuksissa tai koulukyydeissä vaadittavan tason. Pidempään koriin toteutetussa ratkaisussa hyödynnettiin kiskoin varustettua standardilattiaa, joihin kääntömahdollisuudella varustetut istuimet oli kiinnitetty pultein.

Käännettävien istuimien ansiosta matkustamo mukautuu nopeasti koulubussista esimerkiksi invakuljetuksiin.  VBI valmistaa Puolan tehtaallaan vuosittain 150-200 Mercedes-Benz Sprinter-pohjaista pikkubussia, joiden päämarkkina-alueen ovat perinteisesti muodostaneet Tanska, Ruotsi ja Norja yhdessä kotimarkkina Puolan kanssa. Kivisen mukaan tavoitteena on nostaa Suomi osaksi päämarkkina-aluetta.

”Kuluneen syksyn aikana olemme toimittaneet asiakkaille jo muutamia 16-19-paikkaisia busseja ja ainakin ensituntuman perusteella asiakkaat ovat olleet kiinnostuneita myös tarjoamistamme 1+8 ja 1+9 –vaihtoehdoista”, kiittelee Kivinen.

Suomeen toimitettavissa VBI:n pikkubusseissa on aina muun muassa tuplaikkunat, lattia- ja patterilämmitys sekä kolmipisteturvavöin varustetut pikalukittavat istuimet. Valinnaisvarusteiden joukosta löytyy muun muassa hattuhylly ja invanostin.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi