Uutiset

Autot

Väylä kilpailutti maanteiden hoitourakoita uudella urakkamallilla

Väylä kilpailutti maanteiden hoitourakat kokonaan uudella urakkamallilla. Nyt kilpailutettuja urakoita oli 17 kappaletta. Talvihoidon uudet laatuvaatimukset tulevat kokonaisuudessaan voimaan uusissa urakoissa.

”Alueurakoiden kilpailutus onnistui hyvin”, toteaa Väylän tieliikennejohtaja Pekka Rajala ja jatkaa: ”Muutos vanhaan malliin on merkittävä ja odotamme mielenkiinnolla uusien urakoiden alkamista.”

Suomessa on yhteensä 79 maanteiden hoitourakkaa. Nyt niistä kilpailutettiin 17 kappaletta, eli reilu viidesosa. Kilpailutetut urakat olivat Espoo, Vantaa, Kouvola, Raisio, Salo, Pori, Kankaanpää, Seinäjoki, Kokkola, Iisalmi, Joensuu, Kitee, Mikkeli, Äänekoski, Kuhmo, Kuusamo ja Ivalo.

Kilpailutettujen urakoiden yhteisarvo oli 231 miljoonaa euroa eli hieman edellisvuosia suurempi. Viime vuosina maanteiden hoidon hintataso on hieman noussut. Maanteiden hoitourakoiden kesto on viisi vuotta ja urakoissa on hoidettavaa tiestöä keskimäärin hieman alle 1000 kilometriä.

Hoitourakoiden keskeisiä tehtäviä ovat talvikunnossapito, sorateiden hoito, viher- ja puhtaanapitotyöt, kuivatuksen varmistaminen sekä pienet ja äkilliset päällysteiden paikkaukset. Tehtäviin kuuluu myös varusteiden ja laitteiden kuten liikennemerkkien kunnossapito sekä osallistuminen tilaajalle kuuluvien viranomaistehtävien hoitoon. Hoitotöiden valvonnasta vastaavat ELY-keskukset.

Uudesta urakkamallista hyviä kokemuksia

Uusi maanteiden hoitourakkamalli perustuu tavoitehintaan. Malli on aiempaa läpinäkyvämpi ja yhteistyöhakuisempi. Myös riskienjakoa on parannettu koko urakointiketjussa. Urakkamalliin liitettiin nyt lupauspohjaisia elementtejä sekä urakoitsijoiden työnjohdon tentit ja testit.

Uusi urakkamalli on pitkällisen kehitystyön tulos. Väylä on yhteistyökumppaniensa kanssa kehittänyt uutta hoitourakoiden mallia vuodesta 2012 lähtien. ”Olemme saaneet tämän tyyppisestä urakkamallista hyviä kokemuksia usean vuoden ajalta niin sanotuissa hoidonjohtourakoissa”, kertoo teiden kunnossapidon asiantuntija Otto Kärki Väylästä.

Parannukset maanteiden talvihoitoon jatkuvat

Viime vuonna Väylä uudisti talvihoidon laatuvaatimukset ja nosti samalla talvihoidon tasoa yli 10 000 tiekilometrillä. Korotukset koskivat pääasiassa vilkasliikenteisiä teitä. Muun muassa raskas liikenne hyötyy muutoksesta suuresti. Uudistetut talvihoidon laatuvaatimukset tulevat uusissa urakoissa nyt kokonaisuudessaan voimaan. Uusissa urakoissa teemme parannuksia talvihoitoon myös alemmalle tieverkolle. Käytännössä tämä tarkoittaa nopeampaa toimintaa aurauksessa ja liukkaudentorjunnassa.

Urakoitsija vaihtuu monessa urakassa

Urakoitsija vaihtuu yhdeksässä urakassa. Destia voitti kymmenen urakkaa, YIT Suomi kuusi urakkaa ja Savon kuljetus yhden. Kaikki kilpailutetut urakat olivat aiemmin Destian tai YIT:n urakoita.

Maanteiden hoidon markkinaosuudet 1.10.2019 lähtien

Maanteiden hoitourakoitsijoina toimii Suomessa viisi pääurakoitsijaa. Urakoitsijakohtaiset markkinaosuudet ovat 1.10.2019 seuraavat (suluissa edellisen vuoden osuudet):

  1. Destia Oy 54,1 % (54,3 %)
  2. YIT Suomi Oy 34,4 % (36,6 %)
  3. NCC Suomi Oy 6,6 % (6,5 %)
  4. Savon Kuljetus Oy 4,2 % (2,9 %)
  5. Tapio Pahkakangas Oy 0,7 % (0,7 %)

LUE MYÖS  Väyläverkolle ennakoidaan normaalia kelirikkoa

Lue seuraavaksi