Uutiset

Autot

Vaihda brittiajokortti ajoissa suomalaiseen ajokorttiin

Mahdollinen sopimukseton brexit vaikuttaa myös brittiajokorttien kelpoisuuteen Suomessa. Brittiajokortin omaavien kannattaakin harkita ajokortin vaihtamista suomalaiseen ajokorttiin ennen maaliskuun loppua, jotta kaikki nykyiset ajo-oikeudet pysyisivät voimassa mahdollisimman helposti. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on koonnut sivuilleen tietoa brexitin vaikutuksista liikenteen ja viestinnän osalta.

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan (UK) mahdollinen sopimukseton ero EU:sta vaikuttaa myös UK:ssa myönnettyjen ajokorttien kelpoisuuksiin Suomessa ja muissa EU-maissa. Suomessa asuvien brittiajokorttien haltijoiden kannattaa harkita ajokortin vaihtoa suomalaiseen ajokorttiin jo ennen UK:n mahdollista EU-eroa.

”Erityisesti jos ajokorttiin kuuluu raskaan liikenteen ajo-oikeuksia, kannattaa vaihto tehdä nyt. Mahdollisen EU-eron jälkeen UK:ssa myönnetyt ajokortit luokitellaan ns. kolmannessa maassa eli ajokorttilain näkökulmasta sopimusvaltioissa myönnetyiksi korteiksi ja tällöin esimerkiksi kuorma- ja linja-autokorttien osalta pitää suorittaa uusi kuljettajantutkinto”, kertoo kehityspäällikkö Päivi Wood.

EU-kansalaiset saavat vaihdettua ajokorttinsa suomalaiseen esittämällä vanhan, voimassaolevan ajokorttinsa ja henkilötodistuksensa sekä tarvittaessa tuomaan mukanaan kaksi valokuvaa uuden kortin tekemistä varten.

Vaihto onnistuu myös, jos vaihdettavan ajokortin voimassaolo on päättynyt henkilöauto- ja moottoripyöräluokkien osalta korkeintaan kaksi vuotta sitten tai raskaiden luokkien osalta korkeintaan vuosi sitten. Tällöin mukaan tarvitaan lisäksi lääkärintodistus. Näiden aikarajojen puitteissa myös kaikki ajokorttiluokat pysyvät voimassa, kun EU-maiden kortteja vaihdetaan toisen EU-maan korttiin. Jos aikarajat ylittyvät, on suoritettava uusi kuljettajantutkinto.

Ajokortti vaihdetaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin palveluntuottajan Ajovarman palvelupisteissä. Aika kannattaa varata ennakkoon.

Lisätietoa UK:ssa myönnetyn ajokortin kelpoisuudesta jatkossa sekä brexitin vaikutuksesta liikenteeseen ja viestintään yleensä on koottu Traficomin nettisivuille sekä yksityishenkilöiden että yritysten näkökulmasta.

Lue seuraavaksi