Uutiset

Autot

Sorsan monipuolisuus vahvuutena – Kokemus näkyy vastuullisuutena ja ammattitaitona

Helsinkiläinen Verhoomo Sorsa on 35 vuotta autovarustelupalvelualalla toiminut yritys, jonka kattavien palvelujen kautta valmistuu huikea määrä huoltoautoja, matkailuajoneuvoja, kylmäkuljetusautoja, pikkubusseja sekä nostimilla varusteltuja ajoneuvoja. Yrityksessä työskentelee noin 50 henkilöä, joiden erityisosaamisen ja ammattitaidon ansiosta Sorsa pystyy suorittamaan hyvinkin vaativat varustelut nopealla aikataululla sekä kustannustehokkaasti. Kasvavan suunnittelutoiminnan sekä kehittyvien toimintamallien kautta Sorsa on pysynyt jatkuvasti alan kärjessä ja dynaaminen yritys panostaa jatkossakin samaan laadukkuuteen ja yksilölliseen palveluun perustuvaan toimintatapaansa.

Viime vuosi oli Verhoomo Sorsalle taloudellisesti menestyksekäs ja taloudelliset tavoitteet saavutettiin komeasti. Menestyksen tuomat resurssit on käytetty investointeihin ja henkilökunnan määrää on kasvatettu ja samalla tuotantovälineitä on modernisoitu entisestään. Tätä kautta tälle vuodelle asetetut tavoitteet ovat saavutettavissa ja yrityksen vahvuutena on etenkin tarvittaessa hyvinkin nopea panostuksen lisäys jollekin tietylle tuotantopuolelle.

Huoltoautokalusteet elinkaariajattelulla

Verhoomo Sorsalla on nykyään hyvin vahva asema maamme huoltoautokalusteiden asennustöissä. Asiakaskuntaan kuuluu niin yksityisautoilijoita, pk-yrityksiä kuin suuryrityksiä fleet-palveluineen. ”Palvelemme kaikkia asiakkaita samalla asenteella ja kauttamme asiakas saa neuvoja varustelun suunnittelussa sekä vuosiksi eteenpäin viedyn elinkaarisuunnittelun. Kokonaisuus tekee varusteiden hankinnasta turvallista esimerkiksi kalusteiden kierrätyksen tai leasing-sopimusten kautta”, kertoo Sorsan toimitusjohtaja Ilari Salonen.

Verhoomo Sorsan markkinointijohtaja Juha Siltala tuntee ajoneuvovarustelun nopeasti muuttuvan alan perusteellisesti. Monipuolisen palvelukonseptin kautta yritys pystyy reagoimaan muuttuviin tilanteisiin joustavasti ja tehokkaasti.

 

”Suoritamme vuodessa noin tuhat eritasoista huoltoautovarustelua ja kuten kuvitella sopii, mukaan mahtuu hyvin erityyppisiä haasteita. Erikoisosaamisemme kautta pystymme täyttämään asiakkaiden toiveet nopeasti sekä taloudellisesti kustannustehokkaasti. Kaikkia hyötyajoneuvomerkkejä ja -malleja kattavan valikoimamme kruununa ovat alan edelläkävijä Sortimon tuotteet ja yhteistyömme saksalaisvalmistajan kanssa on toiminut moitteitta jo vuosien ajan. Lisäksi edustamme myös E-Flex-tuotteita, jotka täydentävät oivallisesti valikoimaamme niin hintojen kuin valinnanvaran kautta”, lisää Sorsan markkinointijohtaja Juha Siltala.

Laadukas nostinpalvelu

Vuosien kokemusten ansiosta Sorsalla tiedetään tarkoin mitä ajoneuvonostimilta vaaditaan Suomen olosuhteissa. ”Meiltä löytyy oikea ratkaisu niin takalaita- kuin invanostimiin ja lisäksi valittavissa on sisään rakennettava Easyloader-nostin. Teemme nostinasennuksia noin 50 kappaletta vuodessa ja päämerkkinä on selkeästi Dhollandia, mutta asiakas saa halutessaan myös muun merkkisen nostimen. Kokoluokissa voimme hoitaa lisäksi isompien ns. pullakoriluokan asennukset ja vahvuutenamme ovat asiantuntemuksen tuomat nopeat aikataulut sekä erittäin kattavat takuu- ja varaosapalvelut”, Siltala lisää.

Matkailuajoneuvojen ykkönen

M1-luokan matkailuajoneuvoja käytetään paljon vapaa-ajan harrastusten parissa ja myös työtehtävissä. Sorsa valmistaa vuodessa yli sata tämän luokan ajoneuvoa ja erityispiirteenä ryhmän ajoneuvolle on suuri yksilöllisen räätälöinnin määrä. ”Monipuolisuutemme kautta pystymme valmistamaan asiakkaalle jokaiseen tehtävään soveltuvan ratkaisun ja vahva suunnittelu- sekä kehitystyö mahdollistavat nopeat ja hinnaltaan järkevät muutostyöt kaikkiin merkkeihin ja malleihin. Sorsan matkailuautolla asiakas saa täyden hyödyn irti niin vapaa-ajan ajomatkoista kuin myös ammatillisista matkoista”, korostaa Salonen.

Kylmäkuljetus, pikkubussit ja erikoisajoneuvot kokemuksella

Kylmäkuljetusta koskevat säädökset ovat tiukentuneet jatkuvasti ja Sorsa on pysynyt oman tuotekehityksensä ansiosta alan kärjessä. ”Meillä on oma mallisto ja linjasto kunnossa, joten pystymme valmistamaan kylmäajoneuvoja kustannustehokkaasti nopealla tahdilla ja parhaimmillaan auto valmistuu viikossa. Tänä vuonna tulemme valmistamaan noin 50 kylmäautoa kaikkiin kokoluokkiin ja asiakas voi valita laitteistokseen niin Carrierin, Webaston kuin ThermoKingin tuotteet”.

Sorsan valikoimaa täydentävät myös pikkubussit – joita linjastolta valmistuu noin 15 kappaletta vuodessa- sekä erikoisajoneuvot, kuten pelastus- ja hälytysajoneuvot ja erilaiset mittausautot. ”Erityisajoneuvot ovat yleensä isoja projekteja ja ne räätälöidään aina yksityiskohtaisesti. Tekniikan ja erityisesti sähköpuolen määrä saattaa tietyissä ajoneuvoissa olla valtava, mutta meillä löytyy alan asiantuntemusta aivan vaativampaankin tasoon saakka. Osaava henkilöstömme on paras tukijalkamme ja apunamme on vahva alihankkijaverkosto”, Siltala jatkaa.

Ala muuttuu vauhdilla

Ajoneuvovarusteluala muuttuu jatkuvasti vauhdilla, sillä lakimuutokset näkyvät asiakkaiden toiminnassa välittömästi. Sorsa on mukana vaikuttamassa alan lainsäädäntöön Hyöty-neuvottelukunnan kautta. ”Heinäkuun uusi taksilaki, esteettömyyspykälät sekä esimerkiksi kylmäkuljetusten säädökset vaikuttavat kaikkeen ja meidän täytyy olla valmiina muuttamaan toimintamallejamme nopeassakin aikataulussa. Suuntaukset autojen kokoluokissa muuttuvat jatkuvasti ja huomionarvoista on myös leasingyhtiöiden kasvava rooli alallamme. Kokemuksen ja ammattitaidon ansiosta näemme nämä seikat kuitenkin mieluummin mielenkiintoisina haasteina kuin ongelmina”, päättää Salonen.

Lue seuraavaksi