Uutiset

Autot

Päijät-Hämeen Caravan huoltaa matkailuajoneuvot

Päijät-Hämeen Caravan Oy Henry Ahonen

Päijät-Hämeeseen syntyi viime vuonna uusi matkailuajoneuvojen huollon ja korjaamisen parissa toimiva yritys, jonka takaa löytyy autoalalla pitkään työskennellyt ja karavaaniharrastuksen parissa aktiivisesti toimiva Henry Ahonen.

”Päijät-Hämeen alueella on huomattava joukko aktiivisia alan harrastajia, jotka joutuivat monesti nojautumaan maakunnan ulkopuoliin palvelutarjoajiin kunnossapidon saralla. Täällä oli selvästikin mahdollisuuksia ja markkinoita alan palvelutarjoajalle, mikä antoi mahdollisuuden harrastuksen ja työn yhdistämiseen”, kertoo Ahonen yritystoiminnan perustamisen taustoista. Viime keväänä perustettu yritys onkin nopeasti vakiinnuttanut asemansa karavaaniharrastajien joukossa.

”Valtaosa asiakkaista on tästä lähiympäristöstä, joskin yhteydenottoja tulee alati kasvavissa määrin eri puolilta maata. Yksi merkittävä tekijä asiakaskunnan laajentumisessa on Jyväs-Caravan Oy:n kanssa tehtävä tiivis yhteistyö”, summaa Ahonen ajanmukaisissa toimitiloissaan Lahdessa.

Alalla nuoren, mutta ammattitaidoltaan ja osaamiseltaan vankan yrityksen palvelutarjonta on verrattain laaja kattaen käytännössä kaiken matkailuajoneuvoihin liittyen. Ahosen mukaan hänen vankin osaamisalueensa liittyy autosähköön ja lämmittimiin sekä jääkaappeihin, jotka ovat kriittisiä osa-alueita karavaaniharrastuksen saralla.

”Juuri jääkaappien ja lämmittimien saralla ennakoinnin merkitys korostuu, koska monesti viat johtuvat tukkeutuneista suuttimista. Ennakoivalla huollolla tukkeutumiset olisi helposti estettävissä”, painottaa Ahonen pohtien samalla ennakoinnin merkitystä kosteusvaurioille.

”Valtaosa kosteusvauriosta olisi pysäytettävissä säännöllisesti tehtävillä kosteus- ja tiiveysmittauksilla. Parin vuoden välein tehtävällä, noin 60 euron hintaisella mittauksella olisi helppoa estää lisävahinkojen syntyminen”, pohtii Ahonen, joka ihmettelee käyttäjien välinpitämättömyyttä kosteusasioita kohtaan.

Huoltojen ja korjausten ohella Päijät-Hämeen Caravan Oy tarjoaa osaamistaan myös varaosa- ja tarvikehankinnoissa, sillä Ahosen luotsaamalla yrityksellä on toimivat kanavat monien matkailuajoneuvojen ja alan tarvikkeiden parissa toimivien yritysten kanssa.

Ahosen mukaan kevät on kiivainta sesonkiaikaa niin tarvikekaupan kuin huoltojen ja korjaustenkin saralla, koska edellisen ajokauden aikana havaittuihin epäkohtiin etsitään korjauksia kevätauringon kohotessa aiempaa korkeammalle.

Lue aiheesta enemmän Ammattiautot-lehden numerosta 4-2014.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi