Uutiset

Autot

Mercedes-Benz Sprinter -uutuusmallit

Uusi Mercedes-Benz Sprinter

Mercedes-Benz on aina kiinnittänyt tarkasti huomiota asiakaspalautteeseen ja sen kautta eri tuoteryhmiä on kehitetty vastaamaan paremmin muuttuvia tilanteita. Sprinter-mallistosta on muodostunut oman kokoluokkansa symboli ja sen edistysaskeleet näyttävät suuntaa alalle kokonaisuudessaan. Nyt asiakastoiveiden kautta uudistettu Sprinter-mallisto tarjoaakin hieman enemmän kaikkea – 5,5 tonnin kokoluokkaan jopa 3400 kilon kantavuuden ja pienempiin malleihin entistä tehokkaammat moottorivaihtoehdot.

Ensimmäiset Mercedes-Benz Sprinterit näkivät päivänvalon vuonna 1995 ja niitä on myyty kaikkiaan jo kolme miljoona kappaletta. Menestystarina jatkuu vahvasti, sillä viime vuosi oli kaikkien aikojen menestyksekkäin, kun mallia myytiin peräti 194 200 kappaletta. Mercedes-Benzin suunnitteluosastolla ei tunnetusti levätä laakereilla ja markkinoille tuodaan tasaisen varmasti teknisiä kehitysaskelia sekä kokonaisia uutuusmalleja. Nyt esitellyt Sprinter-mallit ovatkin looginen jatke hyvin suosituksi ja toiminnalliseksi todetulle mallisarjalle. Mallisto valmistetaan Saksan Düsseldorfin ja Ludwigsfelden lisäksi Argentinassa, Venäjällä ja Kiinassa sekä tulevaisuudessa myös Yhdysvalloissa.

Sprinterin uusi 5,5 tonnin kokovaihtoehto täyttää kuilun pakettiauton ja kevyen kuorma-auton välissä. Kantavuus nousee enimmillään 450 kilolla 3400 kiloon saakka, mutta samalla kuormauksen helppous, istuma-asento ja ajomukavuus säilyvät pakettiautomaisella tasolla. Uusi 5,5 tonnin painoluokan Sprinter perustuu komponentteihin, joita tähän mennessä on käytetty 5-tonnisessa malliversiossa. Sprinterin vahvan perusrakenteen takia suunnittelijoiden ei tarvinnut kehittää mallia varten uutta koriratkaisua tai pohjarakennetta. Päinvastoin he kykenivät hyödyntämään olemassa olevan, itsekantavan perusrakenteen tarjoamia mahdollisuuksia ja monia Sprinterin komponentteja kuten jousia, iskunvaimentimia ja -vakaajia isommankin painoluokan mallissa.

Painonlisäystä rakenteisiin tuleekin ainoastaan 450 kiloa ja niihin kuuluvat esimerkiksi iskunvaimentimien joustintukien vahvennnus lisäkiinnittimillä ja pitkittäispalkkien päiden kiinnityskohtien vahvistus useammilla hitsauspisteillä. Suurempi painoluokka merkitsee myös aikaisempaa korkeampia akselipainoja. Sprinterin suurin etuakselipaino nousee 1950 kilosta 2100 kiloon ja taka-akselipaino vastaavasti 3500:sta 3600 kiloon. Siten Sprinterin akselipainoissa on aina joustovaraa, myös silloin kun kuljetuksen paino jakautuu autossa epätasaisesti.

Kaikessa Sprinterin suunnittelussa on huomioitu ajoneuvoa käyttävien ammattilaisten jokapäiväisten töiden vaatimukset. Kantavuuden lisäksi tavaratilan hyötykäyttö on korkealla tasolla ja esimerkiksi joissain malleissa saadaan supersinglerenkaita käyttämällä tavaratilan kotelonsuojien välistä leveyttä kasvatettua, mikä mahdollistaa lavojen tehokkaamman käsittelyn. Samalla myös perävaunujen vetämiseen on panostettu ja perävaunupaino saa monessa mallissa olla täydet 3,5 tonnia.

Mercedes-Benz Sprinter uudistaa loppuvuodesta dieselmoottoritarjontansa ja nelisylinteristen moottorien aloitusvaihtoehdot tarjoavat jatkossa enemmän tehoa ja vääntöä. Asiakastoiveiden kautta nelisylinterisen, 2,15-litraisen OM 651 -dieselmoottorin aloitusmallien suorituskykyä kehitetään. Moottorin teholuokat alkavat nyt 84 kilowatista (114 hv) ja vääntöä on komeat 300 Nm, mikä tarkoittaa 20 prosentin kasvua sekä tehossa että väännössä.

Sama linja jatkuu myös seuraavassa kokoluokassa, jossa suorituskyky on noussut noin 10 prosenttia, tehon ollessa jatkossa 105 kW (143 hv) ja väännön 330 Nm. Molempien moottorien huippuvääntö saavutetaan jo 1200 kierroksen kohdalla, jolloin moottorin suurin vääntövoima ja Sprinterin erinomaiset ajo-ominaisuudet ovat käytössä jo hyvin alhaisilla kierrosnopeuksilla. Malliston yläpäässä teholuokat säilyvät ennallaan ja tarjolla on 120 kW:n nelisylinterinen sekä todellinen voimanpesä eli V6 CDI -moottori. Sprinterin 140 kW (190 hv) ja 440 Nm tuottavalla V6-dieselmoottorilla ei ole vertaistaan koko pakettiautoluokassa.

Myös vaihteistoissa ja vetotavoissa on valinnanvaraa työtehtävien ja oman maun mukaan.  Vakiovarusteena on kuusivaihteinen ECO Gear -manuaalivaihteisto ja halutessaan saa Suomessa hyvin suositun momentinmuuntimella varustetun 7G-Tronic Plus -automaattivaihteiston. Takavetoisten Sprinterien vaihtoehtona Mercedes-Benz tarjoaa Sprinter 4×4 -mallia 3,5–5 tonnin painoluokissa manuaalisesti kytkettävällä nelivedolla.

Uudet Sprinter-moottorit täyttävät jo nyt vaativimman Euro 6 -päästötason ja käyttöön otetaan muusta Mercedes-mallistosta tuttu CDI-tunnus entisen BlueTECin sijaan. Pakokaasupäästöjen minimitason varmistavat pakokaasujen takaisinkierrätys kaksivaiheisella jäähdytyksellä, SCR-katalysaattoriteknologia (Selective Catalytic Reduction) yhdistettynä AdBlue-lisäaineen käyttöön sekä tehokas hiukkassuodatin. Typpioksidipäästöjen määrä vähenee teknologian ansiosta noin 80 prosenttia.

Säiliöllinen Sprinterin AdBlue-lisäainetta riittää noin 6000 kilometrin ajoihin, riippuen auton käyttöolosuhteista. Mittaristoon ilmestyy viesti kuljettajalle ja keltainen varoitusvalo syttyy noin 1000 kilometriä ennen tankin tyhjenemistä. Lisätaloudellisuutta saadaan vakiovarusteisiin kuuluvalla BlueEfficiency-varustepaketilla, johon kuuluvat ECO-ohjaustehostinpumppu, sähkösäätöinen polttoainepumppu, teho-optimoitu laturi, ECO start/stop -toiminto sekä vierintävastusoptimoidut renkaat.

Lue seuraavaksi