Uutiset

Autot

Mercedes-Benz Citaro Euro 6 – puhtaampi paikkuri

Vuonna 1997 esitelty Mercedes-Benz Citaro on niittänyt mainetta ja saavuttanut kunniaa monella markkina-alueella. 15 valmistusvuoden aikana pääasiassa eurooppalaisille, mutta enenevissä määrin myös aasialaisille markkinoille on toimitettu reilut 33 000 Citaroa, jotka huolehtivat niin suurkaupunkien kuin pienempien paikkakuntienkin joukkoliikenteestä. Suomen linja-automarkkinoille on viimeisen vuosikymmenen aikana toimitettu muutamia kymmeniä joukkoliikenteen eräänlaisen ikonin asemaa lähestyvää kaupunkikuljetinta.

Linja-autoalan toimijoiden eteen talutettiin viime vuonna uudistunut Citaro-mallisto, jonka suunnittelussa oli Mercedekselle tyypilliseen tapaan paneuduttu erityisesti turvallisuuteen ja elinkaarikustannuksiin liittyviin tekijöihin. Ensimmäistä kertaa kaupunkiliikenteen linja-autoon tuotiin turvallisuutta lisäävä ESP-järjestelmä, jonka ohella matkustajien turvallisuustasoa on pyritty nostamaan muun muassa uudella, tulevat ECE-normit täyttävällä korirakenteella sekä lukuisilla matkustamon yksityiskohdilla. Myös kuljettajan turvallisuuteen on panostettu, mistä osoituksena on muun muassa aikaisempaa korkeammalla sijaitseva ja paremmin suojattu kuljettajan aitio.

Myöskään liikennöitsijän etuja ei unohdettu, sillä suunnitteluosastolla etsittiin hartiavoimin keinoja elinkaarikustannusten alentamiseen.

”Mercedes-Benz ei koskaan ole hankintahinnaltaan halvin vaihtoehto, sillä mielestämme edullisuus syntyy alhaisista elinkaarikustannuksista. Tuotteemme korkea laatu yhdessä korkean käyttöasteen kanssa tuo liikennöitsijälle kilpailukykyiset elinkaarikustannukset”, muistutti Mercedes-Benzin linja-automyynnistä vastaava Roman Biondi Saksan Wiesbadenissa, missä esiteltiin Citaron uusi moottoriperhe.

Pieniä, pippurisia ja puhtaita

Viime kesän uudistuminen kohdistui siis lähinnä auton etuosaan, tuulilasilta taka-akselille. Nyt oli aika tuoda estradille uudistunut voimalinja, joka pitää sisällään kriittiset komponentit taka-akselilta takavaloihin.

Voimalinjauudistuksessa pääosaa näyttelevät täysin uudet ja litratilavuudeltaan maltilliset kuusisylinteriset moottorit. BlueTec 6 -perheen seuraavat jäsenet ovat 7,7-litrainen OM 936 sekä 10,7-litrainen OM 470. Kkumpikin voimala on edeltäjäänsä tehokkaampi, vääntävämpi, mutta myös taloudellisempi. Niin, ja luonnollisesti myös päästötasoltaan alhaisempi. OM 936 on tarjolla 220 kilowatin (299 hv) ja 260 kilowatin (354 hv) vaihtoehtoina, OM 470 sen sijaan on saatavilla 265 kilowatin (360 hv) ja 290 kilowatin (394 hv) vaihtoehtoina. Käytännössä 7,7 litran OM 936 asettuu ominaisuuksiensa puolesta markkinoilta väistyvän 12-litraisen OM 457 –moottorin tilalle, mikä tuo taloudellisuuden ohella myös alhaisemman omamassan.

Daimlerin valitseman linjauksen mukaan Euro 6 –päästönormin mukaisissa moottoreissa käytetään pakokaasujen takaisinkierrätyksen ja asymmetrisen turboahtimen tai tuplaturbotekniikan ohella myös polttoaineen korkeapainesuihkutusta, mikä maltillisemmassa moottorissa tarkoittaa 2400 barin suihkutuspainetta. Väkevämmässä, OM 470 vaihtoehdossa hyödynnetään elektronista X-Pulse –korkeapainesuihkutusta, jonka tuottama paine on 2100 baria.

Kumpikin moottorivaihtoehto vaatii myös pakokaasujen jälkikäsittelyä, mikä hoituu tutulla SCR-teknologialla ja AdBlue-urealla. Partikkelien pyydystämiseksi katalysaattorin jatkeena on hiukkasloukku, jonka siivoaminen vaatii korjaamokäyntiä 120 000 kilometrin tai kahden vuoden välein. Hiukkasloukku on vaihdettavissa ja puhdistettavissa, mutta käytännössä puhdistustyö hoidetaan vaihto-osaperiaatetta noudattamalla. Monesti esiin nouseva, tiukentuvien päästönormien aiheuttama lämpöongelma on Citaron tapauksessa ratkaistu moottoritilassa sijaitsevien komponenttien uudella sijoittelulla ja ilmavirtauksen parantamisella.    

Pisaratkin hyödyksi

Aiemmin puheenaiheena olleisiin elinkaarikustannuksiin voidaan vaikuttaa monin eri tavoin. Näitä keinoja ovat muun muassa moottoriöljyn kulutuksen pudottaminen puoleen sekä AdBlue-liuoksen kulutuksen pudottaminen jopa 40 prosentilla aikaisemmasta.

Citaron kohdalla kustannusjahdissa on huomioitu jokainen pieni yksityiskohta, mikä on tuonut mukanaan muun muassa Euro 5 -moottoreita paremman polttoainetalouden. Tähän saakka kaikki valmistajat ovat kertoneet kireämmän päästötason tuovan mukaan myös kasvaneen kulutuksen, mutta Mercedes-Benzin leirissä kelkka käännettiin kohti parempaa taloutta. Valmistaja kertoo Euro 6 Citaron polttoainetalouden olevan viisi prosenttia edeltäjäänsä parempi.

Yksi merkittävä ja uraauurtava tekijä kulutuslukemien parantamisessa on laturin tuottaman ”ylijäämäsähkön” varastointi 6 kilowatin superkapasitaattoreihin, jotka tarvittaessa luovuttavat virtaa apulaitteille. Käytännössä superkapasitaattoreita ladataan alamäissä ja jarrutettaessa, vastamäkeen ajettaessa ja kiihdyttäessä virtaa otetaan käyttöön. Linja-autojen tuotekehitysjohtaja Richard Averbeck kertoo energian talteenotolla saavutettavan jopa lähes neljän prosentin säästöjä polttoainetaloudessa.

Suurten yksittäisten säästökohteiden löytäminen on nykyään vaikeaa, minkä vuoksi tuotekehityksessä on huomioitava aikaisempaa pienemmät seikat. Puolen prosentin säästö polttoainekulutuksessa on saatu aikaan laskemalla lattiatasoa 20 milliä alemmas, mikä tuo mukanaan aikaisempaa pienemmän ja samalla tehokkaamman niiauksen.

Maistuu makealta

Uusien moottoreiden vaikutukset ulottuvat liikennöitsijän ja kuljettajan lisäksi myös matkustajiin ja muihin kansalaisiin, sillä puhtauden ohella moottoreiden ominaisuuksiin kuuluu myös erittäin hiljainen käyntiääni. Saksan Wiesbadenissa ajetut ensikilometrit uusilla moottoreilla varustetuilla kaupunkiautoilla kertovat tuotekehityksessä käytettyjen panostusten tuottaneen aikaisempaa parempia linja-autoja.

Uudet moottorit asettavat omat vaatimuksensa myös vaihteistolle ja valmistajan mukaan autoissa käytettävät ZF- tai Voith-vaihteistot onkin optimoitu moottoreiden ominaisuuksien mukaan. Huomattava ero aikaisempiin moottoreihin verrattuna on muun muassa alavääntöominaisuuksien parantuminen, minkä huomaa heti ensimetreiltä alkaen.

Liikkeellelähtö alkaa välittömästi jarrun vapauttamisen jälkeen ripeästi, muttei repivästi. Moottorin ja vaihteiston yhteispeli on hyvin sujuvaa vaihtamisen tapahtuessa totuttua alhaisemmalla kierroslukualueella, mikä tekee matkanteosta erittäin miellyttävää ja turvallista. Onhan kaupunkiautoissa usein huomattava määrä seisten matkustavia henkilöitä. Hiljainen käyntiääni yhdessä laadukkaiden ja äänettömästi asennettujen verhoilumateriaalien kanssa kasvattavat omalta osaltaan matkustusmukavuutta.

Euro 6 –päästönormin mukainen Mercedes-Benz Citaro tuntuu ja näyttää erittäin valmiilta kaupunkiliikenteen kuljettimelta. Kaupunkien henkilöliikenne on yksi harvoista sektoreista, missä puhtaasta kalustosta on mitattavissa hyötyjä myös Suomessa. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, missä suomalaiskaupungissa ajetaan ensimmäiset Euro 6 –matkat.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi