Uutiset

Autot

Lielahden Autokeskus Oy laajentaa toimintaansa Keuruulle

Keuruun entisen varuskunta-alueen kehittyminen yritysalueeksi on alkanut. Lielahden Autokeskus Oy on ostanut Keuruun entisen varuskunnan autokorjaamoalueen rakennuksineen Sarakallio Kiinteistöt Oy:ltä. Sarakallio Kiinteistöt Oy osti koko varuskunta-alueen Puolustusvoimilta viime vuoden lopulla ja etsii alueelle lisää eri toimialojen yrittäjiä jatkossakin.
Lielahden Autokeskuksen omistukseen siirtyi nyt yhteensä 7 hallirakennusta, joiden kerrosneliöala on noin 12.000 ja 10 hehtaarin maa-alue sekä korjaamoiden mukana tullut asianmukainen korjaamoirtaimisto.
”Keuruulla aloitetaan ensi vaiheessa raskaan kaluston korjaamo- ja varaosatoimintaa, kertoo yrittäjä Mikko Leppälahti. ”Täällä on tilat ja laitteet toiminnan täysipainoiseen aloittamiseen heti valmiina.   

Tampereen Lielahdessa sijaitsevat toimitilamme ovat käyneet ahtaiksi ja varsinkin laajentunut korjaamotoiminta vaatii siellä lisää tilaa”. 
Keuruulla on tarkoitus aloittaa myös purkutoiminta ja päällirakenteiden asentaminen, mutta automyynnin ja varaosamyynnin päätoimipiste on jatkossakin Tampereella Lielahdessa. ”Niin uusien kuin vaihto-osien myyntimme on ollut kohtuullisen hyvässä kasvussa samalla kun myös korjaamon käyttöaste on noussut. Nyt tehdyllä kaupalla pystymme varmistamaan asiakaspalvelun hyvän tason myös jatkossa”. Lielahden Autokeskus myy ja huoltaa kaikkia alan tuotemerkkejä. ”Henkilökuntaamme kuvastaa parhaiten monitaitoinen alan osaaminen, joka on toimintamme kulmakiviä. Keuruulla aloittaa alkuvaiheessa kaksi työntekijää ja Tampereella henkilökuntaa on yhteensä 7 henkilöä. Meillä ei raavita päänahkaa ja surkutella, vaan meillä on työn tekemisen tahti,” toteaa Leppälahti.

Lielahden Autokeskuksen toiminta perustuu pitkäaikaiseen kokemukseen markkinoista niin kotimaassa kuin ulkomailla. ”Tuomme maahan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti kalustoa ja pidämme varastossa myös eri käyttöön soveltuvaa kalustoa nopeaan toimitukseen. Oma huolto- ja varaosatoiminta sekä tarvittavien muutostöiden nopeus ja laatu takaavat asiakkaallemme aina hyvän lopputuloksen,” sanoo Leppälahti.
Entiseltä varuskunta-alueelta löytyy paljon erilaista tilaa yritystoimintaan. Myös Lielahden Autokeskuksen ostamista tiloista iso osa on mahdollista vuokrata eteenpäin. ”Me tarvitsemme näistä tiloista vain osan omaan käyttöömme. Voinkin toivottaa kaikki uudet ja vanhat yrittäjät sekä mahdolliset yrittäjiksi aikovat paikalle tutustumaan mahdollisuuksiin mitä täällä on tarjota,” päättää yrittäjä Mikko Leppälahti.

www.lielahdenautokeskus.fi

Lue seuraavaksi