Uutiset

Autot

James Bond -auton lasit Suomesta

Vuonna 1922 perheyrityksenä aloittanut Pilkington Lahden Lasitehdas on osa kansainvälistä NSG Groupia. NSG puolestaan on yksi maailman suurimmista lasi- ja lasituotteiden valmistajista, jolla on Lahden lisäksi toimintaa Suomessa kuudella eri paikkakunnalla.

Lahden Lasitehdas valmistaa vuodessa 60 000 tonnia 1 – 6 millimetrin paksuista tasolasia ajoneuvoteollisuuden ja rakennusteollisuuden käyttöön. Kaksi kolmasosaa tuotannosta jatkojalostetaan konsernin muissa Suomen tehtaissa.– Tästä raakalasista olemme esimerkiksi Ylöjärven autolasitehtaassamme valmistaneet mm. James Bond -elokuvissa olleiden Aston Martinien laseja, kertoo Pilkington Automotive Finland Oy:n ostopäällikkö Jukka Halme.

Ajonvakautus vakiona

Kaikkiaan Pilkington Automotiven Suomen tehtailla käytetään kymmeniä vastapainotrukkeja tehtaiden tuotantoprosessien eri vaiheissa aina raakalasitelineiden nostelusta valmislasilaatikoiden siirtoon.

– Trukeilta vaadimme helppokäyttöisyyttä, tarkkuutta ja luotettavuutta. Vastapainotrukkimme päätoimittaja on viimeiset vuodet ollut Toyota, jonka trukkien hinta-laatusuhde on kohdallaan ja huolto hyvin toimiva. Ylöjärven tehtaalla käytämme uusimpia kaasukäyttöisiä Tonero-vastapainotrukkeja valmiiden tuotteiden lastaukseen ja raakalasin purkuun ulkotiloissa, Jukka Halme sanoo.

Pilkington Automotive panostaa maailmanlaajuisesti tarmokkaasti työturvallisuuteen, ja myös tässä suhteessa Toyotan vastapainotrukit ovat Halmeen mukaan hyvä vaihtoehto.

– Trukkien käyttöturvallisuutta edistävä järjestelmä (SAS eli System of Active Stability) parantaa trukin ajo-ominaisuuksia tehden näin tavarankäsittelyn turvallisemmaksi, hän sanoo.

Turvallisuusjärjestelmä toimii kuljettajan huomaamatta, samaan tapaan kuin autojen ajonvakautusjärjestelmät. – En voi muuta sanoa kuin että trukkia on helppo ohjata ja että työskentelyolosuhteet ovat kaikin puolin kohdallaan, trukinkuljettaja Kim Salomaa toteaa.

Lasia moneksi tuotteeksi

Tasolasia valmistetaan Lahden Lasitehtaalla Pilkingtonin kehittämällä float-menetelmällä, joka on nykyään korkealaatuisen lasinvalmistuksen standardimenetelmä kaikkialla maailmassa.

– Uunissa sulatettu lasimassa virtaa uunista jatkuvana nauhana tinakylpyyn, jossa se leviää sulan tinan päälle tasaiseksi pinnaksi. Lasin paksuus määrätään säätelemällä vetonopeutta. Kontrolloidun jäähdytyksen jälkeen lasi on käytännöllisesti katsoen yhtä tasaista kummaltakin puolelta, tehtaan alihankintateknikko Jukka Koskinen kertoo.

Tinakylvystä lasi kulkee jäähdytykseen ja edelleen katkaistavaksi isoiksi levyiksi. Lasi jalostetaan yleensä edelleen Pilkington Automotiven omien tai muiden asiakkaiden tehtaissa ennen kuin se asennusvalmiina tuotteena asennetaan rakennuksiin ja ajoneuvoihin.

– Leikkaamme levyt täällä valmiiksi niin, että jatkokäsittelyssä syntyy niin vähän hukkaa kuin mahdollista. Koska joudumme siirtämään suuria määriä lasia tuotantoketjun eri vaiheissa, ovat trukit tärkeä osa tuotantoprosessiamme, Jukka Koskinen kertoo./ins

Lue seuraavaksi