Uutiset

Autot

Jakeluyrittäjän arkipäivää

Toyota Dyna ja Pajakulman kori Joni Vuokon luottoyhdistelmä

Joni Vuokko on tamperelainen nuori yrittäjä, jonka asenteesta työelämään olisi monen syytä ottaa mallia. Oltuaan kuljetusalalla parisen vuotta muiden hommissa, oli ahkera mies jo valmis perustamaan oman yrityksensä. Right Away Logistics Oy näki päivänvalon vuonna 2010 ja alusta alkaen Joni on luottanut Toyotan sekä Pajakulman toteuttaman yhdistelmän toimivuuteen.Joni Vuokko havaitsi pari vuotta alalla oltuaan, että logistiikkapuolesta voisi avautua ura ja päättäväisesti hän kouluttautui ja hankki kaikki vaadittavat luvat. Hänellä oli myös selkeä käsitys vaadittavan kuljetuskaluston ominaisuuksista ja ensimmäisenä hankintalistalla oli umpikorilla varustettu Toyota Dyna. Tällä hetkellä käytössä on jo kolmas Dyna ja edeltäjiensä tavoin sen kuljetuskapasiteetista vastaa Pajakulman valmistama jämerä 17 kuution umpikori.

Dyna yhdistää tehokkuuden ja taloudellisuuden

Joni Vuokon yrityksen kalustoon kuuluu Dynan lisäksi myös toinen pakettiauto ja lisäkalustoa on mahdollisesti tulossa. Vuokko on ollut vuosien mittaan erittäin tyytyväinen Dynan luotettavuuteen ja monikäyttöisyyteen. ”Dyna on minulle liikkuva toimisto, jossa vietettävän korkean tuntimäärän vuoksi sen toimivuus on oleellisen tärkeää. Dynassa kaikki on paikallaan juuri minun haluamallani tavalla”, kertoo Joni.  Joni on 190 sentin pituisena joutunut aikaisemmin tuskailemaan ohjaamoiden ahtautta, mutta Dynassa isokin mies saa miellyttävän ajoasennon riittävän tilan, ratin säädettävyyden ja ryhdikkään selkänojan ansiosta.  Joni on myös tyytyväinen lokerikkojen ja muun säilytystilan määrään ohjaamossa, sillä niiden ansiosta saa tärkeät dokumentit pysymään siististi hallinnassa.

Joni Vuokko on kuljetustoiminnassaan luottanut alusta saakka Pajakulman tuotteisiin ja palveluun. ”Pajakulmalta koria tilattaessa toiveeni pystyttiin ottamaan tarkasti huomioon ja kori räätälöitiin juuri minun kuljetustarpeeni huomioiden. Pajakulman Marko Oksanen varmisti, että esimerkiksi ovien, valaistuksen ja kiinnityspisteiden sijoitus onnistui toivomallani tavalla”, kiittelee Joni. Pajakulman kori on myös kevyt, minkä ansiosta kantavuus säilyy hyvänä vielä samalla kertaa asennetun 750 kilon takalaitanostimen kanssa.Joni on erittäin tyytyväinen korin kestävyyteen ja usein umpikoreissa ongelmiksi muodostuvien ovien lukitusten tai lukkojen jäätymisen kanssa ei ole ollut ongelmia. Ovet ovat myös kevyitä sekä nopeita avata ja myös astinlaudat ovat jämeriä ja kunnolla karhennettuja, mikä usein päivän mittaan tapahtuvissa rutiinitöissä on yllättävänkin oleellista. Korin helposti puhdistettava lattiavaneri on kestävä ja seinät ovat lujaa materiaalia eivätkä pienistä kolhuista juuri hetkahda.

Anteon 750 kilon takalaitanostin asennettiin Pajakulmalla samalla kertaa korin kanssa. Helppokäyttöinen nostin on osoittautunut hyvin luotettavaksi.

Toimitusvuorossa oleva jääkaappi kuljetetaan kerrostalon ahtaan takapihan kautta. Dyna osoittautuu jälleen näppäräksi ja ammattitaitoisen miehen ohjaamana auton takaovi saadaan aivan oven viereen. Jääkaapin huolellinen kiinnitys puretaan ja takalaitanostimen avulla siirrymme porraskäytävään, missä ilmenee, että jääkaappi toimitetaan hissittömän rakennuksen viidenteen kerrokseen. Näitä tapauksia varten Jonilla on porraskiipijä, jonka ansiosta kaappi alkaa matkansa kohti yläkerroksia varmasti, mutta kieltämättä aika äänekkäästi. ”Porraskiipijä on loistava apuväline, sillä se lisää työmukavuutta sekä turvallisuutta ja sen avulla selkävammoilta vältytään varmemmin. Onnellisen asukkaan saatua kauan odotetun kodinkoneen käyttöönsä on Jonin urakka tältä kohdin valmiina ja on aika kahvitauolle. ”Asiakkaan tyytyväinen ilme pelastaa rankemmankin päivän ja onneksi näitä kohtaa päivän mittaan yleensä runsaasti”, päättää ahkera kuljetusalan ammattilainen.

Lue seuraavaksi