Uutiset
Irizar-bussit Rindelliltä
Turkulainen Rindell Group vahvistaa asemiaan linja-autojen maahantuojana aloittamalla Irizar -linja-autojen maahantuonnin Suomessa. Sopimus vahvistaa Rindell Group:n asemaa linja-autojen maahantuojana – yrityksen tuontiohjelmaan on jo yli kahden vuoden ajan kuulunut Auto-CUBY:n pikkubussit.
Maahantuonnin lisäksi Rindell Group tulee palvelemaan Irizar -asiakkaita myös tehtaan valtuuttamana huolto- ja takuukorjaamona. Huoltokorjaamon kerrotaan palvelevan asiakkaita kuutena päivänä viikossa ja tämän lisäksi palveluvalikoimaan kuuluu myös 24 h –palvelu päivystyksineen.
Ajoneuvoja yli 125 vuoden ajan valmistanut Irizar valmistaa Suomeen tulevat autot Espanjassa.
”Irizar -linja-autoilla on Suomessa laaja asiakaskunta Scanian ollessa aiempi maahantuoja. Ajoneuvokantaa ovat kasvattaneet myös lukuisat käytettyjen autojen suoraostot eri puolilta Eurooppaa”, kertoo Rindell Groupin toimitusjohtaja Rauno Rindell.
Irizar -linja-automallisto rakentuu asiakkaiden toiveiden mukaan ylellisistä turistibusseista käytännöllisiin kaupunkiliikenneautoihin. Uusien autojen toimitusajan kerrotaan olevan 3-4 kuukautta ja varastossa on heti toimituksiin uusia ajoneuvoja 25 kappaleen verran.
Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat lähiliikenteeseen tarkoitettu i4, pikavuoro- ja turistiajoon suunnattu i6, luksusturistiauton vaatimukset täyttävä PB sekä i3-kaupunkimallisto. Paikkaluvut ja pituudet vaihtelevat 72 -paikkaisista 10,78 – 15-metrisiin linja-autoihin. Vakiona Irizar i6 -linja-autoissa on muun muassa rengaspaineiden ja lämpötilojen näyttö mittariston näytöllä sekä sähkötoimiset ovet kauko-ohjauksella.
Rauno Rindellin mukaan maahantuontiyhteistyön johdosta yrityksen henkilökunnan määrää tullaan lisäämään niin myynnissä kuin korjaamollakin. Tällä hetkellä myyntiorganisaatioon kuuluu myyntijohtaja Jukka Pukara, jälkimarkkinointipäällikkö Antti Saarinen ja toimitusjohtaja Rauno Rindell.